Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
10.10.2016 | Seuratoiminta | Uutinen

Syksyn kuntakiertue 2016 – paljon uutta, paljon hyväksi havaittua

Supersuosion saanut, yli 1200 varhaiskasvattajaa tavoittanut kuntakiertue Oulu – Tampere – Rovaniemi – Helsinki – Turku – Mikkeli – Seinäjoki on loppusuoralla. Seminaarien materiaalit löytyvät netistä – tutustu ja hyödynnä!

Kiertueen järjestäjinä toimivat Valo, kunnat ja paikalliset aluehallintoviranomaiset. Paikallisissa seminaarissa aiheita ovat olleet uudet Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset, Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma, Vasun 2017 suhde hyvinvointiin ja liikkumiseen sekä juuri ajankohtainen Liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehittämisavustusten haku, johon paikallisten avien edustajat esityksissään ovat antaneet erinomaista ohjeistusta.

Kaikki materiaalit löytyvät netistä

Seminaareissa on jaettu myös paikallisia hyviä käytänteitä. Alla poimintoja Helsingin seminaarin panelikeskustelusta, jossa asiantuntijat Helsingin, Espoon, Kirkkonummen, Keravan ja Kouvolan varhaiskasvatuksesta sekä Vantaan liikuntapalveluista avasivat ajankohtaisia ja hyviksi havaittuja varhaiskasvatuksen sisältöjä.

Nina Onufriew, Helsinki: Tänä vuonna varhaiskasvatus on Helsingissä määritelty erääksi tulostavoitteeksi, joten arjen liikkumisen kehittämisessä ovat mukana kaikki varhaiskasvatuksen toimipisteet ja toimintamuodot. Erityisen iloinen olen siitä, että suunnittelussa ja arvioinnissa ovat mukana myös lapset ja vanhemmat mitä moninaisimmin tavoin; lapset haastattelevat vanhempia ja päinvastoin, on yhteisiä tapahtumia, kyselyitä, peukuttamisia jne.

Elina Pulli, Espoo: Myös Espoossa liikunta on määritelty sivistystoimen yhteiseksi tulostavoitteeksi, johon parhaillaan luodaan seurantamalleja. Varhaiskasvatuksen malli perustuu ulkoliikuntaan; yksiköt saavat ulkoliikuttajaliivit, ohjeita ulkoilun toteuttamiseen sekä helpot seurantalomakkeet.

Koulutuksilla on Espoossa iso rooli. Muun muassa liikunnan aluejärjestö ESLUn kanssa non stoppina pyöriviin Liikuntaleikkikoulun ohjaajakoulutuksiin on osallistunut arviolta 250-300 varhaiskasvattajaa ja mahdollisuuteen suorittaa työaikana lastenliikunnan ammattitutkinto on tarttunut jo lähes sata henkilöä.

Krista Lappalainen, Kirkkonummi: Koko kunta on mukana Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa, jota käytännössä edistävät yksiköiden liikuntavastaavat. Myös yhteistyömuotoja kehitellään: mm. poikkihallinnollista yhteistyötä käynnistetään neuvolan, liikuntapalveluiden ja paikallisten urheiluseurojen kanssa.

Lähiliikunta-alueisiin on Kirkkonummella panostettu paljon ja on ilo nähdä kuinka innoissaan kuntalaisten ottavat ne omakseen. Veikkolan lähiliikunta-alueen avajaisia vietettiin juuri.

Heli Söderqvist, Kerava: Jo 2000-luvun alussa alkaneessa kehittämistoiminnassa ollaan edetty hyvin samalla tavoin kuin Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa: pitkäaikaisesti pienin askelin sitouttamalla. Muun muassa vuonna 2005 liikuntapalvelujen lähiliikuntahankkeesta alkunsa saaneet liikuntavaunut kiertävät edelleen päiväkodeissa innostamassa ulkoiluun.

Päivi Virtanen, Kouvola: Kouvolan kaikki varhaiskasvatusyksiköt ovat mukana Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa ja uudet suositukset tukevat tosi hyvin myös kolme vuotta sitten käynnistyneen Liikkuva lapsuus -hankkeen tavoitteita. Varhaiskasvatuksen Muuveriverkosto toimii aktiivisesti ja perheiden liikkumista tuetaan kodeissa kiertävillä ”vauhtiveskoilla”.

Ville Vahtola, Vantaa: Vuoden alussa Vantaan liikuntapalvelut ja varhaiskasvatus käynnistivät yhteisen Leikkien liikkumaan -hankkeen, jota pilotoidaan 20 yksikössä. Alkuvuoden toimintamuotona olivat hyvän vastaanoton saaneet työpajat ja syksyllä projektiin on palkattu avi-rahoituksen avulla liikunnanohjaaja.

Paljon parastettavaa!

Kuvassa vilkuttavat seminaarilaiset Rovaniemen Valtuustosalissa 27.9.

Lue lisää aiheesta