Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
11.11.2016 | Seuratoiminta

Kysely kertoo: vanhemmat tyytyväisiä lastensa valmennukseen

Urheilun Pelisääntöjen tavoitteena on synnyttää keskustelua lasten urheilun arvoista, toimintaperiaatteista ja käytännöistä sekä lisätä vuorovaikusta kodin ja seuran ja valmentajien ja urheilijoiden välillä.

Yhtenä osana pelisääntöjä on vanhemmille suunnattu kysely, jossa selvitetään heidän mielipiteitään lastensa urheiluharrastuksesta. Elokuun 2015 ja maaliskuun 2016 välisenä aikana kyselyn täytti 7500 vanhempaa. Mielipiteet harrastamisesta olivat varsin positiiviset.

Vastanneista 63 prosenttia edusti eri joukkuepeleissä liikkuvien lasten vanhempia, suurimpina lajeina jalkapallo (37 %) ja jääkiekko (12 %).
Peräti 90 prosenttia vanhemmista oli täysin samaa tai samaa mieltä siitä, että ohjaajat ja valmentajat hoitavat tehtävänsä hyvin ja että vetäjät osaavat toimia lasten kanssa. Vahvoja positiivisia arvoja saivat myös tyytyväisyys ryhmän toimintaan kokonaisuutena (87 % täysin samaa tai samaa mieltä) ja valmennuksen laatu (86 % täysin samaa tai samaa mieltä).

Kyselyyn vastanneiden vanhempien lapset lähtevät varsin innostuneesti harjoituksiin (55,5 % täysin samaa mieltä ja 34,8 % samaa mieltä), mutta eivät palaa harjoituksista aivan yhtä innoissaan (41,5 % täysin samaa mieltä ja 48,5 % samaa mieltä). Lisäksi omaehtoinen harjoittelu voisi olla aktiivisempaa. Väittämään ”lapseni harjoittelee omaa lajia myös omatoimisesti” vastasi noin 31 prosenttia täysin samaa mieltä ja 33,5 prosenttia samaa mieltä.

− Pääosin vanhemmat ovat erittäin tyytyväisiä toimintaan. Yleinen keskustelu antaa usein toisenlaisen kuvan, mutta nämä tulokset tuovat positiivisen puolen esille. Ajatuksena on, että harjoituksissa innostuttaisiin niin paljon liikkumisesta, että se jatkuisi myös harjoitusten jälkeen. Tämä ei ihan toteudu sinä määrin kuin tavoitellaan. Tavoitteena on monipuolista ja monilajista liikuntaa ja harjoittelua kolme tuntia päivässä, kommentoi lasten ja nuorten urheilun asiantuntija Laura Tast Valosta.

Kyselyssä selvitettiin myös vanhempien mielipiteitä harjoituksista ja kilpailuista, lapsen motiiveista ja harjoittelusta, lapsen elämäntavoista, harrastamisen kustannuksista sekä viestinnästä. Kyselyn eri osa-alueiden yhteenveto julkistetaan vuoden 2017 alussa.

Lue lisää Urheilun Pelisäännöt toimintamallista

Hyödynnä maksuton vanhempien ennakko- ja tyytyväisyyskysely