Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
02.01.2017 | Seuratoiminta | Uutinen

Pitkä välkkä on valmis paikka koulun ja seuran yhteistyölle

Halusimme miettiä, mitä mielenkiintoista uutta voisimme tarjota Liikkuva koulu -ohjelmassa jo mukana oleville kouluille. Kun esiin nousi idea yhteistyöstä seurojen kanssa, se tuntui heti kokeilemisen arvoiselta, kertoo lasten ja nuorten liikunnan aluekehittäjä Anne Kekäläinen Pohjois-Savon Liikunnasta ja Urheilusta.

Liikkuva koulu -ohjelmassa kiinnitetään huomiota erityisesti välituntitoiminnan aktivoimiseen, koska se on todistetusti tehokkain tapa lisätä koululaisten liikkumista – välitunneilla vietetään enemmän aikaa kuin minkään oppiaineen tunnilla. Ohjelman alkuvaiheessa panostetaankin hyvin yleisesti välituntivälinehankintoihin ja Välkkäri-koulutuksiin, joilla polkaistaan takuuvarmasti uutta puhtia koulupihalle.

Mutta keinoja innostuksen ylläpitämiseksi tarvitaan jatkuvasti. Kuopion viidessä Liikkuvassa koulussa kokeiltu seurayhteistyö on loksahtanut mukavasti kohdalleen.

Kokonainen lukuvuosi on takana, monta edessä

– Noin vuosi sitten otimme yhteyttä urheiluseuroihin ja kysyimme heidän halukkuuttaan yhteistyöhön. Kun saimme viisi innokasta kumppania, Wau ry:n, Linkki ry:n (koripalloseura) Kuopion Reipas ry:n (yleisurheiluseura), Pallokissat Kuopio ry:n (jalkapalloseura) ja SB Welhot ry:n (salibandyseura), kutsuimme kaikkien tahojen edustajat palaveriin kouluvirastolle.

Kaupungin puolelta kerrottiin tarvittavat ehdot toiminnalle, kuten että toiminnan pitää olla koulupäivän sisällä ja kohdistua nimenomaan välitunneille, ei esimerkiksi koulupäivän jälkeiseen kerhotoimintaan. Yhteisesti sovittiin myös, mikä seura menee millekin koululle, mutta tarkemmat käytännön yksityiskohdat koulut ja seurat sumplivat keskenään, täsmentää Kekäläinen.

Sopimusten mukaiset 38 ohjauskertaa on toteutettu kouluilla kerran viikossa pitkillä välitunneilla. Wau ry on ollut koko lukuvuoden samalla koululla, Linkki ja Reipas jakoivat lukuvuoden keskenään syys- ja kevätlukukausiksi, samoin Pallokissat ja Welhot. Mukava lisämauste ovat olleet joidenkin seurojen nuoret urheilijat, jotka ovat saaneet tilaisuuksia toimia ohjaajina.

Valmis paikka yhteistyölle

Kuopion kaupungin liikunnanohjaaja Laura Korhonen korostaa olennaisen seikan olleen myös koulujen valmiuden yhteistyöhön.

– Kyseisillä kouluilla koulupäivän rakenteessa oli jo pitkä välitunti, joka mahdollisti toiminnan mielekkyyden. 30 minuutin välitunti tuottaa koululaisille enemmän liikettä ja iloa, mutta se on järkevää myös palveluntarjoajan ajankäyttöä ajatellen. Pitkien välimatkojen vaikutusta ei voi sivuuttaa, hän sanoo. Vartin välitunnin vuoksi ei olisi mielekästä joutua käyttämään aikaa matkoihin moninkertaisesti.

Kokeilulukuvuosi on päättynyt, mutta kummankin katse on jo seuraavassa. Aloituspalaveri on kalenteroitu elokuulle.
– Ensi syksynä mukaan on tulossa lisää kouluja ja uusia seuroja edellisten lisäksi. Voidaan varmaan tulkita, että osapuolet ovat olleet oikein tyytyväisiä.

www.liikkuvakoulu.fi

Lue lisää aiheesta