Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
02.01.2017 | Olympiakomitea

Yritysvastuu – markkinointi – promootiot

Varpaat vauhtiin tuo vuosittain iloista liikettä yli 2 000 päiväkotiin. Kampanja tavoittaa yli 140 000 lapsiperhettä.

P&G teki yhdessä Citymarkettien kanssa promootion, jossa ostetuista tuotteista tuloutettiin varoja päiväkotien liikuntavälineisiin.

Kaupallisesti onnistunut promootio huipentui Kilon päiväkotiin tehtyyn vierailuun, jonka yhteydessä lapsille luovutettiin yllätyssäkki liikuntavälineitä. Lasten ilo oli vilpitöntä. Poiminta Keskon tiedotteesta:

– Kampanja oli yksi osoitus vastuullisesta toiminnasta, jota ruokakauppa voi asiakkailleen tarjota. Kerätyn lahjoituksen suuruus todistaa, että asiakkaamme lähtivät innolla mukaan hyvän asian puolesta, Keskon ostopäällikkö Salla Tuuri sanoo.

Ilo kasvaa liikkuen Kilon päiväkodissa

– Olen erittäin iloinen siitä, että pystyimme yhteistyössä Valon ja K-ryhmän kanssa olemaan mukana kampanjassa, joka kannustaa lapsia liikkumaan. Oli todella suuri kunnia olla mukana luovuttamassa liikuntavälinepakettia ja päästä yhdessä testaamaan liikuntavälineitä, kertoo avainasiakasjohtaja Tero Paasu Procter & Gamblelta.

Lisätiedot: Mikko Selin