Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
19.01.2017 | Huippu-urheilu

Neljän monilajisen arvokilpailun vuosi 2017

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikkö lähettää vuonna 2017 joukkueen neljään monilajiseen arvokilpailuun.

Edessä ovat talvi- ja kesäuniversiadit sekä Euroopan nuorten olympiafestivaalien (EYOF) talvi- ja kesäkisat. Seuraavan neljän vuoden aikana Huippu-urheiluyksikkö vie ja johtaa joukkueita yhteensä 15 eri monilajiseen arvokilpailutapahtumaan. Kisayksikön johtaja Leena Paavolainen kertoo jokaisella kilpailutapahtumalla olevan oma tärkeä roolinsa kansainväliselle huipulle pyrkivien suomalaisurheilijoiden tukemisessa.

– Huippu-urheiliyksikkö haluaa laajan kisaohjelman avulla tukea potentiaalisimpien nuorten urheilijoiden matkaa kohti aikuisten arvokilpailuja niin että Olympialaisiin valittavat urheilijat olisivat jatkossa nykyistä kokeneempia ja valmiimpia. EYOF-kisat, Nuorten Olympialaiset, Universiadit ja Euroopan Kisat muodostavat tärkeitä askeleita matkalla kansainväliselle huipputasolle, ja kisaohjelman kruununa ovat tietysti Olympialaiset, joista seuraavat ovat edessä Etelä-Korean PyeongChangissa jo 389 päivän kuluttua, Paavolainen sanoo.

Universiadit – yksi maailman suurimmista urheilutapahtumista

Vuosi 2017 alkaa Talviuniversiadeilla, jotka järjestetään Almatyssa, Kazakstanissa 29.1.-8.2. Talviuniversiadeissa kilpaillaan kaikissa talviolympialajeissa kelkkailua lukuun ottamatta. Alustavien ilmoittautumisten perusteella kisoihin odotetaan yli 3000 osallistujaa 55 maasta. Suomea kisoissa edustaa noin 20 urheilijaa 6 lajissa. Suomen joukkue julkaistaan 19.1.

19.-30.8. Taipeissa, Taiwanissa kilpailtavissa kesäuniversiadeissa on mukana noin 9 000 osallistujaa 160 maasta. Kesäuniversiadit ovat 2000-luvulla nousseet osanottajamäärältään maailman kolmen suurimman arvokilpailutapahtuman joukkoon kesäolympialaisten ja Aasian kisojen rinnalle. Taipeissa kilpaillaan 21 lajissa ja Suomen joukkueeseen kuuluu arviolta noin 100 urheilijaa.

Universiadeihin voivat osallistua 1.1.1989 tai myöhemmin syntyneet korkeakouluopiskelijat (yliopisto tai ammattikorkeakoulu) tai aikaisintaan 1.1.2016 korkeakoulusta valmistuneet urheilijat.

Universiadien historian aikana suomalaiset urheilijat ovat voittaneet 7 talvikisojen ja 11 kesäkisojen kultamitalia. Nykyisistä huippu-urheilijoista mm. Perttu Hyvärinen, Julia Kykkänen ja Hanna-Maari Latvala ovat sijoittuneet kärkikolmikkoon Universiadeissa.

EYOF-kisoissa tehdään suomalaista urheiluhistoriaa

Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit, European Youth Olympic Festival (EYOF), on Euroopan Olympiakomiteoiden luoma ja Kansainvälisen Olympiakomitean suojeluksessa järjestettävä kilpailutapahtuma eurooppalaisille nuorille urheilijoille. Olympiafestivaalit järjestetään parittomina vuosina rajatulla lajiohjelmalla siten, että talvikisoissa mukana on 6-10 lajia ja kesäkisoissa 6 yksilölajia ja 4 joukkuelajia.

Vuoden 2017 Euroopan nuorten olympiafestivaalien talvikisat järjestetään Turkin Erzurumissa 11.-18.2. Suomea kisoissa edustaa n. 30 urheilijaa 6 lajissa. EYOF-kesäkisat järjestetään Unkarin Györissä 22.-30.7. Suomen joukkueeseen valitaan noin 100 urheilijaa 8-9 lajissa.

EYOF-kisajoukkueiden johtajana toimiva Peter Brüll kertoo, että tämän vuoden talvikisoissa tehdään suomalaista urheiluhistoriaa.

– Erzurumissa Suomella on mukana edustaja short track –luistelussa ensimmäisen kerran monilajisten arvokisojen historiassa. Györin kesäkisoihin poikkeuksellista mielenkiintoa tuo pitkästä aikaa mukana oleva poikien koripallojoukkue, Brüll kertoo.

Suomalaisurheilijoista mm. Veli-Matti Lindström, Janne Happonen, Antero Niittymäki, Peetu Piiroinen, Jenna Laukkanen ja Matti Mattsson ovat saavuttaneet mitalin EYOF-kisoissa ja nousseet myöhemmin aikuisten arvokisamitalisteiksi.

Talviuniversiadit, Almaty (KAZ) 29.1-8.2.
Kesäuniversiadit, Taipei (TPE) 19.-30.8.
EYOF-talvikisat, Erzurum (TUR) 11.-18.2.
EYOF-kesäkisat, Györ (HUN) 22.-30.7.