Aiheet:
Sisältötyypit:
Unelmien liikuntapäivä 10.5. urheiluseuroissa
Toukokuun 10. päivä vietetään 100-vuotiaan Suomen yhteistä liikuntapäivää. Tänä vuonna halutaan, että myös lasten liikuntaunelmat saavat oikeuden tulla toteutettaviksi. Rakennetaan yhdessä Suomen suurin liikuntatapahtuma.
Unelmien liikuntapäivää vietettiin ensimmäisen kerran viime vuoden toukokuussa. Yksittäiset ihmiset ja eri toimijat järjestivät yhteensä lähes 2000 onnistunutta tapahtumaa ja Suomi täyttyi iloisista ja yhdessä järjestetyistä liikunnan hetkistä.
Euran Naisvoimistelijat osallistui päivään tarjoamalla maksuttoman ulkoliikuntatapahtuman, joka oli samalla startti seuran kesäjumppatoiminnalle.
− Se oli tosi kiva ja onnistunut päivä! Pienessä kunnassa 78 osallistujaa oli hieno saavutus – etenkin, kun suurin osa jumppaajista ei ollut meidän jäseniämme. Jos saamme yhdenkin uuden ihmisen sohvan pohjalta liikkeelle, niin se on jo voitto, kertoi seuran puheenjohtaja Hanna Humppi.
Lahdessa jousiampujat järjestivät lajikokeilun ja samaa suunnitellaan tällekin vuodelle.
− Lajia sai tulla kokeilemaan ilmaiseksi ja lisäksi meillä oli pieni kisa, johon pääsi muutamalla eurolla mukaan. Palkintona oli ilmainen jousiammuntakurssi, kertoi Lahden Vasaman seurasihteeri Taru Kuoppa.
Hänen mukaansa tämän vuoden päivään on helppo lähteä mukaan, kun kokemusta on jo kerran saatu.
− Unelmien liikuntapäivä on hirmu kiva idea. Nyt osaamme jo huomioida muutamia parannuksia, kuten esimerkiksi olisimme voineet mainostaa tapahtumaa vielä tehokkaammin ja aikaisemmin, Kuoppa pohti.
Tarja Klemetti oli organisoimassa Liperissä, Liperin Taimen viikkorasteja, joihin otettiin teemapäivän kunniaksi mukaan ekstraratoja lapsille.
− Saimme hyvin porukkaa mukaan ja etenkin perheitä liikkumaan. Tällainen yhteinen kampanja on toimiva. Kampanjan valmismateriaalilla oli helppo levittää tietoa mm. sosiaalisessa mediassa.
Lasten unelmat esille
Tämän vuoden Unelmien liikuntapäivässä halutaan tarjota lapsille mahdollisuus unelmoida. Aikuiset ovat kysyjiä ja kuuntelijoita ja auttavat löytämään ratkaisuja lasten haaveille ja ideoille. Monessa seurassa on kokeiltu jo toimintamalleja Jääkiekkoliiton taitovalmentajien käynnistämällä Pelaajat päättää -viikolla. Samoja hyväksi havaittuja malleja voi helposti toteuttaa Unelmien Liikuntapäivänä.
Unelmien liikuntapäivä seurassa:
• Miettikää lasten kanssa yhdessä Unelmien liikuntapäivän harjoitusten sisältöä ja toteutusta.
• Antakaa lapsille tehtäväksi esimerkiksi alkuverryttelyn toteutus, jonkin harjoitteen vetovastuu tai mahdollisesti koko harjoituksen ohjaus.
• Jos harjoituksia ei ole 10.5., niin toteuttakaa unelmien treeni kyseisen viikon aikana.
Ilmoita seuran tapahtuma unelmienliikuntapäivä.fi -palvelussa Ihan kaikki tapahtumat, pienimmätkin, kannattaa ilmoittaa! Näin teidänkin seuranne on yhdessä tekemässä Suomen suurinta liikuntatapahtumaa, joka näkyy ja kuuluu isosti myös mediassa. Kaikki tapahtumansa ilmoittaneet osallistuvat liikettä lisäävien palkintojen arvontaan. Arvonnat suoritetaan maaliskuun, huhtikuun ja toukokuun 10. päivä. Lisäksi 100 ensimmäiselle tapahtuman ilmoittajalle luvassa yllätyspalkinto.
Lisätietoja Unelmien liikuntapäivästä
Lue lisää aiheesta
Unelmien liikuntapäivä sytyttää liikkumisen kipinää 10.5. – Onhan teidän seuranne mukana?
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivä tulee taas 10.5. – tehdään se jälleen yhdessä!
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytettiin liikkumisen kipinää ympäri Suomen
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisää