Aiheet:
Sisältötyypit:
Unelmien liikuntapäivä tulee – onko urheiluseuranne jo mukana?
Saammeko 100 000, 300 000 vai 500 000 lasta ja aikuista liikkeelle 10.5.? Sen ratkaisevat käsillä olevat viimeiset viikot ja meitä kaikkia tarvitaan, jotta mahdollisimman moni innostuu mukaan!
Ideoikaa yhdessä teidän urheiluseuranne Unelmien liikuntapäivää
Tämän vuoden Unelmien liikuntapäivässä halutaan tarjota myös lapsille ja nuorille mahdollisuus unelmoida. Aikuiset ovat kysyjiä ja kuuntelijoita ja auttavat löytämään ratkaisuja lasten haaveille ja ideoille. Monessa seurassa on kokeiltu jo toimintamalleja Jääkiekkoliiton taitovalmentajien käynnistämällä Pelaajat päättää -viikolla. Samoja hyväksi havaittuja malleja voi helposti toteuttaa Unelmien Liikuntapäivänä.
Esimerkkejä Unelmien liikuntapäivän toteutuksesta seurassa
- Suunnitelkaa lasten kanssa yhdessä esimerkiksi harjoitukset. Antakaa lapsille tehtäväksi esimerkiksi alkuverryttelyn toteutus, jonkin harjoitteen vetovastuu tai mahdollisesti koko harjoituksen ohjaus.
- järjestää lajitutustumispäivä tai
- entäpä jos järjestäisitte kaveri, isä/äiti tai isovanhemmat mukaan harjoituksiin -päivän
Hyödyntäkää valmiit materiaalit
Tämän artikkelin lopussa on linkkejä materiaaleihin, joita voi vapaasti käyttää päivän viestinnässä. Esimerkiksi julisteita on helppoa kiinnittää ilmoitustauluille ja niillä voi viestiä lapsia ja aikuisille Unelmien liikuntapäivästä.
Tapahtumansa ilmoittaneiden kesken arvotaan huippupalkintoja
Kaikki tapahtumat, pienet ja isot, kannattaa ilmoittaa www.unelmienliikuntapäivä.fi -sivuilla. Näin urheiluseuranne esittäytyy uusille liikkujille ja seuranne on mukana tekemässä Suomen suurinta liikuntatapahtumaa, joka näkyy ja kuuluu isosti myös mediassa. Samalla urheiluseuranne osallistuu palkintojen arvontoihin.
Seuraava palkintojen arvonta on tapahtumansa 10.4. mennessä ilmoittaneiden kesken. Vielä siis ehtii mukaan! Viimeisessä arvonnassa mukana ovat kaikki 10.5. mennessä tapahtumansa ilmoittaneet. Lisätietoa palkinnoista unelmienliikuntapaiva.fi/arvontapalkinnot.
Kaikki tavat liikkua ovat hyviä, samoin kaikki tavat viedä viestiä Unelmien liikuntapäivästä.
Kiitos, että olette mukana tekemässä Suomen suurinta liikuntatapahtumaa, joka näkyy ja kuuluu isosti myös mediassa!
Tapahtuma ilmoitetaan täällä www.unelmien liikuntapäivä.fi
Logot ja julisteet voit ladata täällä
Lue lisää aiheesta
Unelmien liikuntapäivä sytyttää liikkumisen kipinää 10.5. – Onhan teidän seuranne mukana?
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivä tulee taas 10.5. – tehdään se jälleen yhdessä!
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytettiin liikkumisen kipinää ympäri Suomen
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisää