Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
10.04.2017 | Olympiakomitea

Haussa Suomen aktiivisin työpaikka

Suomalainen työelämä on valtavassa murroksessa. Liikettä lisäämällä ja paikallaan oloa vähentämällä työntekijöiden terveys, toimintakyky ja hyvinvointi kohenevat ja työn tuottavuus kasvaa. Suomi tarvitsee lisää tekoja ja innostusta suomalaisen työikäisen väestön liikuttamiseksi.

Olympiakomitea osana suomalaisen liikunnan ja urheilun menestyssuunnitelmaa tarttuu haasteeseen. Työyhteisöiden hyvinvoinnin ja liikkeen lisääminen työpaikoilla nousee näkyvään rooliin Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun muodossa.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun tavoitteena on olla vaikuttava työkalu suomalaisen työikäisen väestön hyvinvoinnin kehittämisessä. Suomen Aktiivisin Työpaikka palkitaan ensimmäistä kertaa vuonna 2018 Urheilugaalassa.

Suomen Aktiivisin Työpaikka -ohjelmaan osallistuva yritys saa Suomen Aktiivisin Työpaikka -kartoituksesta asiantuntijan opastamana työkaluja oman henkilöstönsä aktivoimiseen ja liikuntaohjelmansa systemaattiseen kehittämiseen. Mikäli osallistuva yritys saa 50% kartoituksen pisteistä, myönnetään sille Suomen Aktiivisin Työpaikka -sertifikaatti tunnustukseksi hyvin toteutetusta liikuntaohjelmasta ja näin myös mahdollisuuden osallistua kamppailuun Suomen Aktiivisin Työpaikka tittelistä. Vuosittaisen Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun voittajan valitsee Olympiakomitean koordinoima henkilöstöliikunnan asiantuntijaraati.

Olympiakomitea yhdessä yrityskumppaneidensa kanssa haastaa kaikki työpaikat mukaan kehittämään hyvinvointiaan liikettä lisäämällä.

Lue lisää ja osallistu osoitteessa www.suomenaktiivisintyopaikka.fi