Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
08.06.2017 | Seuratoiminta | Uutinen

Ilo kasvaa Liikkuen -ohjelma siirtyy osaksi Liikkuva koulu -kokonaisuutta

Opetus- ja kulttuuriministeriö tiedotti huhtikuussa laajentavansa Liikkuva koulu -ohjelman koskemaan varhaiskasvatusta. Varhaisvuosien liikkumis- ja hyvinvointiohjelma Ilo kasvaa liikkuen on siirtynyt Liikkuva koulu -ohjelman yhteyteen, Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKESin hallinnoimaksi.

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelma on toiminut Suomen Olympiakomitean alaisuudessa vuodesta 2015 alkaen. Suomen Olympiakomitea ja Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES ovat valmistelleet siirtoa hyvässä yhteistyössä kuluvan vuoden aikana.

Varhaisvuosiin kohdistuva ohjelmatyö tulee jatkumaan Ilo kasvaa liikkuen -nimen alla, ja konkreettisessa työssä toimijoiden suuntaan ei näy merkittäviä muutoksia. Ohjelmien peruslähtökohdat, arvot ja toimintatavat ovat hyvin samankaltaiset, ja ohjelmat ovat tähänkin asti tehneet hyvää yhteistyötä keskenään. Nyt tehtävä siirto mahdollistaa entistä syvemmän yhteisen tekemisen ja synergiaetujen hyödyntämisen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö tulee tukemaan varhaisvuosien liikunnan edistämistyötä kehittämisavustusten avulla.

Ilo kasvaa liikkuen -ohjelmassa on tällä hetkellä mukana noin 1 400 varhaiskasvatuksen yksikköä, 58 kuntatasoista toimijaa ja 95 000 lasta eli yhteensä noin 40 prosenttia Suomen varhaiskasvatuksesta.

Liikkuva koulu -ohjelma on yksi hallitusohjelman osaamisen ja koulutuksen kärkihankkeista. Liikkuvia kouluja on lähes 2 000, mikä on yli 80 prosenttia kaikista Suomen kouluista. Liikkuvia kouluja on 89 prosentissa kunnista.

Lue lisää aiheesta