Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
28.07.2017 | Huippu-urheilu

Jessica Kähärälle kolmiloikan EYOF-pronssia

Suomen mitalisaalis Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla kasvoi jälleen, kun Mikkelin Kilpa-Veikkojen 15-vuotias Jessica Kähärä hyppäsi tyttöjen kolmiloikan pronssille tuloksella 12,85.

Pronssihyppy oli Kähärän uran pisin, mutta sen takana puhalteli myötätuuli +4,3 metriä sekunnissa. Kilpailun voiton vei näytöstyyliin Espanjan Garcia Maria Sophia Vicente, joka loikki peräti 13,72. Sveitsiläinen hopeamitalisti Gaëlle Maonzambi puolestaan voitti Kähärän vain kahdella sentillä.

– Voittajaa lukuun ottamatta oli aika tasainen kilpailu, ja pronssi on ihan hyvä tulos. Olen kärsinyt vähän kantapäävammasta, joten siihen nähden sain kohtuullisen hyviä hyppyjä aikaiseksi, Kähärä kommentoi.

Kähärä kilpailee EYOF-kisoissa vielä korkeushypyn finaalissa lauantaina. Muista päivän suomalaisyleisurheilijoista finaalissa esiintyivät Silja Rönkä ja Venla Peltola. Rönkä oli 2000 metrin estejuoksussa 8:s ja Peltola seiväshypyssä sijalla 11.

Uinnit päättyivät Sini Silvennoisen viidenteen sijaan

EYOF-kisojen uimakilpailut päättyivät perjantaina. Kisojen menestyksekkäin suomalaisuimari Sini Silvennoinen jatkoi hyvien finaalisuoritusten sarjaansa kauhomalla 50 metrin vapaauinnissa viidenneksi ennätysajallaan 26,30. Uintijoukkueen päävalmentaja Simo Karvinen kertoi kisoista jääneen päällimmäiseksi mieleen hyvät fiilikset.

– Kisat olivat todella kovatasoiset, mutta suomalaisia nähtiin jokaisena iltana välierissä ja finaaleissa, joten Euroopan kärki ei mene liian kaukana. Erityisesti poikiemme nousu ilahduttaa. Nuorten kanssa pyrimme aina kehittämään kilpailurutiinien hallinta ja se onnistui näissä kisoissa hyvin.

Karvinen korostaa, että nuorten kisoissa biologinen ikä vaikuttaa merkittävästi lopputuloksiin.

– Nämä ovat varhaiskypsien urheilijoiden kisat, ja sen vuoksi on hyvä muistaa, että tästä ikäluokasta voi nousta huipulle niitäkin urheilijoita, joita täällä ei nähty.

Suomen tytöille jatkopaikka melonnassa

EYOF-melontakisoissa Emma Nieminen & Hilppa Luoma selvittivät kajakkikaksikoissa 200 metrin karsinnan 15. nopeimpina ajallaan 45.123. Illalla melotuissa alkuerissä kaksikko paransi aikaansa lukemiin 44.886 ja sijoittui kokonaiskilpailun sijalle 11. Välieräpaikka jäi suomalaisille 0,6 sekunnin päähän.

– Näin isot kisat olivat meille hieno ja tärkeä kokemus. Opimme paljon pieniä käytännön asioita muun muassa kisoihin valmistautumisesta, totesi Nieminen.

Kajakkinelikoiden 200 metrillä Suomen tyttöjen ja poikien sekajoukkue Nieminen, Luoma, Hippeläinen ja Mäkinen kellotti ajan 39.217, mikä riitti alkuerien sijaan 16.

Liettua lähetti koripallopojat pronssiotteluun

Suomen poikien koripallojoukkue koki kovia välieräottelussaan Liettuaa vastaan. Iso ja fyysinen vastustaja murjoi taululle lukemat 81-52.

– Selvä tappio, Liettua ei tehnyt ihmeitä, mutta teki kaiken nopeammin ja kovemmin kuin me. Tämä turnaus on ollut yhteisen kokemuspääoman kasvattamista, ja nyt sitä saatiin kunnolla. Pääsimme toisella jaksolla hyvin kiinni oman pelaamisemme ydinasioihin ja pystyimme ajoittain vastaamaan Liettuan kovuuteen, mutta tänään se ei riittänyt tämän tasaisempaan kamppailuun, joukkueen päävalmentaja Antti Koskelainen

Suomi kohtaa huomisessa pronssiottelussa Turkin tai Kroatian, jotka kamppailevat finaalipaikasta perjantain myöhäisottelussa.

– Otamme kiitollisena vastaan kaikki hyvät kansainvälisen tason ottelut, joten nyt vaan nuollaan tämän päivän haavat ja pyritään olemaan huomenna vieläkin valmiimpina kovaan peliin, Koskelainen sanoi.

Suomalaisten tulokset Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla perjantaina 28.7.:

KORIPALLO
Poikien välierä: Suomi-Liettua 52-81.

MELONTA
K2 200m karsinta: 20. Jaakko Hippeläinen & Matti Mäkinen 39.849.
K2 200m karsinta: 15. Emma Nieminen & Hilppa Luoma 45.123
K2 200m alkuerät: 11. Emma Nieminen & Hilppa Luoma 44.886.
K4 mix 200m alkuerät: 16. Nieminen, Luoma, Hippeläinen & Mäkinen 39.217.

UINTI
50m vu finaali: 5. Sini Silvennoinen 26,30 (PB).
200m su: 27. Roni Kallström 2.11,72.
200m ru: 16. Laura Lahtinen 2.37,42 (PB), 32. Rebekka Luoto 2.42,62.
200m pu: 30. Atte Moilanen 2.20,06.
200m vu: 51. Peppi Siirtola 2.14,31.
1500m vu: 19. Roope Paatos 17.08,76 (PB).
4x100m skuv, pojat: 12. Suomi (Kallström, Laitala, Nurmi, Ruohtula) 3.56,20.
4x100m skuv, tytöt: 17. Suomi (Pärnänen, Luoto, Kallio, Silvennoinen) 4.21,03.

YLEISURHEILU
800 m välierät: 12. Julius Mäkinen 1.58,56.
100 m aj välierät: 14. Vappu Valtonen 14,51.
2000m ej finaali: 8. Silja Rönkä 7.20,57.
4x100m, välierät: 2. Suomi (Laine, Kaukonen, Mäntylä, Hirvinen) 42,62. Suomi finaaliin.
Seiväshyppy, finaali: 11. Venla Peltola 350.
Kolmiloikka, finaali: 3. Jessica Kähärä 12,85.

EYOF-tulospalvelu