Aiheet:
Sisältötyypit:
Koripallomiesten voittotahti kesti Universiadeissa
Koripallomiesten voittotahti kesti tiistaina Taipein kesäuniversiadeissa Norjan kaaduttua hikisen urakan jälkeen. Naisten lentopallomaajoukkue puolestaan kärsi tappion kivikovalle Venäjälle. Parhaasta sijoituksesta yksilöurheilijoista vastasi tiistaina painonnostossa kymmenenneksi sijoittunut Saara Leskinen.
Kahdeksan parhaan joukkoon jo vahvasti rynnimässä oleva miesten koripallojoukkue oli yllättävän tiukoilla Norjan kanssa keskiviikkona. Lopulta voitto hoitui lukemin 70-63 (22-7, 19-26, 24-15, 5-15).
Keskiviikon välipäivän jälkeen Suomi kohtaa käytännössä lohkovoitosta pelattaessa Saksan.
Päävalmentaja Pieti Poikola huokaisi pelin jälkeen ja totesi voiton sekä tulevan välipäivän olevan nyt olennaiset asiat.
– Hurjan vaikea peli. Kaikki joukkueet ovat aika väsyneitä ja väsyneenä joukkuetekeminen helposti hajoaa. Norjalla oli vahvoja yksilöitä ja he saivat energiaa siitä, kun meillä alkoi joukkue hieman rakoilemaan. Tekisi mieli sanoa, että me teimme ottelusta vaikean, mutta kyllä Norja teki ottelusta vaikean.
– Voitto on voitto ja se ratkaisee. Johtoasemassa me ollaan oltu tässä turnauksessa huonoja. Johtoon mentäessä olemme olleet hyviä, mutta sen jälkeen alamme näyttää yksilöiltä.
Suomi voitti levypallot 44-30 ja pallonmenetykset menivät 21-20. Suomen 2 pisteen heittoprosentti oli 44% ja kolmosten 37%. Suomen parhaat pistemiehet olivat Fiifi Aidoo 12/2, Ilari Seppälä 11/3 ja Anton Odabasi 11/16.
Venäjä liian vahva lentopallonaisille
Taipein kesäuniversiadien naisten lentopallon vahva ennakkosuosikki Venäjä oli maineensa mukainen ja kukisti upealla Brasilia-voitolla turnauksen maanantaina aloittaneen Suomen 3-0 (25-19, 25-14, 25-21).
Suomen jatkopaikka kahdeksan parhaan joukkoon ratkeaa keskiviikkona. Meksikon voittaminen ja Venäjän voitto Brasiliasta veisi suomalaiset tuohon joukkoon.
Päävalmentaja Tapio Kangasniemi kehui syystäkin Venäjän joukkuetta.
– Venäjä oli odotettuakin kovempi, pitäisin tasokkaampana kuin kahden vuoden takaista mestarijoukkuetta. Kovan haasteen saa joku heittää, jos meinaa heidät kaataa. Hyökkäyspäässä huikea porukka ja siitä erikoinen venäläisjoukkue, että haluaa myös puolustaa.
– Meidän peli oli aika tasaista taapertamista, kuten se on hyvää joukkuetta vastaan. Lopussa saimme torjuntaa kulkemaan ja puolustustakin toimimaan, mutta ei koko aikaa silloinkaan. Syöttö toimi siellä täällä. Hyökkäyspelin hävisimme ainakin 95-0.
Venäjän tähtenä nähtiin joukkueen hakkuri, muun muassa kaksinkertainen Euroopan mestari Natalia Malykh. Suomen hyökkäysprosentti oli 25 ja Venäjän 47.
Leskinen nosti kymmenenneksi
Saara Leskinen sijoittui 63 kiloisten sarjassa kymmenenneksi, joka on kaikkien aikojen paras suomalaissijoitus universiadeissa naisten painonnostossa.
Leskinen tempaisi toisellaan 86 kiloa ja työnsi 105 päästen 191 kilon yhteistulokseen.
– Olen todella pettynyt. Lämmittely meni jo ihan vihkoon ja lavalla jalka ei toiminut. Kovasti olen tehnyt töitä ja treeneissä menty eteenpäin, mutta kisalavalla en saanut parasta irti. Työnnöt tuntuivat vähän tempausta paremmalta. Positiivista on, että huonon päivän tulos on 191 kiloa, Leskinen totesi.
Sarjan voiton vei uudella Universiadien ennätyksellä Pohjois-Korean Un Sim Rim 236 kilon yhteistuloksella
Miikka Ruohoniemi ui ennätyksensä
Kolmas uintipäivä ei tuonut finaalipaikkoja Suomelle. Parhaana suomalaisena ja henkilökohtaisen ennätyksensä ui Miikka Ruohoniemi. Hän paransi yli sekunnilla ennätystään 200 metrin rintauinnissa.
– Kroppa tuntui heti paremmalta kuin edellisenä kisapäivänä. Uinti lähti alusta asti hyvin liikkeelle. Loppu olisi voinut tulla vähän paremmin, pari vikaa vetoa oli turhan hitaita.
Patricia Aschan putosi viimeisenä semifinaalista oltuaan 17:s 200 metrin sekauinnissa. Tanja Kylliäinen oli 23:s. Miikka Ruohoniemi oli 29:s ja Teemu Vuorela 31:s 200 m rintauinnissa.
Fanny Teijonsalo oli 32:s 100 metrin selkäuinnissa ja Janne Markkanen 45:s sekä Jaakko Rautalini 47:s 50 metrin selkäuinnissa.
Maija Leinonen avasi kisakautensa vahvasti
Maija Leinonen sijoittui kovatasoisessa telinevoimistelun 4-ottelun finaalissa 18:nneksi. Kokonaispistemääräksi muodostui 47.40 pistettä: eritasonojapuut 11.700, puomi 11.150, permanto 11.550, hyppy 13.000.
Kahden kisapäivän rutistus heti kauden alkuun otti veronsa myös Leinosesta.
– Selvästikään en ollut valmis vielä kahden päivän kisaan. Tämä oli hyvää treeniä tulevia kisoja ajatellen, sanoo Leinonen.
Leinonen valmistautuu seuraavaksi kohti Ranskassa pidettävää maailmancupia ja Kanadassa pidettäviä MM-kisoja.
(Kuva: Timo Virolainen)
Kisojen aikataulu ja tulospalvelu