Aiheet:
Sisältötyypit:
Ari-Pekka Liukkonen kauhoi finaaliin – yleisurheilijoille kaksi mitalia
Suomen yleisurheilijat saavuttivat kaksi mitalia kesäuniversiadeissa Taipeissa. Juuso Hassi sai hopeaa 10-ottelussa ja Jenni Kangas pronssia keihäänheitossa.
Ari-Pekka Liukkonen toiseksi nopeimpana finaaliin
Tähän asti kisojen parhaasta suomalaisten uintisuorituksesta vastasi Ari-Pekka Liukkonen 50 metrin vapaauinnin välierissä. Alkuerässä perjantaina Liukkonen ui ajan 22,28 ja finaalipaikka irtosi välierien toiseksi nopeimmalla ajalla 21,99.
– Kipeällä selällä 22 sekunnin alitukseen voi olla tyytyväinen, kun muutama mitalisuosikkikin jäi taakse. Huomenna jos saisi parannettua ensimmäistä 25 metriä, niin silloin aletaan olla mitalitaistelussa mukana, Liukkonen kertoi tunnoistaan.
Finaali uidaan lauantaina kello 14.02 Suomen aikaan.
Nea Norismaa sijoittui 26:nneksi 50 metrin vapaauinnissa ajalla 26.88.
Jonna Berghem kuudenneksi ennätyksellään
Yleisurheilun kolmas kisapäivä toi kahden mitalin lisäksi muitakin onnistumisia.
Jonna Berghem juoksi 400 metrin aitajuoksun finaalissa ennätyksensä 57,90 ja sijoittui kuudenneksi. Kisan voitti italialainen Temilad Folorunso ajalla 55,63.
– Ei se mikään nappijuoksu ollut, mutta näissä kekkereissä, kun pystyin ennätystäni parantamaan ja sijoittumaan kuudenneksi, voin olla tyytyväinen, sanoo Berghem.
100 metrin aitajuoksijat Reetta Hurske (13,53) ja Lotta Harala (13,61) selvittivät kumpikin tiensä välieriin. Välierät ja finaali juostaan lauantaina.
Miesten aitakierroksella Oskari Mörö oli oman välieränsä neljäs ajalla 51,04, eikä selviytynyt finaaliin.
Koripallomiehet kahdeksan joukkoon murskavoitolla
Koripallojoukkue varmisti paikkansa lohkonsa kakkosina ja sitä kautta kahdeksan parhaan joukossa voitettuaan Hong Kongin murskalukemin 114-52 (19-12, 28-13, 32-7, 35-20).
– Pitää osata arvostaa saavutusta kahdeksan joukossa, kun katsoo, mitä jengejä jäi ulkopuolelle. Samalla saavutimme meille annetun tavoitteen ja turvasimme Suomen paikan seuraavissakin Universiadeissa, joukkueen päävalmentaja Pieti Poikola kommentoi.
Suomi kohtaa puolivälierissään A-lohkon voittajan Serbian, joka kompastui lohkopeleissään Meksikolle, mutta löi Latvian, Unkarin, Korean ja ratkaisupelissä perjantaina isäntämaa Taiwanin. Puolivälierä pelataan sunnuntaina kello 15.00 paikallista aikaa (10.00 Suomen aikaa).
Mahdollinen välierä olisi ohjelmassa maanantaina kello 12:30 paikallista aikaa USA – Israel voittajaa vastaan. Sijoista 5-8 pelattaessa ottelu olisi puolestaan kello 17:30 samaisen parin häviäjää vastaan.
Parhaat pistemiehet olivat Fiifi Aidoo 17/3, Shawn Hopkins 15/6 ja Topias Palmi 14/4.
Suomi voitti levypallot 50-28 ja pallonmenetykset menivät 14-24. Suomen kahden pisteen heittoprosentti oli 56 ja kolmosten 45.
Japani puolusti lentisnaiset ulos mitalipeleistä
Japanin vahvaan puolustamiseen perustunut pelaaminen katkaisi Suomen lentopallonaisten etenemisen Taipein kesäuniversiadien mitalipeleihin. Japani eteni jatkoon erin 1-3 (25-22, 22-25, 13-25, 22-25).
Suomen pelit jatkuvat kahtena seuraavana päivän sijoista 5-8. Suomen seuraava vastustaja on Argentiina.
Japani esitti huikeaa puolustuspeliä läpi ottelun ja oli ajoittain jopa toivottoman kova pala suomalaisille. Suomalaiset antoivat hienon vastuksen voittajille, mutta hyökkäysten päättäminen oli vaikeaa. Kaikkiaan Suomi sai 45 hyökkäyspistettä 165:sta hyökkäyksestään.
Kisojen aikataulu ja tulospalvelu