Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
29.08.2017 | Seuratoiminta | Tiedote

Kerko on nyt osa Unisportia

 – Entistä laajempi valikoima liikunnan ja urheilun edistäjille.

Suomalaiset liikuntapaikkojen toimittajat Kerko Group ja Unisport-Saltex yhdistivät voimansa viime kesänä. Yritykset toimivat nykyisin yhteisen Unisport-brändin alla. Unisport on urheilu- ja liikuntapaikkojen toimittajana markkinajohtaja Pohjoismaissa.

-Pystymme nyt vastaamaan asiakkaidemme tarpeisiin entistä paremmin. Tuotevalikoimamme on kasvanut yhdistymisen myötä. Sisä- ja ulkovälinekalusteiden sekä liikuntavälineiden lisäksi meiltä löytyy nykyisin myös tekonurmet ja muut monipuoliset liikuntaratkaisut, kertoo maajohtaja Pekka Elo.

-Tavoitteemme on saada ihmiset liikkumaan ja sitä kautta lisätä hyvinvointia ja terveyttä Pohjoismaissa. Uskomme, että rakentamalla houkuttelevia liikuntapaikkoja saamme ihmiset aktiivisemmiksi, Elo jatkaa.

-Mahdollistamme yhdessä eri toimijoiden kanssa innostavia toimintaympäristöjä, joissa suomalainen hyvinvointi kasvaa liikkeen lisääntyessä ja Suomalainen huippu-urheilu menestyy, toteaa Olympiakomitean liiketoimintayksikön toimitusjohtaja Samuli Vasala. Kerko Group on liikunnan ja urheilun  pitkäaikainen kumppani ja on hienoa, että toimiala kehittyy entisestään, sanoo Vasala.

Tutustu Unisportin valikoimaan osoitteessa www.unisport.com/fi

Lue lisää aiheesta