Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
25.09.2017 | Huippu-urheilu

Paavo Lonkila 1923-2017

Vuoden 1952 Oslon talviolympiakisojen kultamitalihiihtäjä Paavo Lonkila kuoli Kiuruvedellä 22. syyskuuta 94 vuoden iässä. Lonkila hiihti toisen osuuden Suomen voittoisassa viestijoukkueessa. Hän saavutti samoissa kisoissa myös henkilökohtaisen pronssimitalin 18 kilometrin kilpailussa.

Paavo Lonkila syntyi 11.1.1923. Hän asui koko ikänsä Kiuruvedellä viljellen maata kotitilallaan Niemiskylällä.  Hiihtourallaan hän edusti aina Kiuruveden Jännettä. Jatkosodan aikana kaukopartiohiihtäjänä kunnostautunut Lonkila teki läpimurtonsa kansalliseen kärkeen talvella 1949: hän voitti Puijon kisojen pikamatkan ja sijoittui Salpausselällä toiseksi. Vuoden 1950 MM-kisoissa USA:n Rumfordissa hän hiihti viidenneksi 18 kilometrillä ja saavutti hopeamitalin Suomen viestijoukkueessa. Uran kirkkain henkilökohtainen meriitti oli Holmenkollenin kisojen pikamatkan voitto 1951.

Oslon olympialaduilla Lonkila hiihti 18 kilometrillä kolmanneksi edellään vain Norjan Hallgeir Brenden ja maanmies Tapio Mäkelä. Viestiin Suomi lähti ennakkosuosikkina. Heikki Hasu hankkikin avausosuudella minuutin ja 20 sekunnin johdon, jonka Lonkila kasvatti yli kahteen minuuttiin jättäen Urpo Korhoselle ja Mäkelälle helpon työn tuoda Suomi voittajana maaliin.

Lonkila hiihti vielä Falunin MM-kisoissa 1954. SM-kilpailuista vain 158-senttiselle ”Lonki-Pasille” kertyi kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Hän lopetti kilpauransa vuoden 1956 jälkeen. Paavo Lonkila sai Pro Urheilu -tunnustuspalkinnon vuonna 2001.

(Teksti ja kuva: Urheilumuseon tietopalvelu)