Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
04.10.2017 | Seuratoiminta

Asiantuntijat yksimielisiä: ”Liikunnan harrastamisen kustannuksia on mahdollista alentaa”

Urheilun ja muun yhteiskunnan vaikuttajista koostuva Reilu Peili -raati oli tämänkertaisesta kysymyksestä täysin yksimielinen. Raatia pyydettiin pohtimaan, onko harrastamisen kustannuksia mahdollista alentaa.  Jokainen vastaaja uskoi, että keinoja löytyy.

Kansanedustaja, entinen jääkiekkoammattilainen, Sinuhe Wallinheimo muistutti, että kysymyksen taustalla on rajua faktaa.

− Lasten liikuntaharrastusten kustannukset ovat kolminkertaistuneet viimeisen kymmenen vuoden aikana. Yli kolmannes vanhemmista ja perheistä ilmoittavat, että eivät voi taloudellisista syistä antaa jälkikasvunsa enää harrastaa tiettyjä lajeja. Suomi on jälleen valitettavasti palaamassa maaksi, jossa vanhempien lompakon paksuus määrittelee sen, mitä lajeja lapset voivat harrastaa. Jääkiekko on yksi näistä lajeista, Wallinheimo kommentoi.

Olympiastadionin markkinointijohtaja Marju Paju listasi ensin syitä kustannusten nousulle; kuinka kilpaurheilun polulla yhä nuoremmat ikäluokat liikkuvat yhä enemmän kilpailumatkoilla kotimaassa ja ulkomailla, valmennustoiminta on ammattimaistunut, valmennustiimit ovat kasvaneet ja tukipalveluita, esim. fysioterapiaa tarvitaan jo hyvin nuorilla urheilijoilla.

Reilu Peili -raati löysi monenlaisia ratkaisuja. Yksi toistuvimmin esiin nousseista oli liikuntatilojen maksuttomuus seuroille – ja etenkin lapsille ja nuorille.

− Tilathan on rakennettu koulujen käyttöön pääosin, ja eikö ole hienoa, että urheiluseurat ja muut järjestöt käyttävät tiloja optimoiden täten verorahoin rahoitettujen kuntien kiinteistöjen käyttöasteen, kommentoi Hämeen Liikunnan ja Urheilun aluevastaava Ari Koskinen.

Moni vastaaja muistutti, että edullista − välillä jopa maksutonta – harrastetoimintaa on mahdollista löytää. TUL:n puheenjohtaja, professori Kimmo Suomi pohti, että ammatillisessa mielessä tehty valmennus maksaa. Hän toivoi ohelle omaehtoista liikuntaa maksuttomissa lähiliikuntapaikoissa, skeitti- ja parkourpuistoissa, kevyenliikenteenväylillä ja luonnossa.

− Seurojen ja koululiikunnan tulisi antaa ”liikuntaläksyjä” lapsille ja nuorille kotiin mukaan, joilla lisätään perheiden yhteistä liikkumista lähiliikuntapaikoilla – lähellä kotia, Suomi toivoi.

Tietokirjailija, miksi liikun -blogisti Arto Tiihonen listasi monien muidenkin vastaajien esille tuomia ratkaisumalleja. Hänen mielestään valmennuksen hinta tulee jatkossa edelleen kohoamaan, koska se on aika edullista nytkin.

− Kustannusten alentamiseen on toki mahdollisuuksia: 1. talkoo- ja vapaaehtoistyötä lisätään ja sen verotusta lievennetään, 2. kilpailujärjestelmien ekonomiaa ja ekologisuuttakin ajatellaan uusiksi: pitääkö matkustaa yhtä peliä varten pitkiä matkoja ja onko pakko mennä kalliiksi tuleviin kv-turnauksiin, 3. ”varustepaketteja” halvennetaan, hankitaan harvemmin ja kierrätetään. Joissakin lajeissa voisi harkita varustepankkeja tai jopa rajoituksia liian arvokkaille varusteille junioritasolla, Tiihonen muun muassa listasi.

Paralympiakomitean pääsihteeri Tero Kuorikoski tarjosi yhdeksi vaihtoehdoksi erilaiset rahalliset tukimuodot:

− Seura itse tai urheilujärjestelmä voi rakentaa työkaluja, joilla tuetaan heikossa sosioekonomisessa tilanteessa olevia matalammin harrastusmaksuin.

Taustoja pohtinut kansanedustaja Wallinheimo esitti vastauksessaan myös monia konkreettisia toimenpiteitä.

− Pelimatkoista voitaisiin järkevämmällä suunnittelulla ja yhteistyöllä tehdä vanhemmille halvempia. Nuoremmissa ikäluokissa kovia pelejä esim. 1-2 kentän pojille saadaan pelaamalla vanhempia ikäluokkia vastaan. 3-4 kentän pojat voisivat loistaa taas vuotta nuorempia vastaan. Vastaavasti vanhemmissa ikäryhmissä pelit ja turnaukset ovat sovittavissa paikoille, joihin pääseminen ei aina vaadi yöpymisiä tai pitkää matkustamista, Wallinheimo pohti ja summasi:

− Keinoja suomalaisen liikunnan ja urheilun suurimman uhkan voittamiseksi siis on olemassa. Pidetään yhdessä liikunta ja urheilu avoimena kaikille lapsille harrastaa ja oppia.

Lue kaikki vastaukset

Kuvitus: Pirita Tolvanen