Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
16.10.2017 | Olympiakomitea

Pohjoismainen urheilujohtamisen koulutus alkaa – valittuna viisi vahvaa vaikuttajaa

Suomi on mukana kolmannen kerran pohjoismaisessa urheilujohtamisen koulutuksessa (Nordic International Leadership Education, NILE), yhdessä Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Hollannin kanssa. Suomen kovista hakijoista mukaan valittiin viisi lahjakasta ja motivoitunutta urheiluvaikuttajaa, joilla on loistavat edellytykset työskennellä urheilun kansainvälisissä johtotehtävissä.

Suomesta koulutukseen mukaan valittiin Sini Forsblom, Katja Huotari, Jaana Laurila, Emilia Ottela ja Janne Salmi.

Suomen urheilun eettisessä keskuksessa (SUEK) testauspäällikkönä työskentelevä Katja Huotari haluaa tulevaisuudessa vaikuttaa vahvasti kansainvälisessä antidoping työssä. ”Olen iloinen saadessani osallistua Nordic International Leadership Education -koulutukseen yhdessä osaavien ja innostavien urheilutoimijoiden kanssa.”

Urasuunnitelma kansainvälisille kentille

Koulutusohjelma tarjoaa mahdollisuuden kehittää henkilökohtaisia taitoja tavoitteen asettelussa, neuvottelutaidoissa ja argumentoinnissa, konfliktinratkaisussa, strategian luomisessa ja ihmisten motivoinnissa. Yhtenä tavoitteena on viestinnän merkitys- miten saada omat viestit kuuluville.

Golf-liiton talouspäällikkönä työskentelevä Emilia Ottela kertoo tavoitteekseen olla NILE-vuoden jälkeen verkostoituneempi, parempi viestijä ja kommunikoija sekä kaikin puolin rohkeampi esiintyjä kansainvälisessä ympäristössä. Tätä osaamista haluan hyödyntää myös jo koulutuksen aikana ja sen jälkeen nykyisessä tehtävässäni, jatkaa Ottela.

Urheilupäättäjät vaikuttavat urheilun tulevaisuuteen. Heidän käsissään on päättää millaiseksi säännöt, olosuhteet tai tuomarointi muokkautuvat. Kaikki päätettävät asiat vaikuttavat viimekädessä siihen, millaisilla urheilijoilla on mahdollisuus menestyä. Lentopalloliiton huippu-urheilun hallintopäällikkö Jaana Laurila toivoo koulutuksen antavan mahdollisuuden vahvistaa omia johtajataitoja, jotka tukevat pitkällä tähtäimellä kärkiurheilijoiden kansainvälistä menestystä.

Verkostot vaikuttavat

Ohjelman avulla osallistujat luovat uusia verkostoja ja kontakteja kansainvälisesti, Pohjoismaissa sekä he tulevat osaksi suomalaista urheiluvaikuttajien verkostoa. Kansainvälisen ringetteliiton puheenjohtaja Sini Forsblom, odottaakin koulutuksessa tapaavansa ulkomaisia kollegoja sekä pääsevänsä jakamaan tietoja ja taitoja heidän kanssaan. Menestyksekkään kansainvälisen uran suunnistajana tehnyt sekä Turun urheiluakatemian valmennuskoordinaattorina työskentelevä Janne Salmi listaa tavoitteekseen verkostoitumisen sekä ajatustenvaihdon muiden urheiluvaikuttajien kanssa. Salmi lisää tavoitteekseen myös oppia ymmärtämään paremmin kansainvälisen urheilujärjestelmän rakenteita ja päätöksentekoa.

Lisätietoja:

Niina Toroi, kansainvälisten suhteiden erityisasiantuntija niina.toroi@olympiakomitea.fi

Lue lisää: 

Hae pohjoismaiseen urheilujohtamisen koulutukseen – Tähtäimessä kansainväliset kentät

Koulutuksen etenemistä voit seurata twitterissä #NILEFIN