Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
02.11.2017 | Huippu-urheilu

Pohjoismaista osaamista jaettiin Helsingissä

Pohjoismaiset valmennusosaamisen asiantuntijat kokoontuivat vuosittaiseen tapaamiseensa Helsinkiin. Ryhmä on kokoontunut säännöllisesti vuodesta 2012 lähtien tavoitteenaan toisilta oppiminen ja osaamisen jakaminen. Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön asiantuntija Kirsi Hämäläinen, korostaa pohjoismaisen verkoston merkitystä suomalaisen valmennusosaamisen kehittämisessä.

-Useimmilla meistä ei ole samaa työtä tekevää kollegaa omassa maassaan, joten lähimmät löytyvät Pohjoismaista. On mielenkiintoista ja tärkeää kuulla, mitä kehitetään muualla ja millaisia kokemuksia on kertynyt, Hämäläinen kertoo.

Helsingin tapaamisessa läsnä olivat Antero Wallinus-Rinne ja John Anders Bjørkøy Norjasta, Jakob Ovesen Tanskasta, Viðar Sigurjónsson Islannista ja Kent Lindahl Ruotsista. Suomalaisedustajiin kuuluivat Hämäläisen lisäksi Pia Pekonen ja Minna Blomqvist.

-Tapaamisen parasta antia oli tällä kertaa se, että koko ryhmä osallistui suomalaisen valmennusosaamisen verkoston työpajaan.  Näin koko meidän oma verkostomme kuuli, missä mennään muissa Pohjoismaissa ja pääsi keskustelemaan ja myös esittämään meidän toimintatapojamme.

Hämäläisen mukaan kasvokkain tapaamiset ovat tärkeitä myös luottamuksen rakentamiseksi.

-Tämän ryhmän kesken on paljon ajatuksia ja visioita siitä, millaista voisi olla pohjoismainen yhteistyö tulevaisuudessa. Henkilökohtaisesti sain tälläkin kertaa myös ideoita omaan työhöni. Esimerkiksi norjalaisten uudet keskustelutyökalut olivat sellaisia, joita aion heti kehitellä omat versioni, Hämäläinen kertoo.

Ryhmän työ jatkuu säännöllisillä Skype-palavereilla, ja ensi vuoden tapaaminen järjestetään Ruotsissa.