Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
06.11.2017 | Huippu-urheilu

Mielensäpahoittaja evästää olympiajoukkuetta kohti PyeongChangia

Ensi talven PyeongChangin olympialaisten tiimoilta käynnistyy täysin uudenlainen yhteistyö olympiajoukkueen ja suomalaisten rakastaman Mielensäpahoittaja -hahmon välillä. Tuomas Kyrö on juuri julkaissut romaanin Mielensäpahoittajan olympiamatka (WSOY) ja yhteistyön myötä Mielensäpahoittaja on mukana evästämässä ja kannustamassa Suomen olympiajoukkuetta kohti kisoja. Urheilufaneille tarjoillaan muun muassa Mielensäpahoittajan tyyliin toteutettuja lajiesittelyjä Olympiajoukkueen sosiaalisen median kanavissa.

– Urheilu ja kirjallisuus ovat satavuotiaan Suomen kertomuksen tukipilareita. Niiden kautta olemme määrittäneet, keitä olemme, mistä tulimme ja mihin menemme. Romaanihenkilöiden ja urheilijoiden mukana löydämme uusia ajatuksia, tunnemme outoja tunteita, nauramme epäsopivissa paikoissa, kuvailee kirjailija Tuomas Kyrö urheilun ja kulttuurin yhtäläisyyksiä.

Yhteistyölle loi pohjaa Lahden MM-kisoissa viime talvena suuren suosion saanut Mielensäpahoittajan metsäkatsomo. Nyt Mielensäpahoittajan tie vei Etelä-Koreaan tutustumaan olympialaisten kisapaikkoihin ja korealaiseen kulttuuriin. Mielensäpahoittajan olympiamatka on poikkeuksellinen teos, joka julkaistaan lähes samanaikaisesti Etelä-Koreassa ja Suomessa. Mielensäpahoittaja-tiimin vierailu sai huomiota myös maan suurimmassa sanomalehdessä sekä valtion uutistoimistossa.

Mielensäpahoittajan tervehdys kisajoukkueelle löytyy Mielensäpahoittajan joukkotiedotusvälineestä: https://www.youtube.com/watch?v=z5Ig7_WWc-I
Korean valtion uutistoimiston juttu aiheesta: http://www.korea.net/NewsFocus/Culture/view?articleId=148923