Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
23.01.2018 | Olympiakomitea

Kerttu Niskanen kiittää perheensä tukea Thank you mom -kampanjassa

Maastohiihdon olympiamitalisti Kerttu Niskanen on yksi Procter & Gamblen (P&G) kansainvälisen Thank you Mom -kampanjan kasvoista. "Kiitos Äiti ja Isä" -nimeä Suomessa kantava kampanja nostaa arvostavasti esiin perheiden ja erityisesti äitien merkityksen kasvattajina sekä liikunnan ja urheilun mahdollistajina. Kampanjan avulla kerätään varoja urheiluakatemioiden nuorten urheilijoiden valmennukseen.

Suomen Olympiajoukkueeseen PyeongChangiin valitun Niskasen perheessä äidin ja koko lähipiirin tuki on ollut korvaamaton.

– Ilman heidän valtavaa panostaan kukaan meistä lapsista ei olisi siinä, missä nyt ollaan. Vanhemmat eivät ole koskaan sanoneet, että eivät lähtisi viemään ladulle, treeneihin tai kisoihin, mihin on haluttu mennä, kertoo Niskanen.

Niskasen perheessä äidin vastuulla on ollut etenkin ruuanlaitto ja vaatehuolto, isä huolehti välineistä ja opetti lapsille myös suksien voitelun.

– Jos heiltä kysyy, he eivät ole joutuneet luopumaan mistään, mutta ihan varmasti ainakin vapaa-ajastaan. Molemmat olivat päivätöissä, jonka jälkeen pääsi heti ruuanlaittoon, suksien voiteluun ja viemään meitä hiihtotreeneihin sekä Katria taidepiireihin. Viikonloppuisin kierrettiin yhdessä kisoja, muistelee Niskanen.

Suomen kampanjalla kerätään varoja tuleville menestyjille

Kiitos Äiti ja Isä  -kampanja tulee näkymään olympialaisten aikana sosiaalisen median lisäksi valikoiduissa K-Citymarket -myymälöissä. Jokaisesta myydystä P&G:n kampanjatuotteesta ohjataan viiden sentin osuus nuorille urheilijoille Olympiakomitean Suomen Urheiluakatemiat -ohjelman kautta.

Suomessa toimii 20 urheiluakatemiaa, jotka tukevat nuoria urheilun ja koulun yhdistämisessä ja mahdollistavat näin menestymisen niin urheilussa kuin myöhemmin työelämässä.

– On hienoa, että P&G kantaa kortensa kekoon ja mahdollistaa varojen keräämisen Urheiluakatemioille. Olympiakomitean ja P&G:n kampanjan kasvona toimiva olympiamitalisti Kerttu Niskanen on itsekin Vuokatti-Rukan Urheiluakatemian kasvatti, joka on osoitus systeemin toimivuudesta. Kampanja mahdollistaa hienolla tavalla sen, että kuka tahansa voi olla rahoittamassa tulevien menestyjien uraa valitsemalla P&G:n kampanjatuotteita, toteaa Olympiakomitean kaupallinen johtaja Samuli Vasala.

Kampanja näkyy Keskon K-Citymarket myymälöissä 29.1. – 25.2.2018 välisenä aikana. Kampanjassa mukana olevat P&G:n brändit ovat Oral-B, Venus, Gillette, Head & Shoulders, Fairy, Always ja Braun.