Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
13.02.2018 | Lasten liike, Seuratoiminta

Lasten Liike tukihaku aukeaa maaliskuussa

Lasten Liike iltapäivä on Suomen Olympiakomitean ja koko liikuntayhteisön, koulujen sekä yritysten yhteinen ponnistus alakouluikäisten liikuntakerhotoiminnan lisäämiseksi. Toiminta käynnistyi 200 kerhon voimin 50 paikkakunnalla vuoden 2017 syksyllä. Samat kerhot jatkavat kevätlukukauden 2018.

Lukuvuoden 2018-2019 Lasten Liike tukihaku aukeaa maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja on auki 31.3. asti. Mukaan toiminnanjärjestäjiksi voivat hakea kaikki rekisteröityneet yhdistykset. Tukea voi saada sekä olemassa olevaan toimintaan, että uuteen kerhotoimintaan. Päätökset tuen saajista tekevät liikunnan aluejärjestöt huhtikuussa 2018

Monipuolisuus ja -lajisuus säilyvät valintakriteerien keskiössä

– Tärkeintä on, että lapset liikkuvat kerhoissa monipuolisesti! Monilajisuus on selkeä arvomme, sillä koko Lasten Liikkeen ideana on, että alakoululaiset pääsisivät tutustumaan eri liikuntamuotoihin tutussa kouluympäristössä heti koulupäivän jälkeen, kertoo Lasten Liikkeen projektipäällikkö Carita Riutta.

– Odotamme, että saamme hakemuksia viimevuotiseen tapaan useita satoja. Yksi tärkeä hakukriteerimme on, että seurat ja muut paikalliset toimijat pystyvät tekemään tiivistä yhteistyötä ja näin takaamaan monipuolisen toiminnan kerhoissa, jatkaa Riutta.

Tuki haetaan koko lukuvuoden toimintaan. Rahallista tukea voi saada 500 eur – 2000 eur / alkava kerho / lukuvuosi. Tuen voi käyttää kerhonohjaajakuluihin, liikuntavälineisiin tai muihin mahdollisiin kuluihin, jotka aiheutuvat kerhojen järjestämisestä. Maksimituki myönnetään ainoastaan erikoistapauksissa, kuten esimerkiksi suurille kerhoryhmille toisen ohjaajan palkkaamiseen. Hakemuksessa tulee perustella lyhyesti tuen jakautuminen eri kuluihin.

 

 

Lue lisää Lasten Liike haun aikataulusta, toiminnan arvoista ja reunaehdoista, hakukriteereistä  ja hae mukaan toimintaan.

Nappaa veloituksettomat kerhomateriaalit

Lasten Liike -tuki tulee kerhoille yrityksiltä, jotka haluavat olla mukana yhteiskunnallisesti merkittävässä asiassa – lisäämässä liikuntamahdollisuuksia lapsille. Lasten Liikettä tukevat perustajakumppani Fazerin lisäksi, pääkumppani HK, UPM, OMO ja Reima. Keväällä 2018 Lasten Liike lanseeraa myös lahjoitusmahdollisuuden, jonka avulla yksityishenkilöt ja yritykset pääsevät tukemaan kerhoja paikallisesti pienlahjoituksella.

Lahjoituksen lisäksi Lasten Liike avaa kaikki kerhoille tuotetut materiaalit ja palvelut kaikkien kerhotoimijoiden saataville maanlaajuisesti.

– Olemme tuottaneet kerhotoimintaan loistavia materiaaleja jo Lasten Liikkeen pilottivaiheesta lähtien. Olemme paraikaa kokoamassa materiaalit yhdelle nettisivulle, josta kuka tahansa kerhon järjestämisestä kiinnostunut voi ladata ne käyttöönsä, kertoo lasten liikunnan asiantuntija Maria Ulvinen.

Materiaaleista löytyy esimerkiksi valmiita kerhojen markkinointimateriaaleja ja oppaita kerhon järjestämiseen ja rahoitukseen.

– Valitettavasti realiteetti on, että rahallista tukea ei kaikille Lasten Liike -hakijoille riitä. Veloituksettomilla materiaaleilla yritämme mahdollistaa muilta osin kerhotoimintaa laajasti ympäri Suomen, jatkaa Ulvinen.

 

 

  • Kerhomateriaalit kaikkien kerhotoimijoiden käyttöön helmi-maaliskuussa täällä.
  • Lisää Lasten Liike iltapäivästä löydät Olympiakomitean nettisivuilta täältä.
  • Lasten Liikkeen omat sivut ja kerhot löydät: www.lastenliikeiltapaiva.fi
  • Seuraa myös @lastenliikeiltapaiva -sivuja Facebookissa ja Instagramissa sekä tunnistetta #lastenliike