Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
14.02.2018 | Seuratoiminta

Fiksut toimintatavat kootaan seurojen ekotyökalupakkiin

Sitra ja Suomen Olympiakomitea kirittävät urheiluseuroja ottamaan askeleen edemmäs ympäristövastuullisuudessa ja kutsuvat seuroja yhteiseen kehitystyöhön. Vastuu fiksuista toimintatavoista ja ilmastonsuojelusta kuuluu koko yhteiskunnalle – ruohonjuuritason toimintaa myöten. Seuroille rakennetaan nyt yhteistyössä työkalupakkia, jotta seuraavan askeleen ottaminen olisi mahdollisimman helppoa ja palkitsevaa.

– Hyviä toimintamalleja löytyy jo monista seuroista. Opit on aika ottaa laajempaan käyttöön. Lisäksi haluamme ideoida ja testata seurojen kanssa uusia kestäviä ratkaisuja, kertoo Sitran kiertotalouden johtava asiantuntija Nani Pajunen.

Sitran ja Olympiakomitean helmikuun alussa käynnistynyt hanke järjestää 19.3. ensimmäisen työpajan, johon kutsutaan avoimesti mukaan seuraihmisiä. Tavoitteena on kerätä mahdollisimman laajasti ideoita sekä jo hyväksi havaittuja käytäntöjä työkalupakin sisältöön. Loppukevään ja syksyn aikana järjestetään pilotteja ja toimintatapojen kokeiluja, ja seuroille jaettava työkalupakki julkaistaan loppuvuodesta 2018. Hankkeen jälkeen työkalupakki on Olympiakomitean keskeinen vastuullisuusmateriaali urheiluseuroille ja osa urheiluseurojen Laatuohjelmaa.

– Työkalupakin tavoitteena on rohkaista liittoja ja urheiluseuroja kehittämään ja kokeilemaan erilaisia toimintatapoja positiivisen viestin kautta sekä saada valmentajat ja juniorit mukaan ympäristötekoihin. Haluamme innostaa tekijät jakamaan omia fiksuja tekojaan, kertoo Sitran kestävän arjen asiantuntija Sari Laine.

Urheiluseurat voivat lähteä rakentamaan toiminnassaan kestävämpää arkea pienillä ja suurilla teoilla: liikkuminen ja kyydit, hankinnat, varusteet, tapahtumat, viestintä – kaikkiin sisältyy mahdollisuus ympäristövastuullisiin valintoihin.

– Parhaimmillaan nämä toimintatavat tuovat myös kustannus- ja aikasäästöjä, esimerkiksi kyytirumban ratkaiseminen. Tavoitteena onkin saada aikaan vaikuttavia toimintatapamuutoksia, eikä koristella toimintaa ekokuorrutteella, toteaa Olympiakomitean yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Karoliina Ketola.

Sitran ja Olympiakomitean kumppanuus lähti liikkeelle Hiihdon MM-kilpailujen 2017 yhteydessä Lahdessa, jolloin etsittiin uusia tapoja toteuttaa yleisötapahtumia kestävästi. Kisa-alueella muun muassa käytettiin vain uusiutuvaa energiaa ja kaikki jätteet kierrätettiin.

Kutsu työpajaan

Edistääkö sinun urheiluseurasi kestävää kehitystä tai haluatteko kehittyä tällä saralla? Tule mukaan rakentamaan Ympäristövastuullisen seuran työkalupakkia! Hankkeen ensimmäinen työpaja järjestetään maanantaina 19.3. klo 10-13 Sitran tornissa Helsingissä. Tavoitteena on osallistava työstäminen – tule vaikuttamaan työkalupakin sisältöön ja kokeiluihin. Mitä haasteita lähdetään ratkomaan? Miten seura voi hyötyä tästä? Mikä innostaa ja miten saamme vaikuttavuutta? Tule mukaan suuntaamaan työtä!

 

Ota yhteyttä:
Sari Laine, asiantuntija, Sitra, puh. +358 40618 445, sari.laine(at)sitra.fi
Karoliina Ketola, yhteiskuntavastuun erityisasiantuntija, Suomen Olympiakomitea, puh. +358 40 5876650, karoliina.ketola(at)olympiakomitea.fi