Aiheet:
Sisältötyypit:
Hirvonen lähellä kärkeä yhdistetyn avauskilpailussa
Keskiviikkopäivän parhaasta suomalaissijoituksesta PyeongChangin Olympialaisissa vastasi yhdistetyn normaalimäen kilpailussa kuudenneksi sijoittunut Eero Hirvonen. Ilkka Herola vahvisti hyvää suomalaispanosta kahdeksannella tilallaan komean hiihto-osuutensa ansiosta.
Mäkiosuudella Eero Hirvonen loi hyvän pohjan yhdistetyn ensimmäiseen olympiakilpailuun oltuaan mäkiosuuden kuudes 102 metriä kantaneella hypyllään. Ilkka Herola (97 m) oli mäen jälkeen 19:s, Arttu Mäkiaho (91 m) yhdessä Hannu Mannisen (90 m) kanssa 34:s.
Hiihto-osuudella Hirvonen ei saanut norjalaisesta Espen Andersenista vetokaveria heti alkukilometreillä muodostuneen kärkiviisikon takaa-ajoon. Ero kärkeen alkoi pienentyä Hirvosen saatua takaa nousseen saksalaisen Johannes Rydzekin kaverikseen noin puolessa matkassa. Samalla kuitenkin Eric Frenzel ryhtyi vauhdinpitoon kärkijoukossa eikä Hirvonen kyennyt riittävästi saavuttamaan kärkeä.
– Aika tyhjä fiilis. Ei jäänyt paljon käteen lopulta. Tarkoitus oli hiihtää ensimmäinen kierros kovaa ja saada porukka kiinni sekä olla lopussa valmis tekemään iskuja, Hirvonen mietiskeli heti kilpailun jälkeen,
Ilkka Herola oli hiihto-osuuden toiseksi nopein ja nousi lopputuloksissa kahdeksanneksi. Kuudensissa Olympialaisissaan mukana oleva Hannu Manninen oli hiihto-osuuden kahdeksanneksi nopein ja nousi mainiosti sijalle 23. Ensikertalainen Arttu Mäkiaho oli 36:s.
Peetu Piiroinen ei saanut aikaan ehjää laskua lumilautailun halfpipen finaalissa. Kaikki kolme finaalilaskua menivät pilalle kaatumisten vuoksi, eikä Piiroisen 13,50 pistettä riittänyt 12. sijaa korkeammalle. Kilpailun voitti Yhdysvaltain Shaun White hurjin pistein 97,75.
– Se on sanottava, että vaikka olisin onnistunut ranissani, se ei olisi riittänyt millään viiden joukkoon. Kyllä nuo muut jantterit laskevat hitosti paremmin kuin minä, Piiroinen naurahti.
Naisten ampumahiihdon normaalimatkan kilpailu siirrettiin käytäväksi torstaina.