Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
21.02.2018 | Huippu-urheilu

Naisleijonien pronssi kisapäivän kruununa

Naisleijonat saavuttivat olympiahistoriansa kolmannen pronssimitalin naisten jääkiekossa. Hiihdon parisprinteissä naiset olivat viidensiä ja miehet yhdeksänsiä. Taitoluistelussa pieni virhe lyhytohjelman alkupuolella ei lannistanut Emmi Peltosta ja lumilautailun big airin karsinnassa taso nousi hurjaksi jättäen suomalaiset finaalin ulkopuolelle.

Naisten jääkiekkomaajoukkue saavutti Suomen neljännen olympiamitalin PyeongChangissa voitettuaan pronssiottelussa venäläiset olympiaurheilijat 3-2 (1-0, 1-1, 1-1).

Pronssimitali on naisjääkiekkoilussa historiamme kolmas. Edelliset tulivat 1998 Naganosta ja 2010 Vancouverista. Suomen maalintekijöinä pronssiottelussa olivat Petra Nieminen, Susanna Tapani ja Linda Välimäki.

Kapteeni Jenni Hiirikoski jakoi kiitosta laajalti.

– Nyt nautitaan toistemme seurasta, pelasimme upean turnauksen. Olen henkilökohtaisesti odottanut kahdeksan vuotta tätä hetkeä, kuten moni muukin tässä joukkueessa. Iso kiitos kuuluu kaikille taustajoukoille ja menneille polville, jotka ovat puskeneet meitä eteenpäin.

Suomi pelasi olympiaturnauksessa kuusi ottelua voittaen niistä kolme ja häviten kolme.

Maastohiihdon parisprintissä naisten kaksikko Mari Laukkanen ja Krista Pärmäkoski sijoittui viidenneksi 22 sekuntia kultaa hiihtäneen USA;n perässä. Miesten kaksikko Martti Jylhä ja Ristomatti Hakola oli yhdeksäs 36 sekuntia Norjalle jääneenä.

Kolmannen polven olympiaurheilija Emmi Peltonen onnistui hienosti taitoluistelun naisten lyhytohjelmassa. Pisteet 55,28 riittivät sijaan 18, joka oikeutti 24 parhaan luistelijan joukkoon ja täten perjantain vapaaohjelmaan.

– Tuntui upealta. Oli vapautunut ja rento fiilis mennä jäälle. Sanoin itselleni, että tänne minä kuulun – annetaan palaa. Pieni kömmähdys siinä tuli, mutta se on urheilua, Peltonen iloitsi.

Kanada voitti miesten jääkiekkomaajoukkueen puolivälierässä tiukan pelin jälkeen 1-0 (0-0, 0-0, 1-0). Ottelun ainoan maalin teki kolmannen erän alussa Maxim Noreau.

– Tämä tarina loppui tänään, sille ei voi mitään. Kaikkemme tehtiin. Ylpeä olen joka jätkästä. Eilinen peli ei painanut jaloissa, pystyimme kolmannessakin erässä liikkumaan ihan hyvin. Kunnia vastustajalle ja tulokselle, kapteeni Lasse Kukkonen kertoi pelin päätyttyä.

– Me ollaan oltu tehokkaita Karjala-turnauksesta lähtien ja ei pystytty näissä maalin peleissä (Ruotsi ja Kanada) hyödyntämään maalipaikkoja. Tänään peli oli äärimmäisen tasainen. Yksi aloitus ja se oli siinä. Kanadalla oli toisessa erässä momentum, viimeisessä erässä yksi paikka. Pelisuunnitelmassa onnistuttiin lähestulkoon täydellisesti ja pelaajat pelasivat hyvällä tasolla. Ruotsi ja Kanada –peleissä ei päästy sille erinomaiselle tasolle. Kokoonpanomuutokset olivat onnistuneita. Joukkueessa oli poikkeuksellinen ilmapiiri ja arvostus toista kohtaan, päävalmentaja Lauri Marjamäki summasi.

Kaikki neljä suomalaislautailijaa onnistuivat big airin karsinnassa, mutta pisteet eivät riittäneet todella kovatasoisessa karsinnassa 12 finaalilaskijan joukkoon. Lähimmäksi pääsi pisteet 87,25 kirjauttanut Peetu Piiroinen, jonka pisteet olivat karsintakokonaisuuden 12:nneksi parhaat. Piiroinen sattui vain olemaan väärässä karsintaryhmässä.

Piiroinen oli toisessa karsintaryhmässä kahdeksas, Roope Tonteri (86,50) yhdeksäs ja Kalle Järvilehto (83,25) 12:s. Rannemurtumastaan huolimatta hienosti onnistunut Rene Rinnekangas oli ensimmäisessä karsintaryhmässä kymmenes pisteillään 83,00.

Kaikki tulokset kisojen virallisilta sivuilta.