Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
09.03.2018 | Olympiakomitea

SM-viikon lajikattaus valmis

Heinäkuussa järjestettävä SM-viikko on järjestyksessään kolmas. Ensimmäinen SM-viikko näki päivänvalon helmikuussa 2016 ja toinen heinäkuussa 2017. Molemmat tapahtumat järjestettiin Tampereella.

– Tampereella oli upeat puitteet ja yhteistyö luoda uutta konseptia. Kaksi vuotta peräkkäin samassa kaupungissa helpotti tapahtuman kehittämistä ja SM-viikko on nyt valmiimpi siirtymään uuteen kaupunkiin. Suuret kiitokset Tampereelle hienosta aloituksesta, kiittelee SM-viikon tuottaja Hanna Iiskola-Kesonen.

Tulevana kesänä SM-mitaleista kilpaillaan Vantaalla, jonka kanssa tapahtuman suunnittelun ensiaskeleet ovat sujuneet hienosti:

– Vantaa on innostunut isäntäkaupunki, jonka kanssa on ollut helppoa aloittaa ensi kesän SM-viikon järjestelyt. Kaupungista löytyy hienot olosuhteet lajeille ja esimerkiksi Myyrmäen urheilupuistossa tullaan kisaamaan kuuden eri lajin SM-kilpailut. Uskon myös, että SM-viikon järjestäminen pääkaupunkiseudulla lisää tapahtuman tunnettuutta ja tuo katsomoihin paljon yleisöä, Iiskola-Kesonen toteaa.

Tulevan kesän SM-viikolle osallistumisensa on vahvistaneet bridge, drifting, jousiammunta, kahvakuulaurheilu, kanoottipoolo, kortteliajo, kriketti, maahockey, rantahengenpelastus, rantavesipallo, roller derby, super enduro, taekwondo, trialpyöräily, ultimate ja X-trial.

– Tämän hetkinen lajimäärä kertoo siitä, että SM-viikko alkaa vakiinnuttaa paikkaansa lajien keskuudessa, ja voihan olla, että mukaan tulee vielä jokunen ”myöhäisherännäinen”. Upeaa on myös, että mukana on taas kokonaan uusia lajeja. Varmaa on, että SM-viikolla pääsee jälleen tutustumaan todella mielenkiintoisiin lajeihin.

Maailman toiseksi suurin palloilulaji kriketti on ollut mukana SM-viikolla alusta lähtien:

– Kokemukset aiemmista SM-viikoista ovat olleet hyvin positiivisia, joten halusimme mukaan tänäkin vuonna. Vantaalla on jo kolme krikettiseuraa ja mukavasti pyörivä kriketin kouluohjelma, joten tavoitteena on myös tiivistää yhteistyötä Vantaan kaupungin kanssa, kertoo Andrew Armitage Suomen Krikettiliitosta.

Drifting on mukana toista kertaa SM-viikolla. Pekka Säynevirta AKK-Motorsportista näkee tapahtumapaikan siirtymisen pääkaupunkiseudulle positiivisena asiana lajin kannalta:

– Viime kesän jälkeen oli lähes päivänselvää, että drifting haluaa olla mukana jatkossakin. Yhteistyö kaikkien järjestäjätahojen kanssa toimi mukavasti ja tunnelma oli ainutlaatuinen. Autourheilun kannalta on tärkeää saada kilpailutapahtuma pääkaupunkiseudulle. Vantaan kaupungista huokuu innostus SM-viikkoon ja uskonkin kaupungin panostavan hienoon tapahtumaamme paljon.

Monet lajit ovat siis jo tuttuja aiemmilta SM-viikoilta. Yksi ensikertalaisista on kanoottipoolo:

– Uskomme, että SM-viikon myötä kanoottipoolo saa lisää tunnettuutta ja näkyvyyttä. Kanoottipoolo on vauhdikas ja energinen joukkuepeli, ja sen haluamme kaikille näyttää. Haluamme järjestää hienon SM-turnauksen, ja Vantaa ja Kuusijärvi olivat myös meille houkutteleva paikka. Toivottavasti saamme uusia ystäviä kanoottipoololle, toivoo Marjaana Risku Melonta- ja soutuliitosta.

SM-viikkoa tehdään ja toteutetaan lajien ja lajiliittojen välisenä yhteistyönä. Tapahtuman toteutuksesta vastaa Suomen Olympiakomitea yhdessä Ylen ja Vantaan kaupungin kanssa.

– Yle näyttää TV2-kanavalla ja Areenassa kattavasti ohjelmaa kisaviikolta ja SM-viikko onkin yksi Yle Urheilun kesän suuria satsauksia, kertoo SM-viikon tuottaja Johanna Rikman.

 

Lisätietoja:

Olympiakomitea, SM-viikon tuottaja Hanna Iiskola-Kesonen, 0400 569 792, hanna.iiskola@olympiakomitea.fi 

www.sm-viikko.fi
Twitter:  twitter.com/SMviikko 
Facebook:  facebook.com/smviikko 

Instagram: instagram.com/smviikko

#SMviikko

Kuva: Tomi Hänninen