Aiheet:
Sisältötyypit:
Muodostelmaluistelun maailmanmestari Marigold Ice Unity haastaa mukaan 10.5.-päivään
Rakennetaan yhdessä Unelmien liikuntapäivä!
Toukokuun 10. päivä vietetään jo kolmannen kerran Suomen yhteistä liikuntapäivää. Urheiluseuroille tapahtumapäivä on erinomainen mahdollisuus tuoda omaa lajia ja seuraa näkyväksi omalla paikkakunnalla keveällä toteutuksella. Samalla voi helposti mainostaa esimerkiksi kesän toimintaa tai syksyn ryhmiä. Ota vinkit talteen!
Helsingin Luistelijoiden muodostelmaluistelujoukkue ja tuore maailmanmestari Marigold Ice Unity haluaa olla mukana innostamassa ihmisiä liikkumaan. MIU järjestää Unelmien liikuntapäivänä 10.5. avoimet harjoitukset ”Muodostelmaluistelua maailmanmestareiden kanssa” ja kutsuu ihmiset kokeilemaan muodostelmaluistelua joukkueen opastuksella. Ennen harjoituksia lämmitellään yhdessä ulkona.
– Halukkaat pääsevät kokeilemaan miten sujuu esimerkiksi piiri, blokki, mylly tai läpimeno. Kaikenikäiset ja -tasoiset voivat osallistua, kertoo joukkueen valmentaja Anu Oksanen.
Marigold Ice Unityn haastaa muutkin mukaan – mitä te keksitte?
Urheiluseuran osallistuminen on parhaimmillaan hyvinkin helppoa. Unelmien liikuntapäivää voi lähestyä kahdelta eri kannalta: voitte järjestää jotain seuran sisäisesti tai kutsua seuran ulkopuolisiakin mukaan liikkumaan. Tai vaikka molemmat – mikään ei estä lisäämästä kartalle kahta eri tapahtumaa! Päivittäinen tekeminen voi olla muokattavissa tapahtumapäivään sopivaksi esimerkiksi seuraavilla tavoilla:
Viime hetken helpot toteutusvinkit urheiluseuroille
· Yhteislenkki
· Porrastreeni tai muu ulkotreeni
· Avoimet harjoitukset, joita saa tulla seuraamaan
· Lajin kokeilukerta, ”testaa jotain ihan uutta!”
Muodostelmaluistelun lisäksi tapahtumakartalta löytyy jo ainakin salibandy, jalkapallo, koripallo, frisbeegolf, tanssi, roller derby, voimistelu, yleisurheilu, melonta, cheerleading, ultimate frisbee, keilaus, golf… onko sinun lajisi jo mukana?
Hyödynnä valmiit viestintämateriaalit
Tämän linkin takaa löytyviä materiaaleja voi vapaasti käyttää päivän viestinnässä. Tarjolla on esimerkiksi printattavia julisteita ja bannereita, joita voi käyttää nettisivuilla ja somekanavissa.
Näy somessa
Muista kertoa, että olette mukana tekemässä Unelmien liikuntapäivää! Viesti omilla kanavillanne, mutta vinkkaa tapahtumastanne myös paikallismedialle ja esimerkiksi alueellisessa Facebook-ryhmässä. Hyödynnä tapahtumapäivän tunnisteita #unelmienliikuntapäivä ja #drommotionsdag sekä alueellanne käytössä olevia tunnisteita. Ota myös Unelmien liikuntapäivän viralliset sometilit seurantaan Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä, niin mekin löydämme teidät paremmin!
Muista ilmoittautua mukaan tapahtumakartalle!
Ilmoita seuran tapahtuma unelmienliikuntapäivä.fi -palvelussa. Ihan kaikki tapahtumat, pienimmätkin, kannattaa ilmoittaa! Näin teidänkin seuranne on yhdessä tekemässä Suomen suurinta liikuntatapahtumaa, joka näkyy ja kuuluu isosti myös mediassa. Seuran sisäisen tapahtuman voi toteuttaa myös etkoina 9.5. Kaikki tapahtumansa ilmoittaneet osallistuvat liikettä lisäävien palkintojen arvontaan.
Lisätietoja: www.unelmienliikuntapäivä.fi
Kuva: Synchrophoto.eu
Lue lisää aiheesta
Unelmien liikuntapäivä sytyttää liikkumisen kipinää 10.5. – Onhan teidän seuranne mukana?
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivä tulee taas 10.5. – tehdään se jälleen yhdessä!
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytettiin liikkumisen kipinää ympäri Suomen
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisää