Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
08.05.2018 | Olympiakomitea

Ylen Marko Krapu toteuttaa unelmaansa Unelmien liikuntapäivänä 10.5.

Unelmien liikuntapäivä on mainio tilaisuus miettiä omia liikkumisen unelmiaan ja tehdä jotain, mistä todella nauttii – tai kokeilla jotain aivan uutta. Kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivän tarkoitus on rohkaista meitä kaikkia löytämään omat mieleiset tavat liikkua, ja sitä kautta lisätä hyvinvointiamme ja onnellisuuttamme. Tänä vuonna erityisteemana on luonto.

Yleisradiossa pyörii parhaillaan Mennään metsään -ohjelmakokonaisuus, jossa suomalaiset kansallispuistot koluavan polkujuoksukiertueen lisäksi nostetaan metsän ja luonnon tärkeyttä. Mennään metsään -kampanjan tavoitteena on parantaa ihmisten metsäsuhdetta ja lisätä onnellisuutta. Kampanjaan kuuluvan polkujuoksukiertueen idean isälle, Marko Krapulle, tämä tarkoittaa ainutlaatuista mahdollisuutta tutustua maamme jokaiseen 40 kansallispuistoon.

– Unelmani on jo pitkään ollut lisätä tietoutta näistä kansallisaarteista ja houkutella ihmisiä kanssani metsään: juoksemaan, kävelemään ja ylipäänsä virkistäytymään, Marko Krapu kertoo.

Luontoliikunnan hyödyt ovat kiistattomat. Luonnossa olo tekee tutkitusti hyvää sekä keholle että mielelle. Marko Krapulle polkujuoksu toimii ennen kaikkea aivojen resetoijana.

– En ole koskaan tullut metsästä surullisena tai vihaisena pois. Väsyneenä kyllä, mutta aina silti virkistäytyneenä ja tyytyväisenä. Ja en ole koskaan ollut fyysisesti näin hyvässä kunnossa, vaikka olen liikkunut koko ikäni aktiivisesti. Terve mieli terveessä ruumiissa pitää todellakin paikkansa, Marko Krapu sanoo.

Yhteislenkki Torrosuon kansallispuistossa 5.5.2018.

 

Kaikille polkujuoksu ei välttämättä ole se juttu, vaan jokaisen on löydettävä itselleen sopivin tapa liikkua luonnossa. Se voi olla esimerkiksi retkeilyä, marjastamista tai vaikkapa koiran lenkittämistä. Jälkimmäisen osalta Marko Krapu kannustaa tulemaan mukaan Liesjärven kansallispuistoon helatorstaina. Siellä järjestetään Musti Run -tapahtuma, jossa metsäpoluille lähdetään koirien kanssa.

– Juoksen itse säännöllisesti koirani kanssa poluilla ja siinä toistuu aina sama kaava: ensimmäiset kilometrit Nalle-lagottomme määrää vauhdin ja vetää minua perässään. Sitten juostaan pari kilometriä sopuisasti lähes rinnakkain. Loppumatkasta Nalle etsii minkä tahansa lammikon tai lätäkön ja lagottomaiseen tapaan haluaa virkistävän kylvyn. No, joskus annan siihen luvan, sillä välillä pitää heittäytyä, Marko nauraa.

Valkmusan kansallispuistossa 28.4.2018

 

Heittäydy sinäkin ja löydä oma tapasi liikkua luonnossa! Unelmien liikuntapäivä tarjoaa siihen satoja erilaisia mahdollisuuksia ympäri maan. Tutustu ilmoitettuihin tapahtumiin tai ilmoita oma tapahtumasi: www.unelmienliikuntapäivä.fi .

Marko Krapu järjestää kaikille avoimet yhteislenkit lähes jokaisessa kansallispuistossa puolen vuoden aikana. Lisätietoa ja ilmoittautuminen lenkeille osoitteessa yle.fi/mennäänmetsään .

Lue lisää aiheesta