Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
04.06.2018 | Olympiakomitea

Opintomatka Brysseliin avasi silmiä: EU vaikuttaa jokapäiväiseen liikunta- ja urheilutoimintaan

Toukokuun lopussa Brysselissä vieraili 24 hengen ryhmä lajiliitoista, muista järjestöistä, urheiluopistoista, opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja kaupungeista EU-opintomatkalla. Tavoitteena ryhmällä oli hakea eväitä EU-rahoitukselle ja EU-vaikuttamiselle, ja tähän pyrittiin ”ison kuvan” hahmottamisen kautta. Ohjelmaan sisältyivät vierailut Europarlamenttiin, Suomen pysyvään EU-edustustoon, Euroopan Olympiakomitean EOC:n EU Officeen ja Helsingin EU Officeen. Matkan järjestivät Liikunnan aluejärjestöt yhdessä Olympiakomitean ja Opetushallituksen kanssa.

Kokonaiskuvan hahmottaminen

EU:n isoa kuvaa lähdettiin piirtämään Europarlamentissa, missä MEP Anneli Jäätteenmäki kertoi työstään ja toi esille Europarlamentin roolin päätöksenteossa. Kokonaisuuden hahmottamista jatkettiin Europarlamentin vierailuyksikön infolla sekä vierailulla Suomen Pysyvään EU-edustustoon, missä erityisasiantuntija Johanna Koponen kertoi Suomen valtion (ja erityisesti OKM:n) kannanmuodostuksesta.

Ryhmä kuuli myös Euroopan Olympiakomitean EOC EU Officen varajohtaja Heidi Pekkolan terveiset.

-EU-päätökset vaikuttavat suoraan ja välillisesti myös suomalaiseen liikunta- ja urheilukenttään, totesi Pekkola.

Pekkola kertoi käytännön esimerkkejä pikaluistelusta (ISU-case) ja koripallosta (FIBA-case), joiden vaikutus kansainvälisiin liittoihin ja niiden kautta myös kansalliseen toimintaan on merkittävä. Lisäksi hän kertoi yhdessä EU Sport Unitin Policy Officer Agata Dziarnowskan kanssa Erasmus+Sport -ohjelman mahdollisuuksista hyvin käytännönläheisellä tavalla. EU komission urheiluyksikön Dziarnowska esitteli myös yleisemmin EU:n liikuntapolitiikkaa nyt ja tulevaisuudessa.

Sysäys hakea EU-projektirahoitusta

EU-politiikan linjauksia toteutetaan EU-rahoitusten kautta. Tulevana vuonna 2019 yksin Erasmus+Sport -ohjelman kautta liikunnan ja urheilun teemojen kehittämisprojekteihin on jaossa reilusti yli 40 M€ ja vuonna 2020 yli 60M€.

Kahden päivän vierailuohjelmaan sisältyivät vielä Veikkauksen edunvälittäjien etua edistävän Petri Lahesmaan tapaaminen sekä Helsingin EU Officen johtajan Krista Taipaleen innostavat esitykset, mitkä viimeistelivät kokonaiskuvan hahmottamista.

Mitä matkasta jäi sitten käteen? Useampi opintomatkalainen totesi jälkikäteen, että ymmärrys EU:n toiminnasta ja Brysselistä syventyi, enää se ei ole ”vain paikka keskellä Eurooppaa”. Lisäksi useampi osallistuja ilmoitti, että hakee jatkossa EU-projektirahoitusta oman organisaation strategian toteutukseen.

 

Lisätietoja:

http://www.olympiakomitea.fi/eu

Liikunnan aluejärjestöjen erityisasiantuntija Timo Hämäläinen, timo.hamalainen@plu.fi

Olympiakomitean erityisasiantuntija Ilmari Nalbantoglu, ilmari.nalbantoglu@olympiakomitea.fi

Opetushallituksen vastaava asiantuntija, Erasmus+Sport -ohjelma, terhi.liintola@oph.fi