Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
13.09.2018 | Seuratoiminta | Uutinen

Liikuntaleikkikoulu on lapsiperheitä kiinnostava tuote

Yleisurheiluseura Kenttäurheilijat -58 pyörittää seitsemää viikottaista alle kouluikäisten liikuntaleikkikoulu eli liikkariryhmää. Seuran ydinalueilla ryhmät täyttyvät kuin itsestään.

– Tuote on sen verran vakiintunut, että sitä osataan etsiä ja googlettaa. Liikkari selvästi kiinnostaa lapsiperheitä, kertoo seuran nuorisopäällikkö Eemeli Kaartinen.

Tuote on helppo ottaa seuran tarjontaan, sillä koulutuspaketti sisältää ohjaajan taitojen kehittämisen lisäksi hyvän materiaalipaketin. Ohjaajakansiosta löytyy teoriaperusta tuntien taustaksi sekä monipuoliset tuntimallit koko kauden tai jopa vuoden tunneille. Lisäksi paketissa on vinkkejä liikuntaleikkeihin ja valmiita kehokortteja.

– Uudelle ohjaajalle materiaalit ovat tosi tärkeitä ja alussa ne toimivat tärkeänä runkona harjoituksille. Materiaalit tuovat tunteihin monipuolisuutta ja auttavat mielikuvitusta, Kaartinen kertoo.

Seuran liikkariohjaaja Liina Vu, 18, on vetänyt jo pari vuotta ryhmiä.

– Nyt jo aika paljon muokkailen itse tunteja. Koulutuksesta sain tosi paljon vinkkejä, miten soveltaa ja muokata harjoitteita ja leikkejä. Minulle tärkeää on ollut myös teoria lapsen yleisestä kasvusta ja kehityksestä. Helpottaa ohjaamista, kun ymmärtää paremmin miksi ja miten tietyn ikäinen lapsi toimii, Wu kertoo.

– Tykkään tehdä lasten kanssa töitä. Tunneilla saa heittäytyä ja käyttää mielikuvitusta.

– Yksi tärkeimmistä ohjaajan ominaisuuksista on innostava asenne. Tunneilla täytyy olla hyvä fiilis. Pienten lasten kanssa täytyy myös osata reagoida nopeasti erilaisiin tilanteisiin, Vu summaa.

Kenttäurheilijat -58 -seurassa pienimmät liikkuvat 3-4- ja 5-6-vuotiaiden ryhmissä.

– Tämän ikäisten kohdalla vaihtuvuus on vielä suurta. Seuran kannalta tärkeintä on tukea lasten yleistä liikunnallisuutta. Tämä on yhteiskunnallisesti tärkeää, seuran nuorisopäällikkö Kaartinen toteaa.

Liiikuntaleikkikoulu tarjoaa urheiluseuroille valmiin konseptin, jonka avulla on helppo järjestää laadukasta liikuntaa perheen pienimmille. Lue lisää uudistetusta toiminnasta ja lähde mukaan koulutuksiin.

Lue lisää aiheesta