Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
17.09.2018 | Huippu-urheilu

Yhteinen valmentajien kouluttajakoulutus pilottivaiheessa

Osaava kouluttaja on valmentajakoulutuksen avainasia.  Kouluttaja on paitsi valmennuksen, myös aikuiskoulutuksen asiantuntija.  Lajien yhteisen kouluttajakoulutuksen eteen on tehty töitä aiemminkin mm. Lahden ja Haaga-Helian ammattikorkeakoulujen erikoistumisopinnoissa sekä kehittämishankkeen puitteissa Vierumäellä.

Valmennusosaamisen työpajassa on yhdessä suunniteltu uudenlaista kouluttajakoulutusta, joka perustuu kouluttajan itsearviointiin ja kehityskeskusteluun ja niissä löytyviin osaamistarpeisiin.  Kouluttajien osaamisen kehittäminen tulee tulevaisuudessa sisältämään monenlaisia työtapoja, joista koulutukset -oikeammin työpajat ovat yksi keskeinen työtapa.

Uusista työpajoista on ollut vastuussa Maiju Kokkonen Vierumäeltä. Hän on toiminut aiemmin Taitoluistelulitossa koulutusvastaavana ja nyt Vierumäellä vastaten Valmentajan ammattitutkinnosta ja erikoisammattitutkinnosta.  Hän osallistui Nippon Sport Science Universityn (NSSU) ja Internationa Council for Coaching Excellencin(ICCE) järjestämään kansainväliseen kouluttajaohjelmaan ja sieltä saaduista hyvistä ajatuksista on rakennettu työpajoja Suomeenkin.

-Minulle kansainvälinen kouluttajakoulutus antoi hienon näköalapaikan siihen miten eri maissa oppimisesta ja kouluttamisesta ajatellaan. Huomasin, että täällä Suomessa olemme monessa asiassa jo melko pitkällä. Toisaalta verkoston rakentumisen kautta olen päässyt myös peilaamaan ja miettimään eri kulttuurien ja toimintaympäristöjen vaikutusta kouluttamiseen, Kokkonen kertoo.

-Isoin anti, jonka olen myös Suomeen halunnut tuoda, ovat erilaiset mallinnukset, joiden kautta meillä jo Suomessa käytössä olevat asiat voidaan niputtaa kokonaisuudeksi ja esimerkiksi erilaiset menetelmät löytävät paremmin paikkansa koulutuskokonaisuuksissa. Nämä työkalut myös helpottavat erityisesti aloittelevia kouluttajia luomaan toimivia kokonaisuuksia ja varmistamaan oppimisen siirtymistä käytäntöön. Näistä itselleni merkittävin oli LEARNS-periaatteet, sekä koulutuskokonaisuuden rakentumisen malli, Kokkonen sanoo

Uusia LEARNS-kouluttajakoulutuksia on järjestetty viime syksyn ja kevään aikana muutamia.  Näiden kokemusten perusteella on hahmottunut kouluttajien työpajakokonaisuus, joka tulee sisältämään neljä erilaista työpajaa:

LEARNS 1: LEARNS-periaatteet, Vaikuttavaa oppimista.

LEARNS 2: Kysy ja kuuntele.

LEARNS 3: Reflektoi.

LEARNS 4: Arvioi ja seuraa.

Palloliitto edelläkävijänä

Suomen Palloliitto on valinnut osaamisen kehittämisen yhdeksi painopisteekseen ja on uudistanut ja panostanut valmennusosaamisen kehittämiseen vahvasti viimeisen kahden vuoden aikana. Palloliiton valmentajakoulutuksen kehityspäällikkö Pekka Clewer osallistuu parhaillaan NSSU/ICCE kansainväliseen kouluttajaohjelmaan ja on omalta osaltaan jalkauttamassa ja kehittämässä kouluttajien osaamista ja verkostoja.

-Olemme eläneet tiiviin uudistusprosessin yhdessä alueiden koulutusvastaavien, kouluttajien ja asiantuntijoiden kanssa, jossa oppimiskäsityksen kirkastuksesta avainkouluttajien koulutuksen kautta olemme nyt edenneet jo ensimmäisten uuden koulutuspolun koulutusten toteutukseen valmentajien arjessa. Seura oppimisympäristönä, eri ikäisten ja eri kohderyhmien tarpeiden huomioiminen sekä vahva panostus kouluttajien osaamiseen ovat olleet uudistuksen lähtökohtia, Clewer kertoo.

-Prosessin alusta asti olemme itse toimineet LEARNS periaatteiden mukaisesti ja olemme kouluttaneet omaa kouluttajaorganisaatiota jalkauttamaan periaatteita koulutuksissamme. Palloliiton kouluttajista jo 200 on käynyt LEARNS-perusteet.  Alueiden avainkouluttajilta ja kouluttajilta saatu palaute valituista menetelmistä, työkaluista ja ilmapiiristä on ollut positiivisia ja jatkamme erittäin innoissamme jalkautusta, Clewer kommentoi.

Syksyn 2018 LEARNS-pajat pyörähtävät käyntiin 25.9.  Pajat sopivat myös muille kouluttajille!

Lisätietoja pajoista ja ilmoittautumisohjeet