Aiheet:
Sisältötyypit:
Cheerleading seura Jaguars Spirit Athletes ry palkittiin vuoden 2018 Tähtiseurana
Olympiakomitea ja Gasum kannustavat lasten ja nuorten Tähtiseuroja tänä vuonna yhteensä 19 000 euron palkinnoin. Jyväskyläläinen cheerleading seura, Jaguars Spirit Athletes ry, vastaanotti 5 000 euron vuoden Tähtiseura -palkinnon Helsingissä Tähtiseura-päivillä. Lisäksi 14 muuta Tähtiseuraa palkitaan lasten ja nuorten seuratoiminnasta 1 000 euron kannustuspalkinnoilla. Seurat palkitaan alueellisissa Urheilugaaloissa tai tilaisuuksissa loppuvuodesta 2018 tai alkuvuodesta 2019 yhdessä liikunnan aluejärjestöjen kanssa.
Vuoden Tähtiseura palkinto jaettiin nyt ensimmäisen kerran. Jaguars Spirit Ahtletes ry, täyttää erinomaisesti lasten ja nuorten Tähtiseurojen laatutekijät. Seura rakentaa esimerkillisellä tavalla iloa ja innostavaa ilmapiiriä sekä yhteisöllisyyttä jäsenilleen. Tätä kehittämistyötä seura tekee mm. tyytyväisyyskyselyjen, ryhmien omien pelisääntöjen, valmentajien ja toimihenkilöiden osaamis- ja vuorovaikutuskoulutusten sekä positiivisuuskuukausien avulla.
Seura on varmistanut monipuolisen harrastamisen mahdollisuuden tarjoamalla toimintaa kaikille ikäluokille – mikroista aikuisiin – niin harraste- kuin kilpaurheilussakin. Seurassa toimii myös erityisliikunnan ryhmä Galaxi.
– Palkinnolla on todella suuri merkitys seurallemme. Seuraväkemme tekee vapaaehtoistyötä ja tämä kannustus tuntuu aivan mahtavalta. Rahakin tulee tarpeeseen, koska rakennamme parhaillaan seuralle treenihallia, toteaa seuran puheenjohtaja Maiju Hautamäki tyytyväisenä.
– Lasten ja nuorten liikunnan tukeminen stipendein koetaan Gasumissa yhteiseksi sydämen asiaksi. Monipuolisen harrastamisen, ruohonjuuritason seurojen ja liikunnallisen lapsuuden tukeminen luovat hyvinvointia koko yhteiskunnalle. Olemme tästä yhteistyöstä erittäin ylpeitä, kertoo Gasumin viestintäjohtaja Olga Väisänen.
Suomalainen urheilu loistaa Tähtiseurassa
Tähtiseura-ohjelma on Olympiakomitean, lajiliittojen ja aluejärjestöjen laatuohjelma, joka kehittää ja tukee suomalaisen urheilun keskeistä vahvuutta: seuratoimintaa. Ohjelma auttaa seuroja kehittämään sen itse valitsemia osa-alueita modernien työkalujen ja toimintatapojen avulla yhdessä muiden laatuseurojen kanssa.
Tähtimerkin saaneet seurat muodostavat Tähtikuvion, joka loistaa kirkkaampana kuin tähdet yksinään. Tähtikuviossa jokainen voi urheilla ja liikkua omalla tasollaan ja kohti omia tavoitteitaan yhä suuremman taustatuen avulla. Tähtimerkki on myös lupaus laadusta nykyisille ja uusille jäsenille sekä heidän lähipiirilleen ja tukijoille. Tähtiseuroja on tällä hetkellä 511 ja ne edustavat 41 lajia.
Palkitut seurat 2018
Keski-Suomen liikunta | Jaguars Spirit Athletes | cheerleading |
Etelä-Karjalan liikunta ja urheilu | Imatran Voima | salibandy |
Kainuun liikunta | Kajaani Gymnastics | voimistelu |
Kymenlaakson liikunta | Kotkan Voimailijat | nyrkkeily |
Päijät-Hämeen liikunta ja urheilu | Lahden Karate | karate |
Etelä-Savon liikunta | NAVI | suunnistus |
Keski-Pohjanmaan liikunta | Nivalan Saukot | uinti |
Pohjois-Pohjanmaan liikunta | Northern Lights Cheerleading NLC | cheerleading |
Etelä-Suomen liikunta ja urheilu | Nurmijärven Taitoluistelijat NTL | taitoluistelu |
Lounais-Suomen liikunta | Pallo-Iirot | jalkapallo |
Pohjois-Karjalan liikunta | Pyhäselän Urheilijat | yleisurheilu |
Pohjois-Savon liikunta | Siilinjärven Ponnistus | mäkihyppy |
Pohjanmaan liikunta ja urheilu | Vaasan Uimaseura | uinti |
Hämeen liikunta ja urheilu | Vilppulan Tähti | lentopallo |
Lapin Liikunta | Woman Volley | lentopallo |
Tähtiseuroja:
Yhteensä 511 Tähtiseuraa 41 eri lajista.
- Lapset ja nuoret: 496 seuraa – 41 eri lajia
- Aikuiset: 59 seuraa – 3 eri lajia
- Huippu-urheilu: 15 seuraa – 2 eri lajia
* Yhdellä Tähtiseuralla voi olla useamman kuin yhden osa-alueen Tähtimerkki
www.tähtiseurat.fi
Lue lisää Tähtiseurat-päivistä täältä.
Lue lisää aiheesta
Haussa vuoden 2023 seurapalkinnot
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisää