Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
05.11.2018 | Seuratoiminta

Kasvista poikien pöytään -kampanja haastaa mukaan myös urheiluseurojen valmentajat ja joukkueenjohtajat

Marttaliiton ja Sitran yhteinen viestintäkampanja haastaa ja innostaa erityisesti 3.-6.-luokkalaisia poikia lisäämään kasvisten käyttöä, syömään terveellisesti ja oppimaan kestäviä ruokailutottumuksia. Alakouluikäisten poikien lisäksi mukaan haastetaan urheilujoukkueet, valmentajat, joukkueenjohtajat ja huoltajat sekä poikien perheet.

Kampanja on suunniteltu yhdessä 3.-6.-luokkalaisista pojista koostuvan neuvonantajaryhmän kanssa. Pääosin Youtubessa näkyvän kampanjan videoilla puhutaan muun muassa aamupalasta, kouluruuasta, välipaloista ja tulevaisuuden ruuasta.

Kampanjan kohderyhmä valikoitui vuoden 2017 kouluterveyskyselyn perusteella

Terveyttä ja vastuullisuutta edistävällä toiminnalla ja ruokakasvatuksella voidaan vaikuttaa terveyteen ja ympäristöön pitkäjänteisesti. Viestintäkampanjan kohderyhmäksi valikoitui erityisesti alakouluikäiset pojat. Esimerkiksi vuoden 2017 kouluterveyskyselystä kävi ilmi, että pojat syövät tyttöjä harvemmin kasviksia, hedelmiä ja marjoja kuin tytöt. Lapsena opitut elintavat jatkuvat myös aikuisuuteen. THL:n mukaan miehet syövät edelleen liian vähän kasviksia ja kaikissa koulutusryhmissä lihaa suosituksia enemmän.

Myös urheiluseuroilla on mahdollisuus edistää lasten terveellistä ruokavaliota. Joukkueen yhteiset pelisäännöt pelimatkoilla, turnauksissa ja esimerkiksi ennen ja jälkeen treenien ohjaavat lasten ruokatottumuksia. Valmentajan sanalla on iso paino.

– Valmentajilla ja joukkueenjohtajilla on mahdollisuus vaikuttaa lasten ruokatottumuksiin antamalla konkreettisia vinkkejä ja kannustamalla lapsia syömään terveellisemmin. Parempi vireystila ja jaksaminen ovat hyvän ruokakasvatuksen lisäksi myös koko joukkueen etu, toteaa Marttaliiton kansalaistoiminnan johtaja Reija Salovaara.

Kampanjassa mukana poikien valitsemia julkisuuden kasvoja

Kampanjan viestien levittämisen tueksi on koottu lähettiläiden ryhmä, joka koostuu varhaisnuorten yleisesti tuntemista ja poikien seuraamista henkilöistä. Lähettiläät ja neuvonantajat esiintyvät kampanjan videoilla.

– On mahtavaa olla mukana tässä kampanjassa! Kiinnitin omiin ruokailutottumuksiini huomiota jo urheilu-urani aikana, mutta koen asian erittäin tärkeäksi myös perheenisänä ja tulevana jalkapallovalmentajana, toteaa entinen huippujalkapalloilija Mikael Forssell.

Forssellin lisäksi mukana kampanjan lähettiläinä ovat tubettaja Joona Leppälä eli ZoneVD, radio- ja tv-juontaja Juuso Mäkilähde, koripallojoukkue Helsinki Seagulls, vuoden 2017 Junior MasterChef -voittajaOtto Leskinen, retkeilyohjelmistaan tuttu Mikko ”Peltsi” Peltola, ravintoloitsija Henri Alén, esikoisalbumiaan työstävä KUUMAA-yhtye sekä urheilutoimittaja Antti-Jussi Sipilä.

Lue lisää kampanjasta: https://www.martat.fi/kasvistapoikienpoytaan/

Ilmestyneet videot: