Tulevaisuuden tähdet: Mikael Jantunen on matkalla isoille areenoille

Suomalaisen koripallon suurlupaukseksikin mainittu nuori mies tervehtii jämäkällä kädenpuristuksella ja istahtaa pöytään. Juttu luistaa rennosti, kun hän kertaa uransa vaiheita ja tulevaisuuden suunnitelmiaan. Mikael Jantusen tähtäimessä siintää jo yliopistosarja USA:ssa ja sen myötä isot peliareenat.

– En tykkää häviämisestä. Ala-asteellakin piti aina yrittää voittaa isommat, kun pelattiin jalkapalloa kuudesluokkalaisia vastaan. Meillä oli myös perheen kesken aina tosi tiukkoja lautapelimatseja, Mikael Jantunen kertoo nauraen muistojaan kilpailemisesta.

Sisko tutustutti Mikaelin jalkapalloon alle kouluikäisenä. Muutaman vuoden hän pelasi jalkapalloseura FC Viikigissä, kunnes koripallovalmentajana toimiva pelikaverin isä houkutteli kokeilemaan koripalloa.

– Se tuntui heti kivalta. Pelasin jonkun aikaa molempia, mutta sitten koripallo vei voiton. Tykkään kyllä edelleen myös jalkapallosta ja käynkin joskus kavereiden kanssa pelailemassa ihan vaan huvin vuoksi, Jantunen kertoo.

Lukioiässä Jantusen kasvattajaseura Wartti Basket vaihtui Mäkelänrinteen urheilulukiossa alkaneiden opintojen myötä HBA-Märskyyn, jonka riveissä hän pelaa edelleen. Nuorten maajoukkueessa Jantunen on pelannut 15-vuotiaasta saakka ja takana on myös debyytti miesten maajoukkueessa viime kesältä.

– Jännitin etukäteen todella paljon ja mietin, miten pärjään kovatasoisessa porukassa. Kun sitten pääsin kentälle ja pelaamaan, tuli vapautunut olo ja tajusin, että pärjään kyllä, kun pelaan tarpeeksi kovaa. Muutamia virheitä ja juniorimokia tein, ja sainkin niistä joukkuekavereilta pientä leikillistä kuittailua, Jantunen naurahtaa.

– Joukkue otti minut todella lämpimästi vastaan. Tunsin pelaajia jonkun verran entuudestaan ja se helpotti sopeutumista. Huikea joukkue, meillä oli hauskaa joka päivä, hän jatkaa.

Treeni ja opiskelu sopivat hyvin yhteen

Jantusen elämän täyttävät tällä hetkellä treenaaminen ja opiskelu. Lukion kolmatta luokkaa käyvä abiturientti saa valkolakkinsa keväällä.

– Lukio alkaa olla enää loppusilausta vaille valmis. Tein kahtena ensimmäisenä vuotena tosi paljon töitä ja enää on yksi aine kirjoittamatta ja pari kurssia käymättä. Opiskeluun olen suhtautunut niin, että se on vaan asia, mikä pitää hoitaa. Koulun ja treenaamisen yhdistäminen on sujunut tosi hyvin, opettajat ovat aina olleet joustavia, Jantunen kiittää.

Myös lähitulevaisuuden suunnitelmat ovat selvillä, miehen tie vie yliopistokentille Yhdysvaltoihin.

– Se on oikeastaan ainoa varma asia tässä vaiheessa. Katsotaan sitten, mitä siitä seuraa. Lähden tosi hyvillä mielin, kun Utahista löytyi koulu, joka sopii hyvin omaan pelitapaani. Tapasin myös tulevia pelikavereitani, kun kävin vierailulla siellä, hän kertoo.

– Maajoukkueessa tavoitteeni on päästä nostamaan peliäni kansainväliselle tasolle. On monia pieniä asioita, joita haluan parantaa ja siellä saan onneksi oppia kokeneemmilta.

Harjoituskertoja miehelle kertyy viikossa keskimäärin kahdeksan ja niiden lisäksi on yleensä peli. Yksi päivä viikossa pyhitetään palautumiselle ja levolle. Vaikka treeniä on paljon, ei motivoitumisen kanssa ole ollut ongelmia. Viimeiseen asti joukkuepelaaja lähtee treeneihin pitämään hauskaa.

– Meillä on tosi hyvä henki joukkueessa, joka päivä on ollut kivaa. Ei kai sitä muuten jaksaisikaan, hän kuittaa.

Palaajana Jantunen tuntee itsensä hyvin ja osaa heti nimetä heikkoutensa ja vahvuutensa.

– Vahvuuksiani ovat puolustaminen ja levypallopelaaminen. Yritän myös aina olla hyvä joukkuepelaaja. Sen sijaan heittämisessä pitää kehittyä ja myös fyysisiä ominaisuuksia täytyy vielä parantaa, hän luettelee.

Koko joukkue ratkaisee

Valmentajistaan Jantunen puhuu lämpimästi. Juniorina hänen valmentajanaan toimi Kari Rantala ja nykyisessä seurassa Antti Koskelainen ja Hanno Möttölä. Yhteistyö kaikkien kanssa on sujunut mallikkaasti. Hän arvostaa valmentajien vahvaa sitoutumista ja mukana elämistä. Valmentajilta hän on oppinut paitsi pelitaitoja, mutta myös asennetta.

– Hyvällä asenteella pääsee pitkälle, vaikka sattuisi huono päivä. Toisaalta yhden pelaajan huono peli ei pitäisi näkyä koko joukkueen pelissä, koska kaikkien 12 pelaajan – myös vaihtopenkki lasketaan – yhteistyö on se, mikä ratkaisee, Jantunen pohtii.

Hänelle on myös aivan selvää, mikä on parasta koripallossa.

– Peli on nopeatempoista ja hauskaa. Koripallo vaatii myös todella paljon peliälyä ja mitä korkeammalle tasolle mennään, sitä enemmän tarvitaan myös fyysisyyttä. Saat myös olla osa joukkuetta ja ympärillä on kaikki joukkuekaverit. Sehän on aivan parasta!