Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä

Laitetaan kaikki liikkumaan Unelmien liikuntapäivänä 10.5.!

Oma kummilapsi ja minä lajikokeilussa! Meidän lapsenlapsi ja me päiväkodissa! Omat lapset ja me työpaikan virkistysretkellä! Meidän koululainen ja palvelutalon asukkaat ulkoilemassa! Meidän seniorit ja juniorit pihan kunnostustalkoissa! Meidän seuran kaikki ryhmät treenaamassa!

Koko Suomen yhteistä liikkumisen juhlapäivää vietetään taas 10.5.2019. Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen pop up -päivä, johon kuka tahansa voi osallistua. Kaikki tavat liikkua ovat hyviä! Suomi täyttyy iloisista eri-ikäisten yhteisistä liikunnan hetkistä.

Unelmien liikuntapäivä rakentuu ihmisten omille ideoille, kokeiluille ja yhdessä tekemiselle yli raja-aitojen. Liikkumisen pop up -päivänä voi revitellä ja toteuttaa hauskoja liikkumistempauksia aivan uudellakin tavalla perhepiirissä, harrasteporukoissa tai työpaikalla. Nyt kutsumme kaikki liikuttamaan ja liikkumaan yhdessä. Laitathan päivän jo kalenteriin!

Kaikki voittavat, kun liikutaan vauvasta vaariin ja yhdessä

Teemana vuonna 2019 on Eri-ikäiset yhdessä liikkeellä. Liikkuminen yhdessä eri-ikäisten kanssa tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia tutustuttaa vanhempia lasten harrastuksiin, opettaa nuoremmille uusia taitoja ja vanhemmille nuorten taitoja, innostaa uusia jäseniä omaan harrastukseen ja löytää liikkumisen ilo yhdessä toisten ihmisten kanssa. Yhteisellä liikkumisella edistetään myös hyvinvointia. Se vahvistaa yhdessäolon muotoja, tuo mielihyvää, luo läheisyyden tunnetta ja rohkaisee uudenlaisiin kokeiluihin.

– Nyt on upea mahdollisuus keksiä eri sukupolvien yhteisiä liikkumisen tapoja ja kutsua vaikka isovanhemmat päiväkodin liikuntahetkeen tai vanhemmat lasten treeneihin. Eri-ikäisiä löytyy perheiden lisäksi harrasteporukoista, työpaikoilta ja pihapiiristä. Kaikki ideat ovat hyviä! Päivä tarjoaa myös paljon avoimia treenejä ja tutustumisia liikuntapaikkoihin. Menemällä mukaan voi löytää itselleen myös uusia liikuntakavereita, kannustaa erityisasiantuntija ja Unelmien liikuntapäivän projektipäällikkö Matleena Livson Olympiakomiteasta.

Olethan sinäkin mukana?

Tule sinäkin ja sinun perheesi, seurasi, yhdistyksesi, koulusi, päiväkotisi tai työpaikkasi rakentamaan liikkumisen liputuspäivää Suomen suurimmaksi liikkumisen tapahtumaksi! Voitte kokeilla uutta lajia, harrastaa pihapelejä, tutustua lähiluontoon, pitää taukojumpan – mitkä tahansa ideat kelpaavat, ja yhdessä eri-ikäisten kanssa se voi olla vielä hauskempaa! Kerro päivästä nyt kaikille ja merkitse se toimintasuunnitelmiinne!


Mitä juuri te voisitte keksiä?

  • Kokoa porukka ideoimaan: yhdessä on kiva toteuttaa. Nappaa mukaan ystäväsi, naapurisi, työkaverisi, järjestökumppanisi, oppilaasi tai joku muu tuttusi. Innokkaita Unelmien liikuntapäivän toteuttajia löytyy varmasti lähipiiristä.
  • Tärkeää on muistaa, että tapahtuma voi olla pienikin, eikä vaadi suuria järjestelyjä.
  • Tärkeintä on yhdessäolo ja iloinen yhdessä liikkuminen.
  • Kiva eri-ikäisten yhteinen tapahtuma voi olla vaikka kuntopiiri lapsille ja aikuisille, kauden päätösturnaus tai kaikille avoimet treenit, iloiset palloleikit pihalla, kävelyretki lähiluontoon, taukojumppa pihalla tai kahvitilassa, metsäseikkailu, liikuntapaikan avoimet ovet – vain taivas on rajana ideoille!

Ilmoita tapahtumasi karttapalveluun

Tapahtuma kannattaa ilmoittaa Unelmien liikuntapäivän tapahtumakarttaan: unelmienliikuntapäivä.fi.  Karttapalvelun avulla voit markkinoida tapahtumaasi. Palvelu kokoaa kätevästi kaikki Suomen tapahtuman yhteen sivustoon. Tapahtuma voi olla oman porukan sisäinen tai kaikille avoin. Ilmoittamalla tapahtumasi olet rakentamassa Suomen suurinta liikkumisen juhlapäivää.

Taustaa

Unelmien liikuntapäivä 10.5. on toteutettu jo kolmena vuonna liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivänä. Tavoitteena on innostaa ihmisiä liikkumaan yhdessä ja löytämään kokeilemalla uusiakin tapoja liikkua. Unelmien liikuntapäivä on täyttynyt iloisista tapahtumista ja tempauksista eri puolilla Suomea ja se vakiinnuttanut paikkansa yleisesti tunnettuna liikkumisen päivänä. Vuoden 2018 tapahtumajärjestäjiltä tehdyn kyselyn mukaan 90 % järjestäjistä on valmis järjestämään tapahtumia myös tulevana Unelmien liikuntapäivänä. Mukaan kutsutaan niin isoja toimijoita kuin yksittäisiä ihmisiä.

www.unelmienliikuntapäivä.fi

#UnelmienLiikuntapäivä

 

Olympiakomitea tukee koko kansan liikkumista. Innostamme eri-ikäisiä liikkumaan ja löytämään itselle sopivat tavat liikkua rohkaisemalla kokeiluihin ja yhdessä tekemiseen ja haastamme kaikki iloisesti liikkumaan Unelmien liikuntapäivänä! Unelmien liikuntapäivä on osa YK:n terveysjärjestö WHO:n Move for Health päivää. Unelmien liikuntapäivää ovat edistämässä muun muassa liikunta-, urheilu- ja terveysorganisaatioiden verkostot.