Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
05.12.2018 | Seuratoiminta

Vuoden vakuuttavin seuratoimija Jaana Kivilä: Vapaaehtoistyön yhteiset tavoitteet ja yhteen hiileen puhaltaminen antavat virtaa

Vuoden 2018 vakuuttavimman seuratoimijan tittelin vei suurimmalla äänisaaliilla turkulainen Jaana Kivilä, joka on pienestä tytöstä lähtien toiminut Lahjan Tytöt -voimisteluseurassa. Kahdeksan finalistiehdokkaan kärkitrio muodostui tällä kertaa naisista, sillä toiseksi äänestyksessä sijoittui Kotka Eagles -seuraa edustava Essi Söderholm ja kolmanneksi Oikean Rytmin Tiina Kuusimäki.

– Hienolta tuntuu! Tunnustus on samalla myös kiitos koko lajille, jossa tehdään upeaa vapaaehtoistyötä, tunnelmoi Kivilä iloisena voittoaan. Tuoreen voittajan vapaaehtoistyön lista on mittava: on tuntien ohjaamista, valmentamista, johtokunnassa seuran perustamisesta lähtien eli lähes 35 vuotta, joista yli 20 vuotta sihteerinä ja nyt varapuheenjohtajanaja. Mukaan mahtuu myös erilaisten tapahtumien, näytösten ja kilpailujen vastuutyöryhmissä toimimista.

Kunniahimoinen Kivilä on pitänyt tekemisissään riman aina korkealla – oli sitten kyse työelämästä tai vapaaehtoistyöstä.

– Kun kerran tehdään, niin tehdään kunnolla. Se oppi tuli jo lapsena omilta vanhemmiltani.

– Kaikkein parasta vapaaehtoistyössä on yhteen hiileen puhaltaminen yhteisten tavoitteiden eteen. Jokainen meistä on tärkeä juuri omassa roolissaan.

 

Enemmän kuin voimisteluseura

Lahjan Tytöt perustettiin vuonna 1971 jatkamaan ja täydentämään Lahja Salvianderin liikuntakoulun työsarkaa ja perinteitä. Seuraan kuuluu tällä hetkellä noin 1 000 jäsentä, joita ohjaa noin 100 koulutettua valmentajaa, ohjaajaa ja säestäjää. Kivilä on ollut toiminnassa mukana pitkään, johtokunnassakin jo 34 vuotta.

– Lahjan Tytöt on paljon enemmän kuin voimisteluseura tai menestys tai mitalit. Seura tarjoaa kaikille mahdollisuuden harrastaa – lajin, joka tekee kaikille hyvää. Samalla jokainen oppii itsensä arvostamista – ja saa hyvän ryhdin, kiteyttää Kivilä ja jatkaa seuran arvoista.

– Lahja halusi aikanaan tarjota liikunnallisen harrastuksen ja kasvattaa samalla myös hyviä valmentajia ja ohjaajia, mutta myös hyviä perheenäitejä ja vaimoja. Niitä taitoja haluamme edelleen vaalia ja opettaa lapset pienestä pitäen ymmärtämään liikunnan merkityksen omalle hyvinvoinnilleen. Kasvatuksellisuus, liikunnan ilo ja kansainvälisyys ovat seurallemme tärkeitä arvoja.

– On hienoa ollut jatkaa sitä työtä, josta itsekin olen saanut nuorena oppini. Vuorovaikutustaidot, hyvät tavat ja syrjimättömyys ovat hienoja oppeja missä tahansa elämäntilanteessa, korostaa Kivilä.

Kymmeniä tähtihetkiä ja kaiken ikäisiä ystäviä

Vuosien saatossa Jaana Kivilä on ehtinyt olemaan monessa mukana, mutta innostuu edelleen joka päivä uudelleen vapaaehtoistyöstä.

– Vuodet ovat tuoneet niin paljon hyvää mieltä ja iloa. Olen saanut myös kaiken ikäisiä ystäviä.

– On hienoa, kun pystyy tarjoamaan kaikille mahdollisuuden omalla tasollaan ja omalla tavallaan, iloitsee Kivilä.

Omiksi vahvuuksikseen Kivilä listaa vahvan sitoutumisen, vastuunkantamisen ja organisointitaidot. Vuosien ansiokas vapaaehtoistyö kiteytyy vahvasti juuri noihin kolmeen ominaisuuteen. Mutta mitkä ovat vuoden 2018 vakuuttavimman seuratoimijan mieleenpainuvimmat hetket vuosien varrelta.

– Voi, pitääkö sanoa vain yksi?

– Nuorena tyttönä muistan, kun lähdimme Voimistelupäiville 250 voimistelijan voimin Kupittaanpuiston koivukujalle pysäköidyillä viidellä linja-autolla. Vanhemmat olivat saattamassa meitä matkaan ja voimistelijoista vanhimmat huolehtivat nuorimmista. Ihania muistoja!

– Totta kai myös voimistelun kehittyminen lajina ja uusien tuulien puhaltaminen ovat hienoja asioita.

– Tuoreimpina muistoina ja tähtihetkinä ovat myös Turussa järjestetty Suomi Gymnaestrada – ja ylipäätään kaikki onnistuneet kisa- ja tapahtumajärjestelyt vuosien varrella ja esiintymismatkat ulkomaille, muistelee Kivilä.

Tiistaina 5. joulukuuta Jaana Kivilä ja kaikki muut vapaaehtoiset ja vapaaehtoistyö ovat erityisessä valokeilassa, kun Suomessa vietetään Vapaaehtoisten päivää. Onnittelut jokaiselle!

Kivilän voittoa juhlistetaan OP Turun Seudussa, jossa hänelle ojennetaan stipendi ja Tunturi Poni -polkupyörä.

– Olemme täällä innoissamme ja ylpeitä valinnasta. Meillä on ollut kunnia jo vuosia tehdä yhteistyötä Lahjan Tyttöjen kanssa. On hienoa nähdä, että seurassa on toimijoita, jotka tekevät työtä hyvän asian puolesta sitoutuneesti ja sydämellä, kertoo OP Turun Seudun markkinointi- ja viestintäpäällikkö Mari Boman-Lassander.

 

Äänestyksen tulosjärjestys:

  1. Jaana Kivilä, Lahjan Tytöt (Turku), voimistelu
  2. Essi Söderholm, Kotka Eagles, amerikkalainen jalkapallo
  3. Tiina Kuusimäki, Oikea Rytmi (Pori), tanssi
  4. Kimmo Elo, Vantaan Moottorikerho, motocross
  5. Risto Koskikangas, FC Ulvila, jalkapallo
  6. Ville Mustonen, Joutseno Boxing Club (Helsinki), nyrkkeily
  7. Yrjö Villanen, Shirokawa (Porvoo), judo
  8. Marjo Uusitalo, Golf Pirkkala (Lempäälä), golf

Kolme eniten ääniä kerännyttä ehdokasta saa seuralleen OP:n 1200 euron, 800 euron tai 500 euron stipendin ja lisäksi voittaja saa Suomen Olympiajoukkueen virallisen Tunturi Poni polkupyörän. Äänestyksessä annettiin yli 2 600 ääntä. Äänestäneiden kesken arvotun Tunturi Poni polkupyörän voitti Marius Mäkynen.

 

Vuoden vakuuttavin seuratoimija -kampanjan avulla Suomen Olympiakomitea ja OP haluavat kiittää seuratoimijoita, jotka tekevät arvokasta työtä. Vuoden vakuuttavinta seuratoimijaa etsittiin nyt neljättä kertaa. Tänä vuonna ehdokkaita oli yli 400 lähes 50 eri lajista.