Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
10.12.2018 | Huippu-urheilu

Annetaan yhdessä nuorille siivet – kampanja on käynnissä

Urheilu opettaa nuorelle voitontahtoa, periksiantamattomuutta, rohkeutta, sinnikkyyttä, yhteistyötaitoja. Urheilussa opitut taidot kantavat läpi koko elämän. Mutta voittajiksi ei synnytä, vaan kasvetaan. Siihen tarvitaan paljon työtä, ja myös resursseja ja onnea; asioita, jotka eivät jakaudu tasan. Olympiakomitean uuden lahjoituskampanjan tuotto ohjataan Suomen Urheiluakatemioille ja se kohdistuu koulupäivän aikaisen valmennuksen lisäämiseen.

Suomalainen urheiluyhteisö on tehnyt arvovalinnan, jossa nuorten urheilu ja koulunkäynti pyritään yhdistämään niin, että nuori voi menestyä molemmissa. Tätä työtä tehdään valtakunnallisesti urheiluakatemioissa, joiden toimintaan tarvitaan lisää resursseja.

Suomen Urheiluakatemiat on 20:n alueellisen urheiluakatemian verkosto, jota Olympiakomitea koordinoi. Valtakunnallisesti mukana on esimerkiksi 160 yläkoulua, noin 400 ammattivalmentajaa ja yhteensä 16 000 urheilijaa. Koko verkoston yhteinen tavoite on, että nuoret voivat saavuttaa potentiaalinsa urheilussa ja muilla elämän aloilla. Tavoitteena on tehdä nuoren urheilijan jokaisesta päivästä sellainen, että sen rakenne on tasapainoinen huomioiden harjoittelun ja koulunkäynnin, mutta myös muut elämän osa-alueet. Näin toiminta tukee myös nuorten elämänhallinnan taitojen kehittymistä.

– Haluamme kampanjalla herättää koko yhteiskunnassa keskustelua nuorten tukemisesta. Kaikenlainen nuorten tukeminen on tärkeää ja tämä kampanja on urheilun tapa. Urheiluakatemiatoiminnan avulla tuodaan nuorille lisää liikuntaa ja urheilua koulupäiviin, jolloin yhdenkään nuoren ei tarvitse luopua unelmiensa tavoittelusta, sanoo Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelman johtaja Antti Paananen.

– On myös tärkeää, että nuorten valmentajat ovat osaavia ja ammattitaitoisia, sillä valmentajan rooli on keskeinen urheilun ilon ja innostuksen herättäjänä ja säilyttäjänä. Siksi valmennustoiminnan kehittäminen on urheiluakatemioissa jatkuva kehittämisen kohde, jatkaa Paananen.

Tule mukaan lahjoittamaan

Olympiakomitean uudella lahjoituskampanjalla kerätään varoja, jotka kohdistuvat Suomen Urheiluakatemioille yläkouluikäisten koulupäivän aikaiseen valmennukseen. Yritykset ja yksityishenkilöt voivat tehdä lahjoituksia nuorellesiivet.fi -verkkosivuston sekä tekstiviesti- ja puhelinlahjoituksen kautta. Mukana on jo kolme suomalaista suuryritystä: Veikkaus, Alko ja Metsä Group.

Nuorten urheilijoiden asialla on myös Suomen Urheilugaala, jonka missiona on nostaa urheilun ja liikunnan arvostusta Suomessa. Nuorten urheilun tukemiseksi suunniteltu kampanja on läpileikkaavana teemana Urheilugaalassa 17.1. Hartwall Areenalla.

Haastamme koko Suomen kansan tukemaan nuoria ja osoittamaan heille arvostusta. Lue lisää osoitteessa nuorellesiivet.fi.

#nuorellesiivet

 

 

Lue lisää aiheesta