Urheiluoppilaitoksissa arkea suunnitellaan urheilun tarpeista

Suomessa toimii toisella asteella 30 erityisen tehtävän saanutta urheiluoppilaitosta, viisitoista urheilulukioita ja viisitoista ammatillista urheiluoppilaitosta. Urheilun ja opiskelun yhdistäminen onnistuu lisäksi urheilupainotteisissa toisen asteen oppilaitoksissa, joita on runsaasti ympäri Suomen.

Suomalaisella toisen asteen urheiluoppilaitosjärjestelmällä on hyvä maine, ja syystäkin. Vastaavaa järjestelmää urheilun ja opiskelun yhdistämiseen ei muilta opintoasteilta ole aiemmin löytynyt. Nyt käynnissä oleva erinomainen urheiluyläkoulukokeilu on tuomassa kaivattua muutosta liikunnan ja urheilun lisäämiseen myös peruskouluissa. Tavoitteena on, että kokeilusta kehittyy pysyvä järjestelmä toisen asteen urheiluoppilaitosjärjestelmän tapaan. Toisella asteella urheilun ja opiskelun yhdistäminen on sen sijaan onnistunut jo vuosikymmeniä. Järjestelmän tuottavuuden puolesta puhuu se, että monet maamme huippu-urheilijat ovat kulkeneet urapolkunsa urheilulukion tai ammatillisen urheiluoppilaitoksen kautta. Urheiluoppilaitoksissa valmentautuminen on osa tutkintoa ja opintojen suunnittelussa ja toteutuksessa otetaan huomioon tavoitteellisen urheilun ajankäytölliset vaatimukset. Meidän on syytä olla ylpeitä järjestelmästämme, mutta samalla kriittisesti miettiä, miten voimme tehdä asiat jatkossa vielä paremmin.

Kilpailu huippu-urheilussa on kovaa. Ammattilaisuutta ja ammattimaisuutta on urheilussa koko ajan enemmän ja huipulle on entistä vaikeampaa päästä. Pienetkin asiat tai yksityiskohdat voivat tehdä eron sen välille, kenestä kehittyy kansainvälisen tason huippu tai ammattilainen ja kenestä ei. Toisella asteella opiskeleva urheilija on kehittymisensä kannalta tärkeässä vaiheessa urallaan. Kun urheilija painaa lakin päähänsä tai vastaanottaa todistuksen valmistumisen merkiksi, on hänen myös urheilijana täytynyt oppia, kasvaa ja kehittyä paljon edeltävien vuosien aikana, mikäli tavoitteena on kansainvälinen menestys urheilu-uralla.

Jotta voimme vastata urheilussa menestymisen kansainväliseen vaatimustasoon, tulee asioita kehittää erityisesti urheilun, lajien ja urheilijoiden tarpeista. Joissakin urheiluoppilaitoksissa on luovuttu perinteisestä toimintamallista, jossa aamuharjoittelu tapahtuu aina kolmena aamuna viikossa puolitoista tai kaksi tuntia kerrallaan. Valmentautumista on kehitetty yhteistyössä lajien kanssa, jolloin valmennuksen, olosuhteiden ja asiantuntijapalveluiden ohella on panostettu myös harjoittelun määrään koulupäivän yhteydessä. Tällöin valmentautumiseen on käytössä kolmen aamun sijasta neljä tai viisi aamua tai aamupäivää viikossa, mikäli se on nähty urheilullisen kehittymisen kannalta tarpeelliseksi. Urheiluoppilaitoksissa urheilijan opintojen suunnitelmallista etenemistä tukevat esimerkiksi pidennetty opintoaika, joustavat urheilija- tai lajikohtaisesti räätälöidyt opintojärjestelyt ja verkko- ja kesäopintomahdollisuudet. Myös oppilaitosten urheilumyönteinen ilmapiiri ja henkilökunnan positiivinen suhtautuminen urheiluun ovat saaneet kiitosta nuorilta urheilijoilta.

Urheilun ja opiskelun yhdistämisen yhtälö voi olla haastava, eikä se onnistu ilman sujuvaa monitahoista yhteistyötä. Vastuu urheilijan arjen laadusta ei ole vain oppilaitoksella ja urheilijalla lähipiireineen, vaan meillä kaikilla urheilun parissa toimivilla. Tärkeää yhteistyötä ovat rakentamassa myös urheiluakatemiat ja tietenkin lajien ihmiset seuroista ja lajiliitoista.

Urheilusta ja opiskelusta puhuttaessa tai sitä käsitellessä, törmää usein kysymykseen: ”miten urheilun voi yhdistää opiskeluun?”. Nuoren tavoitteellisesti valmentautuvan urheilijan arkea ohjaa kuitenkin urheilu harjoittelu-, kilpailu- ja palautumisvaatimuksineen. Päivän, viikon, kuukauden ja vuoden suunnitelmat rakentuvat urheilun ehdoilla. Urheilua ja opiskelua käsitellessä meidän tulisikin miettiä, miten opiskelun ja muut nuorelle tärkeät voidaan yhdistää urheilijan elämään.

Lisätietoa toisen asteen urheiluoppilaitoshausta

Juttu on alunperin julkaistu Valmentaja-lehdessä.