Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
04.02.2019 | Huippu-urheilu

Matti Nykänen 1963-2019

Nelinkertainen olympiavoittaja Matti Nykänen on kuollut. Suomen suurin mäkisankari menehtyi 55-vuotiaana 4.2.2019.

Jyväskyläläinen Matti Nykänen nousi mäkihyppymaailman tietoisuuteen 1981 voittaessaan nuorten maailmanmestaruuden. Jo seuraavana vuonna Oslon MM-kisoissa hän hyppäsi hernerokkasumun keskellä suurmäen voittoon. Sarajevon olympiakisoihin 1984 Nykänen lähti jo ennakkosuosikkina, ja hän täyttikin odotukset: normaalimäen hopeaa seurasi suurmäen kultamitali ylivoimaisella piste-erolla.

Nykäsen vauhdikas elämäntyyli herätti huomiota jo hänen urheilu-uransa aikana: voittojen lomaan mahtui värikkäitä vaiheita ja kilpailukieltojakin. Arvokisoissa hän oli kuitenkin aina mitalikunnossa. Suomella oli 1980-luvulla maailman paras mäkijoukkue, ja Nykänen teki siitä ylivoimaisen: hänen johdollaan Suomi voitti viisi peräkkäistä joukkuemäen arvokisakultaa vuosina 1984–89.

Talviurheilun historiaan Matti Nykänen ikuisti nimensä Calgaryn olympiakisoissa 1988 voittamalla ensimmäisenä mäkihyppääjänä kolme kultamitalia samoissa kisoissa: normaalimäen ja suurmäen mestaruuksia seurasi vielä voitto ensi kerran olympiaohjelmaan kuuluneessa joukkuemäessä.

Viimeisen arvokisamitalinsa, lentomäen MM-hopean, Nykänen otti vuonna 1990. Hän saavutti urallaan viiden olympiamitalin lisäksi yhdeksän MM-mitalia, viisi mitalia lentomäen MM-kisoissa, kaksi Saksan–Itävallan mäkiviikon voittoa ja neljä maailmancupin mestaruutta. Nykänen on yhä olympiahistorian menestynein mäkihyppääjä; hänen maailmancupin osakilpavoittojensa määrä (46) pysyi ennätyksenä yli 30 vuotta. Suomen talviolympiahistorian mitalitilastossa Nykänen on toisella sijalla edellään vain 1920-luvun pikaluistelija Clas Thunberg.

Matti Nykänen valittiin Vuoden urheilijaksi 1985 ja 1988. Hän sai vuoden 2013 Urheilugaalassa erityispalkinnon elämänurastaan suomalaisen mäkihypyn hyväksi. Satavuotisen Suomen juhlavuonna 2017 Matti Nykänen sai tasavallan presidentti Sauli Niinistön olympia- ja paralympiavoittajille antaman Suomen Leijonan I luokan ritarimerkin.

Suomen Olympiakomitea hiljenee kunnioittamaan nelinkertaisen olympiavoittajan muistoa.