Siirry sisältöön
Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
07.02.2019 | Seuratoiminta, Tähtiseurat

Suunnistus leimasi ensimmäiset Tähtiseurat huippu-urheiluun

Suunnistusliitolla on Suunta Huipulle -huippuseuraprojektin, jonka tavoitteena oli kehittää suunnistusseuroja, joiden tavoitteena on menestyä huippu-urheilussa. Projektin tuotoksena valmistui yhteistyössä pilottiseurojen, Suunnistusliiton ja Olympiakomitean kanssa suunnistuksen Tähtiseurojen laatutekijät huippu-urheiluun. Laatutekijät kuvaavat suomalaisen huippusuunnistuksen arkivalmennuksen laatua ja ne toimivat kehittämistyökaluna kansainväliseen menestykseen tähtääville seuroille.

Huippusuunnistuksen Tähtiseuraksi voi päästä kasvattaja- tai huippuvaiheen seura, jolla on kansainvälisesti menestyneitä urheilijoita sekä toiminnan suunnittelu ja toteutus laatutekijöiden kuvaamalla tasolla.

Kuudesta pilottiseurasta kolme otti kutsun vastaan ensimmäisiin huippusuunnistuksen Tähtiseura-auditointeihin. Tämän valmistelu- ja arviointiprosessin myötä Espoon Suunta, Helsingin Suunnistajat ja Tampereen Pyrintö lunastivat ensimmäiset huippu-urheilun Tähtiseura -statukset suunnistuksessa. Espoon Suunnalle myönnettiin status huippu-urheilun kasvattajaseura-ansioiden perusteella, Helsingin Suunnistajien ja Tampereen Pyrinnön osalta menestystä kuvaavat peruskriteerit täyttyivät niin aikuisissa kuin nuorissa. Kaikki kolme seuraa ovat jo ennestään lasten ja nuorten Tähtiseuroja.

Seuroille luovutettiin laatumerkit helmikuun alussa Suunnistusseminaarissa Kisakalliossa. Tähtiseura laatumerkin lunastaminen oikeuttaa liiton huippujärjestelmätukeen, joka määritellään vuosittain. Tähtiseurojen kanssa luodaan myös uusia yhteistyömalleja maajoukkuevalmennuksen ja seuravalmennuksen välille.

Seuraavan kerran Suunnistusliitto hakee seuroja mukaan Tähtiseura-auditointiprosessiin alkuvuodesta 2021.

Tutustu huippusuunnistuksen Tähtiseuran laatutekijät -työkaluun