Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
27.03.2019 | Olympiakomitea

Puolueet yksimielisiä liikunnan ja urheilun rahoituksen lisäämisestä 

Eduskuntapuolueet katsovat, että liikuntaa tulee tulevalla vaalikaudella edistää lukuisilla toimilla koko elämänkululla ja kaikkien ihmisryhmien osalta, käy ilmi Olympiakomitean 6.-25.3.2019 tekemässä liikuntapoliittisesta kyselystä. 

Kaikkiaan vastaajat lisäisivät liikunnan budjettia. Lisäkohdennukset painotettaisiin kunto- terveys- ja harrastusliikuntaan.  

– Liikunnan määrärahojen lisääminen edellyttää, että jatkossa liikuntaa rahoitetaan myös rahapelivoittovarojen ulkopuolelta eli yleisistä budjettivaroista. Liikkumattomuus on iso yhteiskunnallinen haaste ja myös urheilussa on selviä rahoitustarpeita. Uusia asioita ei voida tehdä vaikuttavasti ilman uusia resursseja. Siksi on myönteistä, että kaikki puolueet kannattavat budjetin avaamista ja siten määrärahojen lisäämistä, kommentoi Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen. 

Lisäksi moni puolue piti tärkeänä liikunnan rahoittamista ja edistämistä yli valtion ja julkisten organisaatioiden hallintorajojen. 

Puolueet olivat hyvin yksimielisiä siitä, että harrastamisen takaaminen kaikille lapsille yhdenvertaisesti on tärkeää.  

– Erityisesti tuotiin esille harrastamista kouluissa koulupäivän yhteydessä – lähinnä iltapäiväkerhotoimintana. Olemme järjestökentässä todenneet saman tarpeen. Ensimmäinen askel olisi se, että jokaisessa koulussa olisi harrastuskerhoja tarjolla. Nyt niitä on noin joka kolmannessa, toteaa Salonen. 

Seura- ja kansalaistoiminnan osalta moni puolue esitti avustusjärjestelmän selkiyttämistä, tukien kasvattamista ja hallinnollisen taakan keventämistä.  

Huippu-urheilun kehittämisessä viitattiin tuoreeseen liikuntapoliittiseen selontekoon ja sen linjaukseen rahoituksen kasvattamisesta ja Olympiarahaston perustamisesta. Kaksi puoluetta otti kielteisen kannan huippu-urheilun tuen kasvattamiseen. 

– Yleislinja puolueilla on liikuntapoliittisen selonteon mukainen: tukea tulee kasvattaa vähintään 3-5 miljoonaa euroa vuositasolla Olympiarahaston tuottojen lisäksi. Sivistysvaliokunnan mietinnössä liikuntapoliittisesta selonteoston linjattu vielä tavoitteellisemmin: tuen tulisi kasvaa 30 miljoonaa vuositasolla kolmen seuraavan vaalikauden aikana, muistuttaa Salonen. 

Kysely lähetettiin kaikille eduskuntapuolueille ja siihen vastasivat yhdeksän eduskuntapuoluetta: keskusta, kokoomus, sosialidemokraatit, siniset, perussuomalaiset, vihreät, vasemmistoliitto, ruotsalainen kansanpuolue ja kristillisdemokraatit. Kyselyyn vastasivat puoluesihteerit tai heidän valtuuttamat henkilöt. Useissa vastauksissa viitattiin tuoreeseen liikuntapoliittiseen selontekoon, joka valmistui vuoden 2018 lopussa ja käsiteltiin eduskunnassa tämän vuoden maaliskuussa.  

Tutustu kyselyraporttiin täältä.

 

Lisätiedot: 

Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen, p. 040 541 0295 

Olympiakomitean yhteiskuntasuhdepäällikkö Ilmari Nalbantoglu, p. 050 574 1112 

Kaikki vastaukset ovat pdf-liitteenä. 

 

 

Lue lisää aiheesta