Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
05.04.2019 | Huippu-urheilu

Yläkoululeirillä opetellaan urheilijan elämää – haku ensi syksyn leireille alkaa

Yläkoululeireillä nuori urheilija saa paljon eväitä urheilijaksi kasvamiseen. Leireillä keskitytään elämäntaitojen opiskeluun, urheilulliseen kehittymiseen sekä koulutehtäviin ja opiskelujen hoitamiseen. Leirien välillä opiskeltuja tietoja ja taitoja harjoitellaan jokapäiväisessä arjessa.

Valtakunnallinen yläkoululeiritys on osa usean lajin valmennusjärjestelmää ja urheilijan polkua. Leireillä valmennusta toteutetaan lajin määrittelemien valmennuslinjausten mukaisesti, joka yläkouluikäisillä tarkoittaa monipuolisten taito- ja fyysisten ominaisuuksien harjoittelua. Yläkoululeirityksiä Vierumäellä koordinoiva Hannele Impola ja kollega Osku Kuutamo Pajulahdesta kertovat, että molemmilla urheiluopistoilla on käytössä Kasva urheilijaksi -oppimateriaalit, joiden avulla opiskellaan myös ravitsemusta, psyykkisiä taitoja ja urheilijan terveyteen liittyviä asioita. Molemmat pitävät elämäntaitojen oppimista leirien tärkeimpänä tavoitteena.

– Koko leirityskonseptissa tärkeintä on urheilijaksi kasvaminen. Leirillä opitaan turvallisessa ja ohjatussa ympäristössä sitä, mitä urheilijan elämä tulee olemaan. Leiriviikko on intensiivinen, mutta antaa mallin tulevasta, jolloin urheilijan arkeen pitää pystyä mahduttamaan esimerkiksi opiskelua, harjoittelua ja lepoa, sanoo Kuutamo.

Impola on samoilla linjoilla.

– Leiriläisille nämä ovat miljoonan dollarin tilaisuuksia harjoitella itsenäisyyttä ja omatoimisuutta. Osassa lajeissa lähdetään tosi aikaisin maailmalle, eikä arjen rytmittäminen ei ole vielä hallussa. Leireillä tehdään ihan konkreettisia juttuja: opetellaan esimerkiksi välipalojen merkitystä ja harjoitellaan vaikkapa smoothien tekoa, hän kertoo.

Harjoittelussa korostuu monipuolisuus

Yläkoululeirit tehostavat leiriläisten arkiharjoittelua ja tuovat siihen uusia virikkeitä. Monelle nuorelle urheilijalle leiritys on myös hyvä tapa päästä lajin vaatimien olosuhteiden pariin. Lajiharjoittelun ohella leiriohjelmassa korostuu monipuolisuus, joka tarkoittaa motoristen perustaitojen ja fyysisten ominaisuuksien kehittämistä kaikkien lajien urheilijoiden kanssa. Leiritysten järjestävät korostavat, ettei kyseessä kuitenkaan ole lajileiri.

– Yläkoululeirillä harjoitellaan monipuolisesti ja tutustutaan myös toisiin lajeihin, mikä auttaa näkemään muidenkin lajien vahvuudet. Leiriläisille tulee usein tätä kautta myös oivallus monipuolisen harjoittelun merkityksestä, Kuutamo kertoo.

– Toki leirille tullaan myös harjoittelemaan omaa lajia ammattimaisessa valmennuksessa, mutta monipuolinen taito- ja ominaisuusharjoittelu tuo siihenkin hyvän lisän, hän jatkaa.

 

Huomio opiskeluun

Leireillä päivien rakenne on hyvin jäsennelty ja päivien aikana on aina varattu aikaa myös koulutehtävien tekemiseen. Koulujen kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä, jotta opiskelut eivät pääse kärsimään leiritysten takia. Leirille osallistumisen edellytys on opiskelujen hoitaminen laadukkaasti. Samalla nuori kasvaa myös itsenäiseen opiskeluun ja vastuun ottamiseen opintojen osalta.

Leirit ovat myös hyvä mahdollisuus tutustua mahdollisesti tulevaan valmentautumis- ja opiskelupaikkaan niiden lajien osalta, joissa lajiliitto on keskittänyt toisen asteen valmennuksen valmennuskeskusympäristöön. Siirtymä yläkoulusta jatko-opintoihin helpottuu, kun paikka on tuttu entuudestaan.

Haku urheiluopistojen yläkoululeireille alkaa

Leireille hakeudutaan lajista riippuen joko lajiliittohaun kautta tai suoraan leirin järjestäjän kautta. Urheilijavalinnat tehdään yhteistyössä lajien kanssa.

– Jotkut lajit ovat tarkkaan määritelleet, miten ja kuka leireille pääsee. Esimerkiksi taitoluistelijoilla on hyvinkin tarkat linjaukset urheilijoiden tasosta ja pisterajat, joilla leiriläiset valitaan, kommentoi Impola.

– Kokonaisuus pysyy laadukkaana, kun leiriläisten määrä pysyy suhteellisen pienenä. Tärkeätä meille on lajiliiton päätös, kenelle he haluavat leiritystä suunnata, hän lisää.

Yläkoululeirityksiä järjestetään 11 urheiluopistolla yhteistyössä yli 40 lajin kanssa. Haku ensi syksyn leireille alkaa nyt. Tutustu urheiluopistojen sivuihin, sieltä löydät tarkemmat tiedot toiminnasta, lajeista ja hakuajoista.

Eerikkilän urheiluopisto
Itä-Suomen Liikuntaopisto (ISLO)
Kisakallion urheiluopisto
Kuortaneen urheiluopisto
Lapin urheiluopisto
Norrvallan urheiluopisto
Pajulahden urheiluopisto
Tanhuvaaran urheiluopisto
Varalan urheiluopisto
Vierumäen urheiluopisto
Vuokatin urheiluopisto

Lisätietoa myös Olympiakomitean sivuilla.

 

Urheiluakatemiaohjelman yläkoulutoiminnan koulu- ja leiritysmallien tavoitteena on edistää urheilevan oppilaan kasvua tavoitteelliseksi urheilijaksi, kehittää taitoja ja osaamista eri osa-alueilla sekä tukea nuorta urheilun ja koulunkäynnin yhdistämisessä. Yläkoulutoiminta on osa suomalaisen urheilun kaksoisuramallia (dual career). Lisätietoja

Seuraa toimintaa ja käytä somessa tunnisteita #urheiluyläkoulu #yläkoululeiritys #kaksoisura

Lue lisää aiheesta