Aiheet:
Sisältötyypit:
Perjantaina 10.5. vietetään Suomen suurinta liikkumisen juhlapäivää
Unelmien liikuntapäivää vietetään satojen tapahtumien merkeissä ympäri maan. Tämän vuoden teema on eri-ikäiset yhdessä liikkeellä.
Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen perjantaina 10.5. Kyseessä on kaikille avoin liikkumisen kokeilu- ja pop up -päivä, jolloin Suomi täyttyy useista sadoista liikuntatapahtumista aina Pallastunturilta Hankoon. Tapahtumien joukosta löytyy muun muassa porrastreenejä, koko perheen luontoretkiä, lajikokeiluja poniraveista ja nyrkkeilystä cheerleadingiin ja sprinttisuunnistukseen sekä työpaikkojen, koulujen ja päiväkotien omia tempauksia. Myös lauantaina järjestetään kymmenittäin Unelmien liikuntapäivän ”jatkoja” esimerkiksi luontoretkien muodossa.
Tänä vuonna Unelmien liikuntapäivään osallistuvat myös monet kunnat ja kaupungit, joista isoimpana Helsingin kaupunki on mukana liikuttamassa työntekijöitään ja asukkaitaan. Suuria tapahtumakokonaisuuksia järjestetään myös muun muassa Oulussa, Porvoossa ja Vaasassa.
”On hienoa nähdä, millainen luovuus ja tapahtumien kirjo Unelmien liikuntapäivässä on. Tänä vuonna myös monet työnantajat, kuten OP, Lidl ja HUS, tuovat hauskoilla tavoilla liikettä työntekijöittensä päivään. Lisäksi erityisryhmät on otettu upeasti huomioon monissa tapahtumissa. Jokainen taatusti löytää päivän tapahtumien joukosta oman tapansa liikkua ja innostusta liikkumiseen vuoden muinakin päivinä”, kertoo liikunnallisen elämäntavan erityisasiantuntija Matleena Livson Suomen Olympiakomiteasta.
Tämän vuoden Unelmien liikuntapäivän teema on eri-ikäiset yhdessä liikkeellä. Eri-ikäisten yhteisellä liikkumisella on tutkitusti paljon positiivisia vaikutuksia: se lisää suvaitsevaisuutta ja oppimista sekä lievittää yksinäisyyttä.
”Haluamme kannustaa kaikenikäisiä liikkumaan yhdessä. Unelmien liikuntapäivänä se voi tarkoittaa esimerkiksi aikuisten osallistumista lasten harjoituksiin, isovanhempien kutsumista mukaan liikkumaan tai vaikkapa työyhteisön yhteistä kävelypalaveria”, Livson jatkaa.
Kaikille avoin Unelmien liikuntapäivä järjestetään jo neljättä kertaa. Tapahtumia järjestää iso joukko urheiluseuroja, yhdistyksiä, yrityksiä, päiväkoteja ja kouluja sekä yksityishenkilöitä ympäri maan. Tapahtumaa koordinoi ja sivustoa ylläpitää Suomen Olympiakomitea.
Lisätietoja tapahtumasta sekä kaikki tähän mennessä mukaan ilmoitetut tapahtumat karttapalvelussa: unelmienliikuntapaiva.fi
Lue lisää aiheesta
Unelmien liikuntapäivä sytyttää liikkumisen kipinää 10.5. – Onhan teidän seuranne mukana?
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivä tulee taas 10.5. – tehdään se jälleen yhdessä!
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisääUnelmien liikuntapäivänä 10.5. sytytettiin liikkumisen kipinää ympäri Suomen
DustPress Excerpt helper error: string is not a string.
Lue lisää