Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
20.05.2019 | Huippu-urheilu

Huippu-urheilun viikkokatsaus 20/2019: Leijonien voittokulkua ja laajaa kamppailulajimenestystä

MM-kisojen finaaliviikolle hyvistä asetelmista lähtevä Leijonat on kansakunnan kaapin päällä, mutta muutakin tapahtuu suomalaisessa huippu-urheilussa. Joukkuevoimistelusta tuli kaksi MM-mitalia, ja naiskamppailijat takoivat menneellä viikolla hyvää tulosta Mira Potkosen, Titta Keinäsen ja Suvi Mikkosen johdolla. Myös paralympialajeissa takana on menestyksekäs viikko.

Kesäolympialajit

Ammunta: Satu Mäkelä-Nummela oli jo toisen kerran tänä vuonna äärimmäisen lähellä olympiapaikkaa Changwonin maailmancupissa. Mäkelä-Nummela putosi naisten trapin finaaliuusinnassa ensimmäisenä ampujana kuuden parhaan joukosta ulos ollen seitsemäs. Marika Salmi ampui 16:nneksi ja Noora Antikainen 46:nneksi. Mopsi Veromaa ampui kilpailun ulkopuolella tuloksen 116, joka olisi oikeuttanut jaettuun yhdeksänteen sijaan. Miesten trapissa Eemil Pirttisalo oli parhaana suomalaisena 31:s. Trapin sekajoukkuekilpailussa Mäkelä-Nummela ja Pirttisalo olivat 14:nneksi tarkimpia. Viikonloppuna haulikkoampujille oli jo tarjolla kansainvälinen kilpailu Brnossa. Tommi Takanen sijoittui skeetissä kolmanneksi tuloksella 120+46. Poikien trapissa Matias Koivu oli toinen ja Patrik Nummela neljäs. Tällä viikolla käynnistyy kivääri- ja pistoolilajien maailmancup-osakilpailu Münchenissä; naisten ilmakivääri ammutaan sunnuntaina. Olympiapaikkoja taas jaossa kaksi kilpailua kohti.

Beach volley: Taru Lahti-Liukkonen ja Anniina Parkkinen taipuivat molemmissa alkulohkon otteluissaan FIVB:n maailmankiertueen neljän tähden turnauksessa Itapemassa ja päätyivät jaetulle sijalle 25. Jyrki Nurminen ja Santeri Siren puolestaan ylsivät jaetulle sijalle yhdeksän kahden tähden turnauksen Turkissa. Tällä viikolla tositoimissa ovat Riikka Lehtonen ja Niina Ahtiainen, jotka pelaavat neljän tähden turnauksen Kiinan Jinjiangissa.

Golf: Mikko Korhonen ei läpäissyt cutia golfkauden toisessa major-turnauksessa, US PGA Championshipissa. Sijoitus painui sadan huonommalle puolen. Sanna Nuutinen (31:s) ja Noora Komulainen (34:s) läpäisivät cutin naisten Euroopan kiertueella Espanjassa. Krista Bakker, Ursula Wikström, Elina Nummenpää ja Niina Liias jäivät ulos viikonlopun kierroksilta. Miesten Euroopan kiertue jatkuu tällä viikolla Tanskassa ja naisten Ranskassa.

Jousiammunta: Tällä viikolla ammutaan maailmancupia Turkin Antalyassa. Mukana suomalaisista Samuli Piippo, Antti Vikström, Taru Kuoppa ja Gajane Bottinelli.

Karate: Neljä otteluvoittoa ottanut Titta Keinänen taipui lohkofinaalissa ja pronssiottelussa päätyen viidenneksi K1 Series A:n osakilpailussa Turkin Istanbulissa. Otteluvoittoihin ylsivät myös 75-kiloisissa Tuomas Suur-Inkeröinen (kaksi), 61-kiloisissa vuonna 2000 syntynyt Monica Kauppi (kaksi) ja Emma Aronen (yksi) sekä 84-kiloisissa Björn Kulovuori (yksi).

Miekkailu: Maailmancupin osakilpailu Pariisissa ei mennyt suomalaisittain putkeen. Niko Vuorinen oli tutusti paras, mutta hänellekin osui kauden heikoin kilpailu, ja kohtalona oli yli 300 miekkailijan joukossa sija 166. Naiset miekkailivat Dubaissa, jossa Sofia Tauriainen oli 132:s ja Anna Vuorinen 138:s.

Nyrkkeily: Mira Potkonen otti neljä selvää voittoa ja nyrkkeili jo kevään toisen kansainvälisen turnausvoittonsa Boxam-turnauksessa Espanjassa. Matkalla voittoon kaatuivat muun muassa Englannin nuori nousukas Shona Whitwell ja viime vuonna Potkosen pitkän voittoputken saman turnauksen finaalissa katkaissut Australian Anja Stridsman.

Purjehdus: Olympiapaikat jäivät suomalaisilta saavuttamatta finnjollan EM-regatassa Kreikassa, jossa Tapio Nirkko oli 31:s ja Oskari Muhonen 32:s. Samassa kilpailussa jaettiin U23-ikäluokan EM-mitalit, ja Muhonen sijoittui tässä sarjassa neljänneksi. EM-mitaleita oli jaossa myös Isossa-Britanniassa, jossa purjehdittiin 49erin, 49erFX:n ja Nacra 17:n EM-regatta. Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen ottivat nacrassa sijan 11, Noora Ruskola ja Mikaela Wulff olivat 49erFX:ssä 16:nsia. Tälläkin viikolla on EM-mitaleja jaossa, kun laser standardin ja laser radialin EM-regatta purjehditaan Portugalissa.

Pyöräily: Jaakko Hännisen amatööriuran loppupuoli kuluu voittopuolisesti toipilaana, sillä hän loukkaantui pahassa kolarissa kilpailuorganisaation moottoripyörän kanssa Ranskassa ajetussa kilpailussa. Myös Lotta Lepistöllä epäonnekas viikko: hän joutui keskeyttämään etappiajon Kaliforniassa heti avausetapilla.

Pöytätennis: Benedek Oláh pääsi juhlimaan Ranskan liigan mestaruutta. Päätöskierroksella hänen joukkueensa Jura Morez TT otti voiton otteluvoitoin 3-2. Oláh taipui Iranin Nima Alamianille (ITTF-ranking 83), mutta voitti mestaruuden jo varmistuttua Romain Ruizin (ranking-808). Loppuviikolla Oláh joutui pettymään, kun Suomen joukkue (Oláh, Alex Naumi, Miikka O’Connor ja Samuli Soine) taipui sekä Turkille että Luxemburgille EM-karsinnoissa, ja paikka syksyn lopputurnaukseen jäi saavuttamatta.

Ratamelonta: Kansainvälinen kilpailukausi käynnistyy loppuviikosta maailmancup-osakilpailulla Puolan Poznanissa. Suomelta mukana Netta Malinen, Pauliina Polet, Jeremy Hakala, Joona Mäntynen, Miika Nykänen ja Otto Sivula.

Rullalautailu: Lizzie Armanto laski kuudennelle sijalle Vans Park Seriesin osakilpailussa Kiinassa. Kilpailu oli alkuvuodesta pari voittoa bowl-vertissä ottaneelle Armantolle vuoden ensimmäinen parkissa, joka on olympiakilpailumuoto.

Sulkapallo: Anton Kaisti ja Inalotta Suutarinen ylsivät sekanelinpelin finaaliin 10 000 dollarin challenge-turnauksessa Sloveniassa. Kalle Koljosen sekä Iikka ja Eetu Heinon taival katkesi kaksinpelissä toiselle kierrokselle.

Taekwondo: Suvi Mikkonen ylsi parhaana suomalaisena jaetulle sijalle yhdeksän MM-kisoissa Manchesterissa. Mikkonen otti 57-kiloisissa pari helpohkoa voittoa, mutta maailmanrankingin viitosta, Kanadan Skylar Parkia vastaan tuli tappio kolmannella kierroksella. Niko Saarinen taipui 63-kiloisissa avausottelussaan (sijat 33-64), samoin Jasmin Manninen 62-kiloisissa (sijat 33-64).

Tennis: Henri Kontinen ja John Peers viimeistelivät massakuntoaan Ranskan avoimia varten yltämällä puolivälieriin Rooman masters-turnauksessa. Kauden toinen Grand Slam -turnaus Ranskassa alkaa viikon päästä. Emil Ruusuvuoren tie katkesi kaksinpelissä toisella kierroksella challenger-tasolla Uzbekistanissa. Nelinpelissä Ruusuvuori ylsi puolivälieriin saakka. Patrik Niklas-Salminen taipui heti avauskierroksella ITF-kiertueen M15-tasolla Ruotsissa. Oona Orpana meni kaksinpelissä toiselle kierrokselle asti ja nelinpelissä puolivälieriin W25-tasolla Portugalissa. Anastasia Kulikova karahti karsintaan. Tällä viikolla tositoimissa muun muassa Otto Virtanen, joka lämmittelee poikien Ranskan avoimia varten A-tason junioriturnauksessa Milanossa. Lisäksi Emil Ruusuvuori ja Harri Heliövaara pelaavat ATP Challenger -tasolla Israelissa sekä Anastasia Kulikova ITF-kiertueella Portugalissa.

Uinti: Viikonloppuna uidaan Porissa kansainvälinen kilpailu. Muun muassa kovan kirittäjän Ruotsista saavalle Matti Mattssonille kyseessä on viimeinen kansainvälinen kilpailu ennen kesän MM-kisoja Etelä-Koreassa.

Voimistelu: Rytmisessä kilpailtiin yksilöiden EM-mitaleista Bakussa loppuviikolla. Suomalaiset eivät yltäneet välinefinaaleihin, Rebecca Gergalo oli tasaisesti vanneohjelmassa 15:s, keilaohjelmassa 16:s ja nauhaohjelmassa 17:s. Neliottelussa ei mitaleita jaettu. Tällä viikolla voimistelijat ovat Turussa, jossa järjestetään kaikkien voimistelulajien SM-kilpailut.

Yleisurheilu: Tiia Kuikka käveli 50 kilometrin MM-rajan Euroopan Cupissa Liettuassa, kun hän pysäytti kellot SE-aikaan 4.29.25. Aleksi Ojala keskeytti miesten matkalla, joten hän joutuu katselemaan, löytyykö ohjelmasta sopivia kilpailuja MM-rajan alittamiseen. Moniottelijat kokoontuivat Tampereella. Harva kärkinimistä otteli sarjansa loppuun asti, mutta etenkin Maria Huntingtonin avauspäivä (3677 pistettä) lupaa hyvää kesää ajatellen. Olisi ollut 6000 pisteen vauhdissa, jos olisi jatkanut toiseen päivään. Tällä viikolla ohjelmassa muun muassa Kultainen Keihäs Vantaalla, jossa Oliver Helanderin on määrä aloittaa kautensa lauantaina.

Ei-olympialajit

Darts: Marko Kantele voitti yhden viikonlopun otteluistaan PDC Tourilla Barnsleyssa. Sunnuntaina karsiutuminen koitti heti avauskierroksella.

Formula 1: MM-sarjan kuudes osakilpailu ajetaan viikonloppuna legendaarisessa Monacossa.

Formula 1 -veneet: Sami Seliö ajoi kymmenenneksi ja Filip Roms 14:nneksi MM-sarjan avausosakilpailussa Portugalissa.

Joukkuevoimistelu: Suomi nappasi kaksi mitalia MM-kisoista Espanjasta. Minetit otti MM-hopeaa ja OVO Team -pronssia. Glorian kohtalona oli karsiutua alkukilpailun jälkeen (olivat kahdeksansia), koska maakiintiöt sallivat jatkopaikan vain kunkin maan kahdelle parhaalle joukkueelle. Tuoreet MM-mitalistit mittaavat paremmuuttaan uudelleen SM-kisoissa viikonloppuna.

Rallicross: Isossa-Britanniassa ajetaan kauden neljäs MM-osakilpailu viikonloppuna.

Paralympialajit

Maalipallo: Tokion paralympiaunelman kannalta kriittisen tärkeään kesään valmistautuva miesten maajoukkue pelaa viikonloppuna Liettuassa harjoitusturnauksen.

Pyöräily: Harri Sopanen ylsi kakkoseksi H1-luokan aika-ajossa Belgian maailmancupissa. Samassa kilpailussa Teppo Polvi oli seitsemäs. Maantieajossa Sopanen oli kolmas ja Polvi jälleen seitsemäs. B-luokassa Pauliina Hatunen ja Tiina Nieminen ajoivat aika-ajossa 14:nneksi ja maantieajossa 15:nneksi. Hatusen ja Niemisen on määrä ajaa tällä viikolla kilpailu Ruotsissa.

Tennis: Taneli Tenhunen taipui heti avauskierroksella ITF Futures -tason turnauksessa Sveitsin Bullessa.

Triathlon: Liisa Lilja kipusi jo toisen kerran tällä kaudella palkintokorokkeelle World Paratriathlon Seriesissä, kun hän oli PTS2-luokassa kolmas Jokohamassa Japanissa.

Yleisurheilu: Ratakelaajien pitkä kilpailukausi käynnistyy toden teolla Sveitsistä, jossa on viikonloppuna ohjelmassa Nottwilin GP-kilpailu.

Joukkuepelit

Jääkiekko: Leijonat on esiintynyt vahvasti MM-jäällä Slovakiassa. Maanantaina tuli jatkoaikatappio Yhdysvalloille, mutta sen jälkeen tuli taas suorat voitot Tanskasta, Isosta-Britanniasta ja Ranskasta. Alkulohko päättyy tiistaina Saksaa vastaan, ja Suomella on hyvät mahdollisuudet alkulohkonsa voittoon. Torstaista lähtien pelataan pudotuspelejä.

Lentopallo: Kultaiseen Euroopan liigaan ja EM-kisoihin valmistautuva naisten maajoukkue aloitti kesänsä pelaamalla kolme kertaa Viroa vastaan vieraissa. Kaikista otteluista tuli puhtaat 3–0-voitot, ja lisäksi perjantaina ja sunnuntaina tuli ylimääräisten erien voitot, joten eräsuhde oli komea 11-0. Miehet avaavat Kultaisen Euroopan liigan lauantaina kotona Ukrainaa ja naiset Espanjaa vastaan.

Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tuottamassa laajassa suomalaisen huippu-urheilun viikkokatsauksessa poimitaan menneen ja tulevan viikon merkittävimmät kansainväliset tapahtumat olympialajeista, ei-olympialajeista, paralympialajeista sekä joukkuepeleistä omana kokonaisuutenaan, vaikka ne suureksi osaksi olympialajeja ovatkin.