Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
11.06.2019 | Olympiakomitea

Johtaa kuin nainen -koulutus tukee naisia johtajuuspolulla

Perjantaiaamupäivä Jätkäsaaressa toi mukanaan jännitystä, naurua ja leveitä kiva tutustua sinuun -hymyjä. Kaksikymmentä liikunta- ja urheilujärjestökentällä eri tehtävissä toimivaa naista kokoontui yhteisen asian ääreen Johtaa kuin nainen -koulutuksen ensimmäisellä lähijaksolla, josta käynnistyi osallistujien vuoden mittainen oppimisprosessi itseensä ja omaan johtajuuteensa.

Kaksipäiväisen lähijakson teemana oli henkilökohtainen johtajuus ja osallistujat pureutuvat itsetuntemukseen, omaan johtamisosaamiseen ja urasuunnitteluun. Valmentaja ja seniorikonsultti Laura Lares ja Workday Designersin uramuotoilijat Paula Helle ja Aku Varamäki haastoivat osallistujat monella tapaa pohtimaan johtamista ja omaa urapolkua.

Johtaa kuin nainen -koulutuksen aikana järjestetään viisi lähijaksoa, joiden antia osallistujat rikastuttavat välitehtävien avulla. Lisäksi jokaisen osallistujan tukena vuoden aikana on henkilökohtainen mentori.

Nyt aloitettua koulutusta edelsi vuonna 2017-2018 pilotoitu luottamusjohtajille suunnattu koulutus. Pilotin ja nyt käynnissä olevan hankkeen projektipäällikkö Sari Kuosmanen iloitsi erityisesti osallistujien taustojen moninaisuudesta ja kyvystä heittäytyä.

– Pilotin kokemusten ja palautteen perusteella koulutuksen sisältöjä kehitetään edelleen, ja myös uusille kohderyhmille. Jo pilotin hakuvaiheessa tuli ilmi, että tarvetta olisi 2017 aloitetun kaltaiselle koulutukselle myös urheilujärjestöissä työskenteleville ja johtotehtävistä kiinnostuneille naisille. Nyt mukaan on valittu 20 operatiivisen johdon tehtävistä kiinnostunutta toimijaa.

Koulutus on saanut Jane ja Aatos Erkon Säätiön rahoituksen, ja sillä järjestetään kolmen vuoden aikana kolme koulutusta.

Urheilumaailman tuntemusta ja vahvoja verkostoja

Suomen Uimaliiton toiminnanjohtajaksi marraskuussa 2018 valittu Sanna Airaksinen lähti hakemaan koulutuksesta ennen kaikkea ymmärrystä urheilumaailmasta ja sen toimintaympäristöstä.

– Heti kun näin ilmoituksen niin katsoin, että sisältö on rakennettu todella tukemaan naisjohtajuutta, ja yleensäkin johtajuuden kehittämistä. Toinen pää syy hakemiselle oli se, että olen uusi urheilujohtaja ja haluan päästä tähän genreen ja urheilumaailmaan sisälle.

Jo pidempään raviurheilun parissa vaikuttanut ja tällä hetkellä Suomen Hippos ry:n tapahtuma- ja markkinointipäällikkönä toimiva Suvi Louhelainen yllättyi osallistujaporukan tiiviistä yhteishengestä.

– Heti löytyi yhteinen sävel ja tosi avoin, luottamuksellinen ilmapiiri, vaikka lähestulkoon koko porukka oli vieraita toisilleen. Jo nämä ensimmäiset päivät antavat olettaa, että aikamoinen tukiverkosto tästä on kasvamassa meille jokaiselle. Tuntuu ihan käsittämättömälle, että olemme olleet vasta muutaman päivän yhdessä!

Airaksiselle kahden päivän tiivis yhdessäolo osallistujien kanssa nosti esiin sen, kuinka vähän naisille on tarjolla yhteisiä verkostoja.

– Kyllä tässä näkee samanhenkisyyden, kun ymmärretään toisiamme heti. Minun mielestä meillä on liian vähän tällaisia naisille.

Vertaistuen ja kasvavan verkoston ohella Louhelainen oli tyytyväinen ennen kaikkea asiapitoiseen ja ajattelua ravistelleeseen sisältöön.

– Tässä lähijakson aikana pysähdyin ajattelemaan sellaisia asioita, joita tunnistan omasta arjestani, mutta ne vaan jäävät kaiken muun jalkoihin. Niitä ei normaalin työrumban keskellä ehdi ajatella. Tuntuu siltä, että aivan eri osat aivoista ovat joutuneet tekemään työtä! Koen, että tämä asioiden miettiminen uudesta näkökulmasta on minulle investointi.

Airaksinen kiitteli, kuinka vahvasti urheilussa on tartuttu tasa-arvoteemaan.

– Puhuin kotona tämän koulutuksen nimestä Johtaa kuin nainen, ja poikani, 19-vuotias kriittinen nuori mies totesi ”Eikös se ole vain johtaja?” Olen myös nainen ja haluan olla ylpeä siitä, että minä juuri nimenomaan naisena johdan. Ei se vie pois sitä, että on myös hyviä miesjohtajia tai oikeastaan laajemmin myös muunsukupuolisia johtajia.

 

Johtaa kuin nainen -osallistujat 2019-2020

Sanna Airaksinen, toiminnanjohtaja, Suomen Uimaliitto
Paulina Carlson, taitoluisteluvalmentaja, Tikkurilan Taitoluisteluklubi ry
Jaana Hyrkäs, projektipäällikkö, Suomen Voimisteluliitto
Reetta Häkkinen, johdon konsultti, Voimisteluseura Sirius ry:n puheenjohtaja
Mira Keränen, eduskunta-avustaja, Seuraava maali ry:n joukkueen kapteeni
Piia Kettunen, maajoukkuemanageri, Suomen Koripalloliitto ry
Mia Koivujoki, toiminnanjohtaja, Turun Cheerleadingseura Smash ry
Piia Korpi, koulutuskoordinaattori, Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta Vau ry
Suvi Louhelainen, tapahtuma- ja markkinointipäällikkö, Suomen Hippos ry
Silja Ranta, seurakehityspäällikkö, Suomen Palloliiton Helsingin piiri ry
Anni Raunio, viestintä- ja tapahtumakoordinaattori, Suomen Purjehdus ja Veneily ry
Ulla Ruuskanen, avainasiakaspäällikkö, SSBL Salibandy Oy
Sini Rönnqvist, aluepäällikkö, Suomen Lentopalloliitto ry
Siiri Sarias, toiminnanjohtaja, Oulun Lohet ry
Annukka Siltakorpi, liikuntatoimenpäällikkö, Kurikan kaupunki
Merja Soosalu, henkilöstöjohtaja, Järvenpään kaupunki
Ida Sten, Partner Engagement Specialist, Polar Electro Oy
Tarja Vartiainen, lippukuntakoordinaattori, Pääkaupunkiseudun partiolaiset ry
Noora Virmanen, seurakoordinaattori ja valmentaja, Helsingin Luistelijat ry
Satu Virtanen, aluejohtaja, Terveystalo

 

Lisätietoja:

Sari Kuosmanen, projektipäällikkö, +358 40 158 1324

Lue lisää aiheesta