Uutiset Kaikki uutiset
Jaa facebookissaJaa twitterissäJaa linkedinissä
12.06.2019 | Huippu-urheilu, Kisat

Tokion kesäolympialaiset 2020 lipunmyynti ja matkapakettien myynti

Olympialaisten kansainvälinen lipunmyynti käynnistyy kesällä 2019. Lipunmyynti eri maissa tapahtuu auktorisoitujen lipunmyyjien kautta. Kisaorganisaatio, KOK ja eri maiden Olympiakomiteat ovat määrittäneet jokaisesta maasta yhden toimijan toteuttamaan lipunmyyntiä tarkkaan määriteltyjen sääntöjen, hinnoittelun ja aikataulun mukaisesti. Yksinoikeusjärjestelmällä varmistetaan että lipunmyynti tapahtuu valvotusti ja kisajärjestäjän määrittämällä tavalla kaikkialla maailmassa.

Olympiakomitean kumppani Elämysmatkat vastaa Tokion kesäolympialaisten lipunmyynnistä Suomessa yksinoikeudella. Tokion kisajärjestäjä on myöntänyt Elämysmatkoille lippukiintiön Suomalaisia kisavieraita varten.

Lippujen jälleenmyynti kaikissa muodoissa on ankarasti kielletty ja lipunmyyjät ovat velvollisia valvomaan, että liput päätyvät vain niille henkilöille ja tahoille, joille ne luovutetaan. Kysyntä Tokion olympialaisten lippuja kohtaan ylittää lippukapasiteetin paikoin moninkertaisesti, joten lippujen saatavuus etenkin kansainvälisesti suosituimmissa lajeissa on rajallinen.

Tokion kesäolympialaisten järjestelykomitea on julkaissut kansanvälisille kisavieraille kisaoppaan, joka löytyy osoitteesta https://tokyo2020.org/en/get-involved/spectators/.

Miten voin hankkia lippuja ja matkapaketteja Tokion kisoihin?

Olympialaisten kansainvälinen lipunmyynti alkaa viimeistään heinäkuussa 2019 kisajärjestäjän myöhemmin ilmoittamana ajankohtana. Ennen lipunmyynnin aloitusta on käynnissä ennakkovarausjakso, jonka aikana viralliset lipunmyyjät jakavat tietoa tulevasta lipunmyynnistä ja keräävät ennakkoilmoittautumisia matkapaketeista kiinnostuneilta asiakkailta. Elämysmatkojen sivuilla voi nyt tutustua matkapaketteihin sekä lipunmyyntiä koskeviin ohjeisiin ja aikatauluun.

Kisojen alla keväällä 2020 kisajärjestäjän online-lipunmyynti avautuu kansainväliselle yleisölle. Tuolloin lippuja voi ostaa suoraan kisajärjestäjän verkkokaupasta VISA-kortilla, joka on KOK:n kansainvälinen yhteistyökumppani. Ei ole ennakkoon tietoa mitä lippuja ja kuinka suuria määriä kisajärjestäjä myy tässä viimeisessä vaiheessa, mutta on epätodennäköistä että kaikkia, etenkin korkean kysynnän lippuja, olisi saatavilla merkittäviä määriä tässä viimeisessä vaiheessa.

Japanin laissa on kielletty lippujen jälleenmyynti ja jokainen olympialippu on jäljitettävissä sen alkuperäiselle myyjälle ja ostajalle. Lippujen hankkiminen ei-virallisten kanavien kautta on hyvin riskialtista.

Mitä liput maksavat? Entä matkapaketit?

Lippujen hinnat vaihtelevat huomattavasti muutamasta kympistä yli 2000 euroon. Edullisia lippuja on myynnissä huomattava määrä eri lajien alkukarsintoihin. Avajaiset, päättäjäiset, eri lajien finaalitapahtumat ja etenkin yleisurheilun, uinnin ja voimistelun mitalitapahtumat ovat arvokkaimpia tapahtumia. Lippujen hinta jakautuu ns. face valueen sekä kisajärjestäjän määrittämään käsittelymaksuun, joka on 20% lipun hinnasta, mutta kuitenkin korkeintaan 6000 jeniä eli n. 47€. Tokio 2020 kisajärjestäjä määrittää lippujen hinnoittelun samoilla periaatteilla kaikkialla maailmassa.

Elämysmatkojen matkapakettien hinnat ilman lentoja vaihtelevat hieman yli tuhannesta eurosta kolmeen tuhanteen euroon sisältäen ennalta valikoidut liput tapahtumiin sekä majoitukset ja muut palvelut kohteessa.

 

Lisätietoa matkapaketeista ja lipunmyynnistä