Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
30.06.2019 | Huippu-urheilu

Minsk 2019: Kultainen suomalaissunnuntai Euroopan kisoissa – Emil Soravuo juhli permannon finaalissa

Emil Soravuo täydensi Suomen joukkueen kultaisen päätöspäivän Minskin Euroopan kisoissa. Soravuo otti kultaa telinevoimistelun permantofinaalissa.

Telinevoimistelija Emil Soravuo päätti suomalaissuoritukset Minskin Euroopan kisoissa parhaalla mahdollisella tavalla. Soravuo voitti permannon finaalin pisteillään 14,433. Eroa hopealle yltäneeseen Ison-Britannian Giarnni Regini-Moraniin tuli 0,200 pistettä.

– Tänään oli ihan mieletön päivä. En pelkästään tehnyt itselleni hyvää sarjaa, vaan tein vielä muita paremmin sen sarjan. Kultaa tuli, siihen ei kauheasti ole lisättävää. Ei sitä oikein vielä tajua, mitä tässä on voittanut, mutta eiköhän se hiljalleen kirkastu, Soravuo iloitsi.

Soravuo väläytti permanto-osaamistaan jo torstain karsinnassa. Silloin hänen pisteensä 14,600 toivat karsinnan ykkössijan.

Vuonna 1997 syntynyt Soravuo edustaa Espoon Telinetaitureita. Tällä kaudella myös maailmancupissa menestystä saavuttanutta permannon erikoismiestä valmentaa Mati Kirmes.

Soravuon kultajuhlat päättivät suomalaissuoritukset Minskissä. Jo aiemmin sunnuntaina Mira Potkonen otti kultaa nyrkkeilyn 60-kiloisissa. Mitaliin ylsi suomalaisista myös Titta Keinänen, joka saavutti pronssia karaten yli 68-kiloisissa. Lisäksi Suomen joukkue saavutti kisoista kuusi pistesijaa.