Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
27.07.2019 | Huippu-urheilu

Baku 2019: Heikkinen ennätykseensä viimeisenä kisapäivänä

Nuorten olympiafestivaalien viimeinen kisapäivä on saatu pakettiin. Suomalaislajeista mukana oli enää vain yleisurheilu, jossa juostiin pika-aidat sekä 2000 metrin esteet ja hypättiin korkeutta sekä kolmiloikkaa.

 

Päivän parhaasta suomalaissuorituksesta vastasi Santtu Heikkinen, joka venyi hienosti uuteen ennätykseensä 2000 metrin estejuoksussa. Kuusi minuuttia alittui ensimmäistä kertaa, kun kello pysähtyi ajassa 5.59,56. Hänen sijoituksensa oli 4:s.

– Vähän harmittaa, kun mitalia lähdin hakemaan ja se jäi niin lähelle. Hyvä fiilis kuitenkin, että pääsin matkaan. Aamulla oli vähän vatsavaivoja, joten ennätykseen saa näissä oloissa olla tyytyväinen. Juoksu meni suunnitelmien mukaan, lähdin rauhassa liikkeelle ja parin kierroksen jälkeen parantelin asemia. Viimeinen kierros tuli tosi hyvin, analysoi Heikkinen.

Muissa suomalaislajeissa Tanja Kokkonen pinkoi 100 metrin aidat aikaan 13,74 ja sijoittui 6:ksi. Lotta Putkiranta hyppäsi korkeudessa 174 ja sijoittui 11:nneksi. Jonatan Kinnusen pisin hyppy kolmiloikassa kantoi 13,82, joka riitti 12:en sijaan.

Kisat päätökseen virallisin menoin tänään

Päättäjäisissä Suomen lippua kantaa moukarinheiton kultamitalisti Silja Kosonen.

– On kunnia päästä kantamaan lippua ja edustaa koko Suomea. On hienoa edustaa myös heittolajeja, heittäjät eivät kuitenkaan kauhean usein ole lippua kantamassa, Kosonen sanoo.

SE-tuloksen ja EYOF-ennätyksen torstaina repäisseen Kososen kilpailutahti jatkuu tiiviinä myös EYOF-kisojen jälkeen.

– Heti tiistaina heitän piiriotteluissa kiekkoa ja moukaria, sitten vuorossa ovat Kalevan kisat ja Ruotsi-ottelut eli kesä jatkuu tiukasti kisojen merkeissä, hän kertoo.

Suomalaistuloksia EYOF-kisoissa Bakussa 26.7.:

2000 m esteet, finaali: 4. Santtu Heikkinen 5.59,56 PB
100 m aitajuoksu, finaali: 6. Tanja Kokkonen 13,74
Korkeushyppy, finaali: 11. Lotta Putkiranta 174
Kolmiloikka, finaali: 12. Jonatan Kinnunen 13,82

 

Yhteystiedot:
Joukkueen johtaja Sari Rimpiläinen, 040 627 6117, sari.rimpilainen@olympiakomitea.fi
Joukkueen tiedottaja Mari Lohisalo, 040 767 9925, mari.lohisalo@olympiakomitea.fi
Olympiakomitean viestintäpäällikkö Mika Noronen, 040 504 8714, mika.noronen@olympiakomitea.fi (kotimaassa)

 

Olympiakomitean kisasivut
Kisajärjestäjien sivut ja tulospalvelu
Kisatapahtumien live stream

 

Suomen joukkueen tunnelmia, uutisia ja tuloksia kerrotaan seuraavissa kanavissa, joista ne ovat vapaasti lainattavissa journalistisiin tarkoituksiin:                            

Internet: Olympiakomitean Baku 2019 -uutiset

Facebook: https://www.facebook.com/OlympicTeamFinland
Twitter: https://twitter.com/OlympicTeamFI
Instagram: https://www.instagram.com/olympicteamfinland/

 

Suomen joukkueen yhteiset some-tunnisteet ovat:
#Baku2019Fi
#OlympicTeamFi