Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
31.07.2019 | Huippu-urheilu

Heinäkuun urheilijanosto: Takana liki täydellinen kuukausi – Ella Junnila lähestyy vakaasti maailman kärkeä

Ella Junnila on kohentanut korkeushypyn Suomen ennätystä jo kahdesti tänä kesänä. Kun alle 23-vuotiaiden EM-kisoista tuli mitalikin, uutta kuntopiikkiä kohti Dohan MM-kisoja on levollista rakentaa.

Kun hyppää heinäkuussa kaksi kilpailua, ja ensimmäisestä on tuloksena Suomen ennätys ja toisesta arvokisamitali, kuukautta voi luonnehtia vähintään onnistuneeksi.

Näin kävi korkeushyppääjä Ella Junnilalle, joka hyppäsi heinäkuun alussa Tampereella SE-lukemiksi 195 ja myöhemmin samassa kuussa nappasi alle 23-vuotiaiden EM-pronssin Ruotsin Gävlessä tuloksella 192.

– Ainakin toistaiseksi onnistunut kuukausi. Onhan tässä vielä tämä päivä aikaa, Junnila virnistää matkalla kohti Lappeenrannan Kalevan kisoja.

Huomattavaa Junnilan kehityksessä on ollut etenkin tulostason vakiintuminen. Kun vuosi sitten 190 sentin yläpuolella käytiin kerran, tänä vuonna rajapyykki on ylittynyt hallissa kerran ja ulkoradoilla jo neljässä eri kilpailussa. Tampereella hypätty SE-tulos ei edes ole mitenkään erityisen silmiinpistävä piikki.

– Se oli ensisijaisena tavoitteena tälle kaudelle. Kun perustaso nousee, väliin tulee hyviä hyppyjä, jotka nostavat myös ennätystä, nykyisin Tampereen Pyrintöä edustava urheilija huomauttaa.

– Syyt löytyvät harjoittelusta – olemme lisänneet määrää ja laatua. Viime harjoituskausi panostettiin voimaominaisuuksiin. Se oli ihan tietoinen päätös viime syksynä. Se näkyy kehityksessä, että ominaisuuteni ovat parantuneet.

Toinen kuntopiikki haussa Dohaan

Itsenäisyyspäivänä 1998 syntynyttä Junnilaa korkeammalle on koko maailmassa hypännyt tänä vuonna vain kaksi häntä nuorempaa naista. Kun kaikki maailman korkeushyppääjät laitetaan samalle maailmanlistalle, Junnilan nimi löytyy 13. riviltä. Se luo kiehtovat lähtökohdat myös syksyn MM-kisoille Dohassa.

– Finaalipaikkaa sieltä lähdetään hakemaan. Kärki menee siellä päälle kahdessa metrissä. Kun korkeushypyssä etäisyyttä on viidestä kymmeneen senttiin, se on niin paljon, että sen saavuttaminen yhdessä kilpailussa näissä korkeuksissa on ihan epärealistista. Realistinen tavoite minulle tässä vaiheessa on päästä sinne finaaliin, ja jos sinne pääsen, siellä sitten ehkä tavoitella pistesijaa.

Koska MM-kisat käydään tänä vuonna vasta syys-lokakuun vaihteessa, urheilijat ja etenkin heidän valmentajansa joutuvat pohtimaan tarkasti harjoituksellista kokonaisuutta kilpailukauden aikana. Viikonloppuna käytäviin Kalevan kisoihin ei välttämättä saavukaan aivan herkimmässä mahdollisessa kunnossa oleva korkeuden SE-nainen.

– Ainakin sellainen riski on olemassa, että aivan huippukunnossa en ole. Tässä on harjoiteltu kovaa, jotta olisin huippukunnossa MM-kisoissa, Jouko Kilven ja Mikko Rummukaisen valmennettava myöntää.

– Nuorten EM-kisat heinäkuun puolessavälissä oli ennen kauden alkua selkeästi ykköstavoite tälle kaudelle, joten sinne haettiin huippukuntoa. Pienten mutkien kautta saimmekin suhteellisen hyvin sieltä ulos. Sen jälkeen on harjoiteltu vähän enemmän, ja harjoittelukausi jatkuu vielä Kalevan kisojen jälkeenkin, jotta saamme kaivettua herkkyyttä esiin MM-kisoihin.

Junnila on kohentanut ennätystään tänä kesänä jo kolmella sentillä. Jos siihen lyödään vielä sentti päälle, rima ylittyy paitsi jälleen uudesta SE-korkeudesta myös Tokion olympiarajasta, joka on 196.

– Se on tavoitteena. Olympiakisat on varmasti kaikille yleisurheilijoille unelma ja iso tavoite, ja sitä se on minullekin. Totta kai haluan sen rajan hypätä, mutta en minä sitä jatkuvasti ajattele. Ei se joka kerta harjoituksissa mielessä ole, Junnila hymyilee.

Kuva: SUL-arkisto / Anssi Mäkinen

Kuukauden urheilijanosto on Suomen Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön tuottama juttusarja, jossa nostetaan jokaisen kuukauden päätteeksi esiin yksi urheilija tai joukkue, joka on onnistunut lajissaan. Valinnan tekee Huippu-urheiluyksikön asiantuntijaraati kattavan kilpailuseurannan pohjalta. Valinnassa ei ole kyse lajien, urheilijoiden tai saavutusten asettamisesta paremmuusjärjestykseen, vaan tunnustuksen antamisesta yhdelle suomalaiselle huippu-urheilijalle tai -joukkueelle sekä -suoritukselle kerrallaan.