Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
05.08.2019 | Seuratoiminta

Koulun kautta harrastusten pariin

Jotta jokainen lapsi ja nuori löytäisi mieluisen harrastuksen, kannattaa erilaiset mahdollisuudet tuoda lähelle kouluarkea. Lappeenrannassa osallistutaan valtakunnalliseen harrastusviikkoon 26.8.-1.9. viidentoista koulun voimin.

Kesälomien jälkeen monessa perheessä pohditaan uuden harrastuksen aloittamista. Mutta minkä harrastuksen aloittaisi? Millaisia mahdollisuuksia kotiseudulla on tarjolla? Miten toimintaan pääsee mukaan?

Laajakaan harrastustarjonta ei yksin riitä, vaan mahdollisuuksista on myös tiedotettava ahkerasti. Tämä on huomattu Lappeenrannassa. Liikkuva koulu -koordinaattori Marko Siltamies kaupungin liikuntatoimesta kertoo, että Lappeenrannassa on paljon harrastustarjontaa niin kaupungin, seurojen kuin yhdistysten toimesta, ja avainasemassa harrastusten löytymisessä onkin tietoisuus erilaisista mahdollisuuksista.

”Aktiivisuus harrastusmahdollisuuksien tiedottamisessa on tärkeää, ja siihen pystytään varmasti parhaiten kouluarjen yhteydessä.”

Hyväksi havaittu keino tuoda harrastukset lähelle koululaisia on toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen harrastusviikko 26.8.-1.9. Harrastusviikko tuo liikunnan, taiteen, tieteen ja monen muun alan harrastustoiminnan lasten ja nuorten luokse kouluihin.

Seurat ja järjestöt pääsevät kouluille esittelemään toimintaansa oppilaille esimerkiksi lajikokeilujen ja työpajojen myötä. Ideana on tuoda toimintaa tutuksi ja kannustaa jokaista lasta löytämään oma juttunsa. Monet koulut järjestävät myös iltatilaisuuksia, joissa vanhemmatkin pääsevät tutustumaan paikalliseen harrastustarjontaan yhdessä lasten kanssa.

”Harrastusviikko on tärkeä tietoisuuden lisääjä ja harrastusmahdollisuuksien yhteen kokoaja”, Siltamies kertoo.

Aktiivista yhteistyötä ja omannäköistä osallistumista

Lappeenrannassa saatiin hyviä kokemuksia ensimmäisestä harrastusviikosta viime syksynä. Vaikkei uusien harrastusten löytymistä virallisesti seurattukaan, ovat järjestäjät kuulleet useista lapsista ja nuorista, jotka olivat koululta löytäneet uuden oman jutun.

Tänä vuonna mukaan on ilmoittautunut jo viisitoista lappeenrantalaiskoulua. Luvassa on sekä yksipäiväisiä tempauksia että koko viikon kestäviä tapahtumia. Koordinaattori Anu Koistinen Lappeenrannan kaupungin nuorisotoimesta kertoo, että kaupunki on aktiivisesti innostanut kouluja osallistumaan ja on tarvittaessa myös apuna suunnittelussa sekä tukemassa rahallisesti.

”Tänä vuonna olemme kannustaneet mukaan myös nuorisotiloja.”

Lappeenrantalaiset kehottavat kaikkia kouluja, seuroja ja järjestöjä osallistumaan harrastusviikolle. Koistisen mukaan tapahtumasta ei kannata ottaa stressiä vaan tuoda harrastaminen osaksi jokaisen koululaisen arkipäivää.

”Kannattaa osallistua oman koulun näköisellä tavalla ja ottaa kaikki mukaan suunnitteluun!”

 

Lisätietoa harrastusviikosta, mukana olevat koulut sekä markkinointimateriaaleja löytyy osoitteesta harrastusviikko.fi.

 

Lue myös: Harrastusviikko tuo jälleen liikunnan, tieteen ja taiteen lasten ja nuorten luo