Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
23.08.2019 | Seuratoiminta | Uutinen

Koulutettu ohjaaja opettajan apuna

Liikuntaneuvoja Silja Ranta työskentelee täysipäiväisesti pääosin tukea tarvitsevien oppilaiden apuna Ilmaristen koulussa Liedossa.

Työ sisältää sekä välituntiliikunnan ohjaamista sisällä ja ulkona että liikuntatunneilla ohjaajana toimimista. Osansa hänen osaamisestaan saavat myös urheiluseura Maskun Katajan Lasten Liike -iltapäiväkerho ja lentopallokerho.

– Olen kaikkien luokkien kanssa tekemisissä. Edellinen lukuvuosi meni pääosin ykkös- ja kakkosluokkien sekä seiska- ja kasiluokkien liikuntatunneilla. Opettajat hyödyntävät osaamistani liikuntatunneilla erityisesti pienryhmissä oppilaiden kanssa, joille liikkuminen tai toimiminen isossa ryhmässä tuottaa vaikeuksia. Pienryhmien tarkoitus on mahdollistaa liikuntataitojen yhdenvertainen oppiminen, ns. erityisopetusta ne eivät ole, Ranta täsmentää.

Yläkoululuokilla Ranta toimii personal trainer tyylisesti.

– Lähden yhdessä nuorten kanssa vaikkapa kuntosalille ja siinä ohessa jutellaan kaikkea mahdollista. Se on kovasti tykättyä. Tuntuu, että tarvetta juuri yksilölliseen ohjaukseen on yhä enemmän. Jopa siihen, että hakisin nuoren kotoa dataamasta ja veisin kädestä pitäen tutustumaan erilaisiin liikuntaharrastuksiin.

Liikuntakoulutus terävöittää tekemistä

Kolmevuotisen Liikunnan ohjauksen perustutkinnon suorittamisen lisäksi Ranta on osallistunut matalan kynnyksen harrastustoiminnan ohjaajille suunnattuun Lasten liikunnan ohjaajakoulutukseen.

– Suosittelen! Tiivis koulutus terävöitti omaa osaamista erittäin hyvin. Matalan kynnyksen liikunnassa korostuu ohjaustaidon ohella suunnitelmallisuus. Liikuntaa aloittelevat lapset ja nuoret kokevat helposti epävarmuutta, jopa pelkoa. Heillä saattaa olla tunne, että ”tää ei oo oikein mun juttu, mutta jotenkin tätä olis hyvä harrastaa…” Silloin turvallisuutta tuo se, että ohjaaja todella tietää mitä tehdään ja hänellä on selkeä tuntisuunnitelma. Toki ohjaajan osaamista on myös taito soveltaa, jotta kaikki tulevat tasapuolisesti huomioiduiksi.

Ranta kokee olevansa opettajille oiva apu ja saa siitä myös kiitosta. Oppilaiden palaute on eri tavalla näkyvää ja kuuluvaa.

– Hymyt, riemun kiljahdukset ja malttamattomat kysymykset seuraavan kerran tekemisistä kertovat siitä, että lapset viihtyvät harrastuksen parissa ja olen itse onnistunut. Liikuntaan sitoutumisen näkökulmasta on kuitenkin aivan yhtä tärkeää ottaa vastaan myös ”ihan tyhmää, en tuu enää ikinä” -puuskat. Pettymysten purkaminen yhdessä voi tuottaa vaikkapa uuden kokeiltavan vaihtoehdon seuraavalle kerralle.

– Matala kynnys on sellaista pienin askelin liikuntamyönteisyyteen kasvattamista.

 

Lasten liikunnan ohjaajakoulutus 1 ̶ 3 on suunnattu 6  ̶ 12 -vuotiaiden matalan kynnyksen harrastustoiminnan ohjaajille. Osat 2 ja 3 soveltuvat hyvin myös opettajille. Koulutuksia järjestävät liikunnan aluejärjestöt. Lue lisää täältä. 

Lue lisää aiheesta