Jaa artikkeli Facebookissa Jaa artikkeli Twitterissä Jaa artikkeli LinkedInissä
02.09.2019 | Olympiakomitea

Olympiakomitean VIRTA – Energianpuolustuskurssilla johtajat pysähtyvät perimmäisten kysymysten äärelle

Olympiakomitea – alkujaan Valo – on kutsunut vuodesta 2014 alkaen vuosittain 12 suomalaista huippujohtajaa VIRTA – Energianpuolustuskurssille keskittymään elinvoiman ja suorituskyvyn johtamisen avaintekijöihin. Tavoitteena on vihkiä maamme ylin johto missiomme mukaisesti Suomen elinvoimaistamiseen.

Olympiakomitean VIRTA – Energianpuolustuskurssi on kaksipäiväinen tilaisuus Suomen ylimmälle johdolle. Osallistujat edustavat muun muassa elinkeinoelämää, julkishallintoa, poliittista kenttää, koulutusta ja tutkimusta, mediaa, taidetta ja kulttuuria sekä kansalaisjärjestöjä.  

– Kutsumme Virtaan johtajia eri elämänalueilta, koska he johtavat esimerkilläänYhdessä suomalaisten johtajien kanssa haluamme vaikuttaa siihen, että yhteiskunnassamme on energiaa ja suorituskykyä, onhan kilpailukykymme ytimessä energiset ihmiset, Olympiakomitean toimitusjohtaja Mikko Salonen sanoo.  

Kurssin sisältönä on ihmisen energianhallinnan perusteet eli kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja elinvoiman keskeiset ainekset, jotka ovat huippusuorituksen edellytyksenä. Näihin kuuluvat esimerkiksi ravinto, fyysinen harjoittelu, päivittäinen liike, fyysinen ja henkinen kuormitus, uni ja palautuminen, motivaatio, vuorovaikutus sekä merkityksellisyys.  

– Virran perusaineksia ovat henkilökohtaisuuskeskittymistä tukeva luonnonläheinen ympäristö, huippuasiantuntijoiden tuki ja muutoksen käynnistäminen. Kaikki alkaa oman henkilökohtaisen ydineetoksen tunnistamisesta  omien arvojen, toimintatapojen ja tekemisen merkityksen hahmottamisestaSalonen kuvaa Virran lähtökohtia 

Kurssin aikana osallistujat arvioivat omia arkirutiinejaan ja kehityskohteitaan ja sitoutuvat henkilökohtaisen energianhallinnan mission toteuttamiseen kurssia seuraavien 100 päivän ajaksi. Tavoitteellisen muutosohjelman tukena toimii oma valmentaja eli kurssipari Virrasta. 

– Erityistä Virrassa on se, että jokainen osallistuja tutustuu kurssin myötä läheisesti toiseen johtajakollegaan, jonka kanssa muutosmatkalle lähdetäänMyös konkreettisen muutoksen tekeminen on asia, josta olemme saaneet myönteistä palautetta. Pelkkä herääminen ei riitä, Salonen sanoo.  

– Olennaista on luoda muutoksen tueksi viikoittaiset rutiinit. Rutiinit ovat tehokkaampia kuin jatkuva tahdonvoiman käyttäminen. Elämäntapamuutosten pitää tuottaa mielihyvää, Salonen lisää. 

Olympiakomitean VIRTA – Energianpuolustuskurssille on osallistunut vuodesta 2014 alkaen noin 80 suomalaista johtajaa. Yhteistyössä Lääkärikeskus Aavan kanssa elokuun lopussa järjestetyn kuudennen kurssin päätteeksi koolla oli myös ensimmäinen alumnitapaaminen, jonne kutsuttiin kaikkien aiempien kurssien osallistujat.